Julius Katchen

Julius Katchen (15. elokuuta 1926 Long Branch, New Jersey29. huhtikuuta 1969) oli yhdysvaltalainen pianisti, joka tuli tunnetuksi Johannes Brahmsin teosten tulkitsijana.[1]

Julius Katchen vuonna 1956

Katchen syntyi musikaaliseen perheeseen, mikä turvasi varhaisen ohjauksen sekä pianonsoitossa että musiikin teoriassa.[2] Hän sai varhaista arvostelumenestystä vuoden 1937 loppupuolella Wolfgang Amadeus Mozartin d-mollipianokonserton tulkinnoillaan Eugene Ormandyn ja John Barbirollin johdolla.[1] Katchen piti vuosi myöhemmin New Yorkin The Town Hallissa[3] resitaalin, joka sai aiempaakin positiivisemman vastaanoton.[2] Heinäkuussa 1939 Katchen tulkitsi Robert Schumannin a-mollipianokonserton (op. 54) Lewisohn Stadiumilla New Yorkin filharmonikkojen ja Efrem Kurtzin kanssa.[3] Vanhempiensa tahdon mukaisesti pianisti meni kuitenkin opiskelemaan Haverford Collegeen pääaineinaan englanninkielinen kirjallisuus ja filosofia.[2] Samalla hän kuitenkin jatkoi pianonsoiton opiskelua David Sapertonin johdolla. Joulukuussa 1944 (kesken opintojensa) Katchen myös piti resitaalin Carnegie Hallissa.[3] Valmistuttuaan vuonna 1946 Katchen lähti Ranskan hallituksen myöntämällä stipendillä Pariisiin, jossa asui loppuikänsä.[2] Pariisin-resitaalidebyyttinsä hän teki helmikuussa 1947.[3] Hän teki monia menestyksekkäitä kiertueita, solmi eksklusiivisen levytyssopimuksen Decca Recordsin kanssa ja antoi levytysuransa aikana Brahmsin teoksille keskeisen aseman.[2] Katchen oli aktiivinen levyttäjä vuodesta 1949, ja hänen levytystensä joukossa ovat tulkinnat Brahmsin kokonaispianotuotannosta ja kaikista Ludwig van Beethovenin pianokonsertoista.[3] Levytysteknologia oli 1940-luvun lopussa kehittymässä, ja Katchenin levytys Brahmsin kolmannesta pianosonaatista vuodelta 1949 oli Deccan ensimmäinen soolopiano-LP.[1] Katchen tulkitsi Brahmsin soolopianotuotannon kokonaisuudessaan New Yorkissa, Lontoossa (Wigmore Hall, huhtikuu 1964[3]), Cambridgessa[3], Amsterdamissa, Wienissä ja Berliinissä. Hän toimi solistina myös Brahmsin konserttojen tulkinnoissa.[2] Katchen suosi suuria ohjelmia ja esimerkiksi soitti eräässä konsertissa Lontoon Royal Festival Hallissa kolme konserttoa (Beethovenin 3., Brahmsin 2. ja Rahmaninovin 2.).[3]

Myös kamarimusiikin esittäjänä Katchen keskittyi Brahmsin tuotantoon. Hän tosin edisti myös aikansa säveltäjien, kuten Ned Roremin ja Benjamin Brittenin uria.[2] Rorem sävelsi toisen pianosonaattinsa Katchenille, joka kantaesitti sen Pariisissa vuonna 1952 ja teki teoksesta myös levytyksen.[3] Vuonna 1962 Katchen esiintyi Itä-Saksassa, jossa tuomitsi julkisesti Berliinin muurin. Neuvostoviranomaiset kielsivät Aram Hatšaturjanin pianokonserton levyttämisen suunnitellussa sessiossa, jossa Katchenin oli tarkoitus toimia Wienin filharmonikkojen solistina.[1] Joulukuussa 1968 Katchen soitti The Rolling Stones Rock and Roll Circusissa, vaikka tätä esiintymistä ei tuotannollisten ja tuotannon jälkeisten ongelmien takia päästy näkemään vuosikymmeniin. Tämän esiintymisensä jälkeen Katchen ei elänyt enää edes puolta vuotta, sillä oli vakavasti sairas.[2] Hänen kuolemansyynsä oli leukemia.[4]

Julius ja hänen vaimonsa[5] Arlette Katchen olivat netsukekeräilijöitä; kokoelman esineitä on asetettu myytäviksi 2000-luvulla.[1]

LähteetMuokkaa