Avaa päävalikko

Kallonínlahti (kreik. Κόλπος Καλλονής, Kólpos Kallonís) on lahti Egeanmeressä Lesboksen saaren etelärannikolla Kreikassa. Se jakaa saaren kahteen osaan, joista idemmän jakaa edelleen osiin Géranlahti.

Kallonínlahti
Κόλπος Καλλονής
Kallonínlahti ja sen Egeanmereen yhdistävä salmi ilmasta.
Kallonínlahti ja sen Egeanmereen yhdistävä salmi ilmasta.

{{{alt}}}
Kallonínlahti
Koordinaatit 39°9′N, 26°11′E
Sijainti Lesbos, Pohjoisen Egean saaret
Valtio Kreikan lippu Kreikka
Merialue Egeanmeri, Välimeri
Kallonínlahtea.

Kallonínlahden pituus on noin 22 kilometriä ja suurin leveys noin 8 kilometriä. Sen yhdistää muuhun Egeanmereen noin kilometrin levyinen salmi. Lahti on suhteellisen matala ja laguunimainen. Lahden pohjukassa sijaitsee Skála Kalloníksen kylä, joka on hieman sisämaassa sijaitsevan Kallonín kylän ranta-asutus. Lahden rannalla on suolantuotantoaltaita ja sen alueella elää paljon vesilintuja, kuten flamingoja ja erilaisia kahlaajia.[1]

Antiikin aikana lahden itärannikolla sijaitsi Pyrrhan kaupunki. Sen rauniot ovat nykyisin pääosin meren pohjassa. Aristoteles suoritti lahdella eläinopillisia tutkimuksia kahden vuoden ajan vuosina 345/344–343/342 eaa. Hän mainitsee paikan teoksessaan Eläinoppi nimellä ”Pyrrhan Euripos”, mikä viittaa joko lahteen tai salmeen, joka yhdistää sen mereen.[2]

LähteetMuokkaa