Karjuasema on kuohitsemattomien urossikojen siemennesteen keräyspaikka, jossa kerätään, käsitellään ja säilytetään siemennestettä naarassikojen keinosiemennystä varten.[1] Vuonna 2012 Suomessa oli kaksi karjuasemaa, Sastamalassa sijaitseva Finnpig Oy:n asema ja Figen Oy:n asema Ilmajoella.[2]

Karjuaseman toimintaMuokkaa

Karjuasemalla elelee kymmeniä tai muutamia satoja siitoskarjuja jokainen omassa karsinassaan, jotta jopa lähes 400 kiloiset eläimet eivät pääse koettelemaan toistensa voimia. Kerran viikossa niiden luo tuodaan hyppypukki. Se on metallinen teline, joka on vuorattu pehmusteella ja päällystetty helposti pyyhittävällä vahakankaalla. Karju luulee pukkia emakoksi, joten se hyppää pukin päälle, ruiskauttaa siemennesteen keräysastiaan ja laskeutuu alas.[3]

Suomen porsaantuottajat tarvitsevat noin 400 000 ostettua siemenerää vuodessa. Karjuasemalla varmistetaan mikroskoopin avulla siittiöiden liikkuvuus ja tutkitaan koneella siittiötiheys. Laboratorioanalyysin jälkeen siemenneste laimennetaan niin, että annospussiin tulee keskimäärin 2,5 miljardia siittiötä. Ne säilyvät elinkelpoisina viisi päivää. Sian siemennestettä ei pakasteta, kuten tehdään sonnien spermalle, sillä sian siemennesteen saaminen uudelleen eloon on erittäin vaikeaa. Sikatilalla emakot keinosiemennetään kuriirin kuljettamalla siemennesteellä. Siantuottaja työntää muovisen siemenpillin emakon emättimeen ja siittiöt kulkeutuvat kohtuun.[3]

Suomen emakoista reilusti yli puolet keinosiemennetään. Karjuaseman urosten ohella siittäjinä käytetään tilakarjuja. Ne joko astuvat emakon tai ne hyppyytetään tilalla ja siemenneste otetaan talteen. Tilakarjua voidaan käyttää noin 50 astuntaan vuodessa. Karjuaseman karjun siemenneste sen sijaan laimennetaan niin, että vuosituotos riittää jopa 1 600 annospussiin. Lihaksi kasvatettavia sikoja varten karjuasemalla sekoitetaan annospussiin useamman karjun siementä, kun taas jalostustarkoituksiin meneviin annoksiin laitetaan vain yhden karjun siementä.[3]

Siitoskarjujen valinnalla voidaan vaikuttaa jälkeläisten ominaisuuksiin. Jonkun rodun porsaat kasvavat nopeammin kuin toisen, toiset siat ovat heikkojalkaisempia kuin toiset ja jollakin rotuyhdistelmällä rasvaprosentti on juuri tavoiteltu. Tavallisesti karjuasemalla hoidetaan sekä kotimaista että ulkomaista alkuperää olevia karjuja, jotta voidaan tuottaa erilaisia rotuyhdistelmiä.[3]

Karjuaseman karju työskentelee yhden vuoden, tilakarju pari vuotta. Hyvin tehdyn työn jälkeen molempia odottaa sama kohtalo. Niiden elämä päättyy teurastamossa ja liha päätyy lihateollisuuden käyttöön.[3]

HistoriaaMuokkaa

Suomessa olivat 1900-luvun alkupuoliskolla yleisiä karjuosuuskunnat ja karjuyhdistykset. Ne olivat yhteisen siitoskarjun pitämiseksi muodostettuja sianomistajien yhtymiä. Vuonna 1932 Suomessa oli 95 karjuosuuskuntaa.[4] Niiden tilalle tulivat 1960-luvulle mennessä karjuasemat, joita oli 1961 yhteensä 378 kappaletta. Karjuasema tarkoitti silloin maatilaa, jossa pidettiin karjua Sianjalostusyhdistyksen ja karjunhoitajan väliseen sopimukseen perustuen. Karjut omisti Sianjalostusyhdistys. Karjuaseman pitäjä oli velvollinen luovuttamaan karjunsa toistenkin siankasvattajien emakkojen astutukseen. Karjuasemat saivat valtiolta rahallista tukea. Karjuasemasopimuksessa oli määräyksiä karjujen ruokinnasta, hoidosta, käytöstä ja tarttuvien tautien ehkäisemisestä. Karjuaseman hoitajan velvollisuuksiin kuului myös pitää luetteloa astutuksista ja koota tiedot asemakarjujen porsastuotannosta.[5]

LähteetMuokkaa

  1. Maa- ja metsätalousministeriön asetus karjun spermalle eläintautien vastustamiseksi asetettavista vaatimuksista, 3 §. (viitattu 4.10.2014.)
  2. Maa- ja metsätalousministeriön perustelumuistio (viitattu 4.10.2014.)
  3. a b c d e Erja Hyytiäinen: Romeolla on monta perillistä. Turun Sanomat 10.2.2008. (viitattu 4.10.2014.)
  4. Iso tietosanakirja. Helsinki: Otava 1934. Osa 6, palsta 155, hakusana karjuosuuskunta.
  5. Uusi tietosanakirja. Helsinki: Tietosanakirja oy 1962. Osa 9, palsta 899, hakusana karjuasema.