Avaa päävalikko

Kansainvälinen diakonia on lähinnä Pohjoismaissa käytetty termi, jolla tarkoitetaan kirkkojen tai kristillisten järjestöjen tekemää kansainvälistä avustustoimintaa. Tähän kuuluvat kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu, rauhan- ja sovinnontyö sekä ihmisoikeuksien puolustaminen. Diakonisen periaatteen mukaisesti kansainvälinen diakonia toimii kaikkein köyhimpien ja syrjäytettyjen ihmisten, ihmisryhmien ja kansojen parissa. Siinä ei pyritä mielipiteen tai vakaumuksen muuttamiseen. Kansainvälinen diakonia on osa kirkon kansainvälistä vastuuta. Diakonian ohella kansainväliseen vastuuseen kuuluvat myös lähetystyö sekä ekumenia.


Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskeiset kansainvälisen diakonian toimijat ovat Kirkon Ulkomaanapu sekä kirkon virallisen lähetysjärjestöt.

Aiheesta muuallaMuokkaa