Kansantanssi- ja musiikkiryhmä Katrilli

Katrilli
Kansantanssi ja musiikkiryhma katrilli logo.png
Laji Kansantanssi, kansanmusiikki
Toiminnassa 1975-
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Kokoonpano 10-20 tanssijaa, 4 musiikkoa

Kansantanssi- ja musiikkiryhmä Katrilli on Suomen ensimmäinen lähes ammattimainen kansantanssiryhmä. Se on perustettu vuonna 1975, ja siihen kuuluu tanssia säestävä kansanmusiikkiyhtye Katrilli Combo, joka on esiintynyt vuodesta 1991 alkaen myös itsenäisesti.

Ryhmän perustivat Doris Laine, kansantanssinopettaja Sirkka Viitanen[1] ja tanssikriitikko Irma Vienola-Lindfors, jotka järjestivät pääsykokeet ja kaksivuotisen peruskoulutuksen nuorille tanssijoille. Siihen aikaan kansantanssin ammattikoulutusta ei ollut Suomessa lainkaan. Ryhmän taloutta hoidettiin toiminta-avustusten ja säätiön avulla. Siitä ei kuitenkaan tullut päätoimista työpaikkaa tanssijoille. Säätiö lakkautettiin vuonna 2002 ja Katrilli on sittemmin ollut nuorisoseura.[2] Vuonna 2011 se arvioitiin Suomen Nuorisoseurojen Liiton valtakunnallisessa aikuiskansantanssiryhmien luokittelussa toiseksi korkeimpaan eli Valioluokkaan.[3]

Suomalaisten tanssien lisäksi ryhmä esittää pohjoismaalaisia ja suomensukuisten kansojen kansantansseja sekä paremmin näyttämölle sopivia kansantanssiperinteeseen pohjaavia uusia koreografioita.

Musiikkiryhmä on koko ajan perustunut Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla opiskeleviin ja sieltä valmistuviin.[2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Laura Ruohonen: Kansantanssin Grand Old Lady on poissa. Nuorisoseurat, 3/2018, s. 26.
  2. a b Historia Nuorisoseura Katrilli ry. Viitattu 30.4.2014.
  3. Kansantanssissa on edelleen iskua, voimaa ja potkua - valtakunnallinen kansantanssiluokittelu 2.-3.4.2011 Jyväskylässä (pdf) Nuorisoseurat.fi. 3.4.2011. Viitattu 30.4.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa