Kari Lähdekorpi (s. 21. maaliskuuta 1957 Huittinen[1]) on suomalainen ravivalmentaja. Lähdekorpi vaikutti pitkään Ruotsissa, jossa hänellä oli valmennustalli Halmstadissa. Lähdekorpi on yksi 2000-luvun menestyneimpiä ja tunnetuimpia ravivalmentajia Ruotsissa. Vuosina 2007–2008 hän oli maan voitokkain valmentaja. Huippuvuonna 2008 Lähdekorven tallin hevoset voittivat yhteensä 320 kertaa ja ansaitsivat palkintorahoja yli 30 miljoonaa kruunua. Vuonna 2004 hänet valittiin Ruotsissa vuoden ravivalmentajaksi.

Huittisissa varttunut Lähdekorpi muutti Ruotsiin vuonna 1985. Hän toimi aluksi hevoskauppiaana, välittäen ravihevosia Suomeen. Suomen 1990-luvun alun laman vähennettyä hevosten kysyntää Lähdekorpi ryhtyi ammattivalmentajaksi. Hän sai ruotsalaisen ammattivalmentajalisenssin vuonna 1994. Ruotsin voitokkain valmentaja Lähdekorpi oli ensimmäistä kertaa vuonna 2007. Kyseessä oli vuoden 1977 jälkeen vasta kolmas kerta, jolloin titteliä ei saavuttanut valmentajalegenda Stig H. Johansson.[2]

Huhtikuussa 2012 Lähdekorpi ilmoitti TV4-kanavan lähetyksessä lopettavansa valmennustoiminnan Ruotsissa vielä saman vuoden kesänä ja sanovansa henkilökuntansa irti. Hänen valmennuksessaan olevat hevoset siirtyvät toisille ammattivalmentajille, Lähdekorven keskittyessä muuhun yritystoimintaansa.[3]

Televisiotyö

muokkaa

Palattuaan Suomeen vuonna 2012 Lähdekorpi on toiminut juontajana ja kommentaattorina muun muassa Yleisradion ja MTV:n ravilähetyksissä sekä Toto-Tv:n studiolähetyksissä. Hän omistaa useita ravihevosia.

Kesällä 2015 Lähdekorpi oli mukana ruotsalaisen TV4:n tosi-tv-ohjelmassa Stjärnkusken, jossa joukko julkisuuden henkilöitä opettelee ohjastamaan ravihevosta. Osallistujina olivat muun muassa yleisurheilija Patrik Sjöberg, muusikko Kee Marcello sekä Army of Lovers -yhtyeen laulaja Camilla Henemark.[4][5]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Lähdekorpi 50-vuotta, Kolgjinille 1000. voitto 21.3.2007. Plaza.fi. Arkistoitu 13.7.2012. Viitattu 14.4.2012.
  2. Kari Lähdekorpi teki ravihistoriaa Ruotsissa 30.12.2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.4.2012.
  3. Karis chockbesked: Slutar som tränare 13.4.2012. Aftonbladet. Viitattu 14.4.2012.
  4. Travprofilen värvad till TV4:s satsning 28.5.2015. Aftonbladet. Viitattu 28.6.2015.
  5. Kändisar ska lära sig trava i "Stjärnkusken" 27.5.2015. Expressen. Viitattu 28.6.2015.