Kalevan Nuorten Liitto

vuosina 1960–2012 toiminut suomalainen järjestö

Kalevan Nuorten Liitto r.y. oli lasten ja varhaisnuorten kasvatus- ja kulttuurijärjestö, jonka toiminnat yhdistettiin osaksi Suomen Nuorisoseurat ry:tä loppuvuodesta 2012.[1]

Kalevan Nuorten Liitto perustettiin vuonna 1960. Sen tehtävänä oli edistää kulttuurista lasten ja nuorten harrastustoimintaa nuorisoseuroissa.

Kalevan Nuorten Liitto koordinoi lasten osallisuushanketta "Mun Vuoro" vuosina 2009–2011.

Talous muokkaa

Rahoitus muokkaa

Rahoituksen lähde 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille[2] - - - - - - 390 000 €

Lähteet muokkaa

  1. Kalevan Nuorten Liitto kiittää Nuorisoseurat. Viitattu 8.11.2014.
  2. Avustukset valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen toimintaan 23.5.2018. Opetus- ja kulttuuriminiseriö. Arkistoitu 24.5.2018. Viitattu 23.5.2018.

Aiheesta muualla muokkaa