Aleksanteri Karađorđević
Aleksanteri (Aleksandar) Karađorđević (11. lokakuuta (J: 29. syyskuuta) 1806 Topola, Serbia – 4. toukokuuta (J: 22. huhtikuuta) 1885 Temesvár, Itävalta-Unkari)[1] oli Serbian ruhtinas vuosina 1842–1858.
Elämäkerta muokkaa
Aleksanteri oli serbien turkkilaisvastaista kansannousua johtaneen Karađorđen kolmas poika. Hän joutui asumaan vuosia maanpaossa ja palveli Venäjän armeijassa, mutta pääsi palaamaan Serbiaan Mikael Obrenovićin ollessa hallitsijana ja toimi tämän adjutanttina. Mikaelin syrjäyttämisen jälkeen vuonna 1842 Serbian kansalliskokous eli skupština valitsi Aleksanterin maan ruhtinaaksi. Muutoksen tyytymättömän Venäjän vaatimuksesta asiasta äänestettiin uudelleen kesäkuussa 1843, mutta lopputulos oli sama. Turkki kieltäytyi tunnustamasta häntä perinnölliseksi ruhtinaaksi, mutta ei muuten puuttunut valintaan.[1][2]
Aleksanteri hallitsi yhdessä pienen senaattoriryhmän kanssa. Hänen hallintonsa pyrki kehittämään Serbian koulu- ja oikeusjärjestelmiä sekä rahataloutta, mutta korruption ja väärinkäytösten vuoksi uudistukset herättivät yleistä tyytymättömyyttä. Oppositioasenteen omaksui varsinkin perustuslaillisia uudistuksia toivonut älymystö. Kun eteläisessä Unkarissa nousi vallankumousvuoden 1848 aikana unkarilaisvastainen serbien kapina, Aleksanteri kieltäytyi tukemasta sitä suoraan, mutta salli vapaaehtoisten mennä vapaasti rajan yli Unkariin auttamaan kapinallisia.[1]
Krimin sodan aikana Aleksanteri taipui Itävallan vaatimuksiin pidättäytyä Venäjän tukemisesta ja Serbia pysyi näin ollen puolueettomana. Tämä lisäsi hänen epäsuosiotaan, sillä monet serbit kannattivat panslavismia. Pariisin rauha vuonna 1856 tosin lisäsi Serbian vapauksia ja antoi sen asemalle suurvaltojen takeet. Hallitusneuvosto eli senaatti kääntyi juonittelemaan Aleksanteria vastaan, joten hän erotti vuonna 1857 sen johtajat. Kun hän seuraavana vuonna kutsui skupštinan koolle, se asettui heti vaatimaan hänen eroaan. Kokous päätti lopulta Aleksanterin syrjäyttämisestä 23. joulukuuta 1858 ja palautti Miloš Obrenovićin hänen tilalleen ruhtinaaksi. Aleksanteri pakeni Belgradin turkkilaiseen linnoitukseen, mutta kun niin Turkki kuin Itävaltakin kieltäytyivät tukemasta häntä, hän ilmoitti kruunusta luopumisestaan 3. tammikuuta 1859.[2][1]
Aleksanteri vietti loppuikänsä maanpaossa asuen vuoroin Itävallassa ja Valakiassa. Hänen kannattajansa olivat ilmeisesti vastuussa ruhtinas Mikael Obrenovićin salamurhasta vuonna 1868 ja myös Aleksanteria syytettiin osallisuudesta murhasalaliittoon. Syytöksiä ei ole voitu näyttää toteen, mutta hänet tuomittiin silti poissaolevana 20 vuodeksi vankeuteen.[2]
Lähteet muokkaa
| Edeltäjä: Mikael III |
Serbian ruhtinas 1842–1858 |
Seuraaja: Miloš I |