Kalkkituhatjalkainen

kaksoisjalkaislaji

Kalkkituhatjalkainen (Julus scanicus) on vaaleanharmahtava kaksoisjalkainen. Suomessa se on vuoden 2010 uhanalaisarvioinnissa arvioitu vaarantuneeksi (VU).[2]

Kalkkituhatjalkainen
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Silmälläpidettävä [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Tuhatjalkaiset Myriapoda
Luokka: Kaksoisjalkaiset Diplopoda
Lahko: Julida
Heimo: Julidae
Suku: Julus
Laji: scanicus
Kaksiosainen nimi

Julus scanicus
Lohmander, 1925

Synonyymit
  • Iulus scanicus

Koko ja ulkonäkö muokkaa

Melko pienikokoinen tuhatjalkainen. Koiraan pituus on 16–18 mm ja leveys 1,4–1,6 mm, kun naaraat voivat saavuttaa 20 mm pituuden ja 1,9–2,1 mm leveyden. Ruumis on muodostuu koiraalla 42–44 ja naaraalla 43–45 jaokkeesta. Väriltään eläin on selkäpuolelta harmaanruskea ja väri vaalenee kyljillä vatsapuolta kohti, mutta satunnaisesti tavataan myös tummempia yksilöitä. Lisäksi keskellä selkää on tumma pitkittäisviiru ja kyljissä näkyy tummien rauhasten muodostama pisterivi. Raajapareja on koiraalla 73–79 ja naaraalla 75–83 kappaletta. Tarkka lajinmääritys vaatii etummaisten raajaparien ja takaruumiin kärkiosan yksityiskohtien tarkastelua.[3]

Levinneisyys muokkaa

Kalkkituhatjalkaista tavataan itäisessä Keski-Euroopassa, Tanskassa sekä aivan eteläisimmässä Ruotsissa.[3] Suomessa lajilla on ainoastaan yksi tunnettu esiintymispaikka entisessä kalkkilouhoksessa Kemiönsaaressa.[2][4][5]

Elinympäristö ja elintavat muokkaa

Kalkkituhatjalkaisen tyypillinen elinympäristö on kostea- tai jopa märkäpohjainen lehtimetsä, usein lammen tai suon reunalla. Joskus sitä tavataan kuitenkin myös kuivemmilla metsänreunoilla. Yleensä laji vaikuttaa välttelevän kulttuuriympäristöjä. Eläimet viihtyvät karikkeen joukossa tai lahojen kantojen alla.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Varpu Vahtera: Kalkkituhatjalkainen – Julus scanicus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. a b Ilpo Mannerkoski, Juhani Terhivuo & Pekka T. Lehtinen 2010. Tuhatjalkaiset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 372–375
  3. a b c Nationalnyckeln till Sveriges Flora och Fauna. Mångfotingar – Myriapoda ISBN 978-91-88506-53-5 s. 259–260
  4. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=67204
  5. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=60663