Kartanlukija

ralliauton apukuski

Kartanlukija eli kakkoskuljettaja on rallikilpailussa kuljettajan mukana kilpa-autossa oleva henkilö, joka huolehtii autokunnan aikataulusta rallikilpailussa, kilpailureitillä pysymisestä järjestäjän tiekirjaa apuna käyttäen ja itse kilpailussa huolehtii autokunnan ajanotosta. Kartanlukija voi tarvittaessa myös ajaa kilpa-autoa kilpailijalisenssirajoitusten mukaisesti.lähde?

Juha Repo Kankkusen kartanlukijana.

Nk. nuotitettavissa, eli ennakkoon tutustuttavissa kilpailuissa kirjaa kartanlukija kuljettajan ns. "nuotit" kilpailua edeltävänä ennakkoontutustumisjaksolla, joilla kuvataan erikoiskokeen tiestön luonnetta. Nuotit kirjataan käsin nk. nuottivihkoon. Itse kilpailussa kartanlukija kertoo kuljettajalle edessä olevaa tietä kuljettajan "nuotteja" lukien.lähde?

Kartanlukija voi myös lukea reittiä kartasta tai rallin järjestäjän toimittamasta tiekirjasta. Näin toimitaan, kun kyseessä on esimerkiksi rallikilpailu, jossa ennakkoontutustuminen ei ole mahdollista. Tällöin puhutaan nk. "pimeästä rallista". Näissä rallikilpailussa kilpailun reitti julkaistaan yleensä tuntia ennen kilpailun alkua.lähde?

Kartanlukijan kilpailussa käyttämät ajovarusteet vastaavat kuljettajan varustusta, ajohansikkaita lukuun ottamatta. Lisäksi kartanlukijalla on käytössään kilpa-autossa yleensä autoon rakennettu ajanottolaitteisto, tiekirja, reittikartta, nuottivihko, kyniä, kello ja pimeän aikaan kartanlukuvalo.lähde?

Tunnettuja rallin maailmanmestaruussarjan suomalaisia kartanlukijoita ovat muun muassa Juha Piironen, Miikka Anttila, Timo Rautiainen, Ilkka Kivimäki, Risto Mannisenmäki, Jarmo Lehtinen ja Seppo Harjanne.lähde?

Tunnettuja rallin maailmanmestaruussarjan ulkomaalaisia kartanlukijoita ovat muun muassa Tiziano Siviero, Christian Geistdörfer, Luis Moya, Daniel Elena, Julien Ingrassia, David Richards ja Arne Hertz.lähde?

Tämä moottoriurheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.