Karađorđe

Karađorđe (syntyjään George Petrović, serbokroaatiksi Ðorđe Petrović, tunnettiin myös nimellä Musta George; 14. marraskuuta (J: 3. marraskuuta) 1762 Viševac – 25. heinäkuuta (J: 13. heinäkuuta) 1817 Radovanje) oli serbialainen kapinajohtaja, joka johti serbien itsenäisyystaistelua ottomaanien valtaa vastaan vuosina 1804–1813. Hän oli myös Karađorđevićin dynastian perustaja.

Ðorđe Petrović (Karađorđe), Vladimir Borovikovskin maalaama muotokuva vuodelta 1816.

Karađorđen patsas Belgradissa.

Karađorđe oli lähtöisin talonpoikaisesta perheestä ja vietti nuoruutensa siko- ja vuohipaimenena. Hän muutti vuonna 1787 Itävaltaan ja soti Itävallan armeijassa italialaisia ja turkkilaisia vastaan. Itävallan–Turkin sodan loputtua hän asettui asumaan Serbian Topolaan ja elätti itsensä karjakauppiaana. Kun serbit vuonna 1804 nousivat turkkilaisia janitsaareja vastaan, he valitsivat Karađorđen johtajakseen. Sulttaani Selim III hyväksyi janitsaarien kukistamisen, sillä hän piti näitä kapinallisina. Menestys kuitenkin innoitti serbit vaatimaan itsehallintoa, mihin sulttaani ei enää suostunut. Tämän seurauksena Karađorđe aloitti vuonna 1805 itsenäisyyssodan. Taitavalla sissisodankäynnillä hän onnistuikin karkottamaan turkkilaiset Serbiasta ja maa itsenäistyi väliaikaisesti. Vuonna 1808 hyväksyttiin Serbian ensimmäinen perustuslaki ja Karađorđe nimitettiin maan valtionpäämieheksi nimikkeellä ”Serbian ylin perinnöllinen johtaja”.

Vuodesta 1807 sodassa Turkkia vastaan ollut Venäjä toimi Serbian liittolaisena, mutta sen tuki Serbian itsenäisyydelle oli lähinnä muodollinen. Vuonna 1810 serbit ja venäläiset voittivat yhteisvoimin turkkilaiset Varvarinin ja Loznican taisteluissa, mutta Napoleonin hyökättyä Venäjälle vuonna 1812 Venäjä solmi pikaisesti Turkin kanssa rauhan, joka ei antanut kunnollisia takeita Serbian itsenäisyyden säilymiselle. Turkkilaiset hyökkäsivätkin pian Serbiaan ja valloittivat maan takaisin vuonna 1813. Karađorđe pakeni Itävaltaan. Miloš Obrenović käynnisti vuonna 1815 Serbiassa uuden kapinan turkkilaisia vastaan, mutta hän piti Karađorđea kilpailijanaan eikä sallinut tämän palata maahan. Karađorđe palasi kuitenkin Venäjän kautta salaa Serbiaan tarkoituksenaan johtaa uutta kansannousua kreikkalaisten tuella. Hänet murhattiin nukkuessaan Obrenovićin käskystä, joka lisäksi määräsi Karađorđen pään lähetettäväksi sulttaanille Konstantinopoliin. Karađorđevićin ja Obrenovićin sukujen suhteet olivat tämän jälkeen pitkään vihamieliset, mikä vaikutti merkittävästi Serbian politiikkaan.

Karađorđen poika Aleksanteri Karađorđević oli Serbian ruhtinaana vuosina 1842–1858, mutta hänen syrjäyttämisensä jälkeen Obrenovićit palasivat valtaan vuoteen 1903 asti.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karađorđe Wikimedia Commonsissa