Kalle Lindholm
Kalle Rikhard Lindholm (16. helmikuuta 1896 Kisko – 9. maaliskuuta 1966 Helsinki)[1] oli suomalainen ammattiyhdistysjohtaja, joka toimi Suomen Ravinto- ja Nautintoainetyöväen Liiton puheenjohtajana 1929 ja Suomen Elintarviketyöläisten Liiton puheenjohtajana 1945–1949. Lindholm oli kommunistisen toimintansa vuoksi vankilassa 1920–1940-luvuilla lähes 20 vuoden ajan. Leipurina työskennellyt Lindholm tunnettiin yleisesti lempinimellä ”Kypsä”, jonka hänen kerrottiin saneen koputellessaan uunista otettuja ruisleipiä ja hokiessaan niiden olevan kypsiä.[2]
Elämä muokkaa
Kiskon Kaukurin kylässä syntynty Lindholm työskenteli Helsingissä leipurina vuosina 1912–1917. Helmikuun vallankumouksen jälkeen hän toimi maaliskuusta 1917 lähtien miliisinä. Sisällissodan aikana Lindholm liittyi Helsingin punakaartin miliisikomppaniaan ja osallistui Lempäälän rintaman taisteluihin. Toukokuun alussa Lindholm vangittiin Lahdessa, josta hän päätyi Tammisaaren vankileirille ja sai elokuussa 1918 neljän vuoden kuritushuonetuomion.[3] Vapauduttuaan Lindholm vaikutti kielletyn SKP:n riveissä ja oli mukana myös SSTP:n toiminnassa.[4][5]
Lokakuussa 1923 Lindholm vangittiin suuren kommunistijutun jälkimainingeissa ja hän sai puolen vuoden tuomion.[4][6] Useampien lyhyiden vankeurangaistusten jälkeen Lindholm vapautui jälleen Tammisaaren pakkotyölaitoksesta huhtikuussa 1927.[7] Vuodesta 1928 lähtien Lindholm työskenteli SRNL:n järjestäjänä kiertäen maata puhujana sekä nuorisotoiminnan organisoijana yhdessä naisjärjestäjä Sandra Lehtisen kanssa.[4][8] Toukokuussa 1929 Lindholm valittiin liiton puheenjohtajaksi hänen voittaessaan äänestyksessä istuvan puheenjohtajan Heikki Joen. Etsivä keskuspoliisi pidätti kuitenkin Lindholmin jo marraskuussa ja keväällä 1930 hän sai jälleen valtiopetoksesta 3 vuoden kuritushuonetuomion.[9][10] Se liittyi Kullervo Mannerin ”kapsäkkijuttuun”, jossa EK oli sannut haltuunsa papereita SKP:n maanalaisista toimijoista. Niiden mukaan Lindholm oli kesällä 1929 osallistunut puolueen Tukholmassa järjestettyyn salaiseen kokoukseen.[4]
Vankilassa käymänsä kielletyn kirjeenvaihdon johdosta Lindholm sai lisätuomion ”salakapinasta”. Hänet siirrettin kriminaalivangiksi Sörnäisten vankilaan, josta Lindholm vapautui joulukuussa 1932.[11] Seuraavana keväänä kansanedustaja Paavo Virkkunen luki eduskunnan välikysymyskeskustelussa Lindholmin yksityisluonteista kirjeenvaihtoa todisteena Tammisaaren poliittisten vankien vehkeilystä.[12] Kesällä 1933 Lindholmin oli tarkoitus siirtyä Neuvostoliittoon, jossa hän oli vieraillut jo kuusi vuotta aikaisemmin Raittiusyhdistys Koiton järjestämällä tutustumismatkalla. Lindholm kuitenkin pidätettiin jälleen toukokuussa EK:n nimettömän tiedonantajan vihjeen perusteella.[4] Hän sai tuomion muun muassa laittomaksi katsotun Vetoomus työväestölle -vaalikirjasen painattamisesta ja salaisesta kirjeenvaihdosta SKP:n johdon kanssa.[13][14]
Lindholm vapautui syksyllä 1938, jonka jälkeen hän oli talvi- ja jatkosodan turvasäilössä.[15] Kun kommunistien toiminta jatkosodan jälkeen laillistettiin, valittiin Lindholm viranomaisten lakkauttaman SRNL:n seuraajaksi perustetun SEL:n puheenjohtajaksi toukokuussa 1945.[16] Hän jatkoi tehtävässä kevääseen 1949. Lindholm kuoli Helsingissä 70-vuotiaana maaliskuussa 1966. Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle.[1]
Yksityiselämä muokkaa
Lindholmin puoliso oli Martta Elina Vihniäinen (1907–2007).[1] Kirjailija Sirpa Kähkösen mukaan Lindholmilla oli Tammisaaren pakkotyölaitoksessa rakkaussuhde Kemistä kotoisin olleen poliittisen vangin Sulo Kokkosen kanssa.[17]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Kalle Rikhard Lindholm Suomen Sukututkimusseura. Arkistoitu 16.10.2021. Viitattu 16.10.2021.
- ↑ Uljas, Risto ; Uljas, Päivi: Leiväntekijät : Helsingin Leipomotyöntekijäin ammattiosaston tarina 1888–2018, s. 169. Helsinki: Helsingin Leipomotyöntekijäin ammattiosasto, 2019. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Lindholm, Kalle Rikhard – Valtiorikosylioikeuden akti (18588) 1918 VAltiorikosylioikeuden aktit. 10.9.1918. Kansallisarkisto. Arkistoitu 16.10.2021. Viitattu 16.10.2021.
- ↑ a b c d e Kähkönen, Sirpa: Vihan ja rakkauden liekit : kohtalona 1930-luvun Suomi, s. 158–161. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-12427-5-8.
- ↑ Uudenmaan sosialistisille työväenjärjestöille. Suomen Työmies, 14.2.1922, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2021.
- ↑ Uusi poliittinen vangitseminen. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 18.10.1923, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2021.
- ↑ Kuvia työväen elämästä Suomessa. Itä ja länsi, 1927, nro 8, s. 112–113. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2021.
- ↑ Kertomus Suomen Ravinto- ja nautintoainetyöväen liiton toiminnasta vuodelta 1927. Tähkä, 1928, nro 1, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2021.
- ↑ Uljas 2019, s. 145–146.
- ↑ Valtiopetosjutut. Helsingin Sanomat, 25.3.1930, s. 14. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2021.
- ↑ Kähkönen 2010, s. 164.
- ↑ Kähkönen 2010, s. 167.
- ↑ Kähkönen 2010, s. 171.
- ↑ Kommunistijuttu eilen hovioikeudessa. Sosialisti, 28.7.1933, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2021.
- ↑ Uljas 2019, s. 169, 173, 175.
- ↑ Uljas 2019, s. 182.
- ↑ Viertola, Mari: Tammisaaren yliopiston ihmiskohtaloita 1.10.2010. Turun Sanomat. Viitattu 16.10.2021.