Julian Sorell Huxley (22. kesäkuuta 188714. helmikuuta 1975) oli brittiläinen biologi, kirjailija ja humanisti. Hän oli Unescon ensimmäinen johtaja ja mukana perustamassa WWF:ää. Huxley lyötiin ritariksi vuonna 1958. Hän toimi biologian professorina Oxfordin yliopistossa ja King's Collegessa Lontoossa. Lontoon eläintieteellisen seuran sihteerinä hän johti Lontoon eläintarhaa 1935–1942.

Julian Huxley Oxfordissa vuonna 1922.

Julian Huxley kävi 1930-luvulla Keniassa ja muualla Itä-Afrikassa tutustumassa kansallispuistoihin ja muuhun eläinsuojelutyöhön. Brittihallitus lähetti hänet myös Länsi-Afrikkaan etsimään Kansainyhteisön maista soveliaita yliopiston paikkoja. Näillä matkoillaan Huxleylle kehittyi näkemys koulutuksesta ja luonnonsuojelusta maailman eri puolilla, ja niinpä hän oli tärkeässä asemassa Unescon ja WWF:n perustamisessa.

1920-luvulla Huxley kirjoitti yhdessä H. G. Wellsin ja tämän pojan kanssa kirjasarjan Elämän ihmeet (The Science Of Life), joka pyrki kuvaamaan biologian eri puolia kansantajuisesti. Hän teki myös dokumenttifilmejä linnuista ja esiintyi televisiossa ja radiossa Luontoiltaa ja Viisasten kerhoa vastaavissa visailuissa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Huxley työskenteli tiedustelussa GCHQ:ssa.

Julian Huxleyn veli oli kirjailija Aldous Huxley, velipuoli Nobelin lääketieteen palkinnon saanut Andrew Huxley, isä kirjailija Leonard Huxley ja isoisä Thomas Henry Huxley, Charles Darwinin kollega ja tukija.

Teokset muokkaa

  • Essays of a Biologist (1923)
  • Animal Biology (yhdessä J. B. S. Haldanen kanssa, 1927)
  • Religion Without Revelation (1927, uud. laitos 1957)
  • The Tissue-Culture King (tieteiskirjallisuutta, 1927)
  • The Science of Life (yhdessä H. G. Wellsin ja G. P. Wellsin kanssa, 1931)
  • Scientific Research and Social Needs (1934)
  • Thomas Huxley's Diary of the Voyage of H. M. S. Rattlesnake (1935)
  • We Europeans (A. C. Haddonin kanssa, 1936)
  • The present standing of the theory of sexual selection. Teoksessa G. R. de Beer (toim.), Evolution: Essays on aspects of evolutionary biology (pp. 11–42). Oxford: Clarendon Press. (1938)
  • The Living Thoughts of Darwin (1939)
  • The New Systematics (1940)
  • Evolution: the Modern Synthesis (1942)
  • Evolutionary Ethics (1943)
  • Touchstone for Ethics (1947)
  • Man in the Modern World (1947, sähköinen julkaisu)
  • Heredity, East and West (1949)
  • Evolution in Action (1953)
  • Biological Aspects of Cancer (1957)
  • Towards a New Humanism (1957)
  • New Bottles for New Wine (1958)
  • The Coming New Religion of Humanism (1962)
  • The Humanist Frame (1962) elaborated to Essays of a Humanist (1964) elaborated Evolutionary Humanism
  • From an Antique Land (1966)
  • The Courtship Habits of the Great Grebe (1968)
  • Memories (kaksiosainen, 1970 ja 1974)

Lähteet muokkaa

  • Kevles, Daniel J.: In the Name of Eugenics: Genetics and the Uses of Human Heredity. Knopf, 1985. ISBN 0394507029.

Aiheesta muualla muokkaa