Jules Grévy
Jules Grévy (15. elokuuta 1807 Mont-sous-Vaudrey – 19. syyskuuta 1891 Mont-sous-Vaudrey) oli ranskalainen poliitikko, joka toimi Ranskan presidenttinä vuosina 1879–1887. Hänen presidenttikautensa on katsottu vakiinnuttaneen kolmannen tasavallan valtiomuodon.[1]
| Jules Grévy | |
|---|---|
 Jules Grévy, Léon Bonnat’n maalaama muotokuva (osa teoksesta). |
|
| Ranskan presidentti | |
| Pääministeri |
Jules Armand Dufaure William Henry Waddington Charles de Freycinet Jules Ferry Léon Gambetta Charles de Freycinet Charles Duclerc Armand Fallières Jules Ferry Henri Brisson Charles de Freycinet René Goblet Maurice Rouvier |
| Edeltäjä | Patrice de Mac-Mahon |
| Seuraaja | Sadi Carnot |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. elokuuta 1807 Mont-sous-Vaudrey, Ranska |
| Kuollut | 19. syyskuuta 1891 (84 vuotta) Mont-sous-Vaudrey, Ranska |
| Puoliso | Coralie Grévy |
| Tiedot | |
| Puolue | Opportunistiset tasavaltalaiset |
Grévy oli koulutukseltaan lakimies ja toimi vuodesta 1837 asianajajana Pariisissa. Vuoden 1848 helmikuun vallankumouksen jälkeen hänet valittiin kotiseutunsa edustajana Ranskan perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen, jossa hän liittyi tasavaltalaiseen vasemmistoon.[2] Louis-Napoleon Bonaparten valtaannousua ennakoiden hän kannatti toimeenpanovallan jättämistä heikoksi. Toisen keisarikunnan aikana 1851–1868 Grévy työskenteli yksityisenä asianajajana ja oli mukana tasavaltalaisten poliittisissa piireissä.[1] Vuonna 1868 hänestä tuli Pariisin asianajajakunnan puheenjohtaja (bâtonnier). Hänet valittiin samana vuonna täytevaalissa parlamentin alempaan kamariin eli lainsäätäjäkuntaan Juran edustajana ja hän uusi paikkansa seuraavan vuoden tavallisissa vaaleissa.[2] Grévy kohosi lainsäätäjäkunnassa nopeasti liberaalin opposition johtohahmoksi.[1] Hän arvosteli voimakkaasti keisari Napoleon III:n uutta perustuslakihanketta, joka hänen mielestään vain vahvisti monarkiaa. Hän äänesti myös sodanjulistusta vastaan heinäkuussa 1870.[2]
Kolmannen tasavallan perustamisen jälkeen Grévy valittiin kansalliskokoukseen Bordeaux’n edustajana ja hän toimi vuosina 1871–1873 sen ensimmäisenä puhemiehenä. Hän joutui väistymään monarkistien vahvistettua asemiaan. Uuden perustuslain astuttua voimaan Grévy toimi 1876–1879 edustajainkamarin puhemiehenä.[2] Marsalkka MacMahonin erottua presidentin virasta tammikuussa 1879 Grévy valittiin 30. tammikuuta hänen seuraajakseen, vastaehdokkaanaan Léon Gambetta.[1] Grévy sai vaalissa selvän enemmistön äänistä.[2] Presidenttinä hän pyrki aiemmalle linjalleen uskollisesti rajoittamaan vallankäyttöään ja jättämään parlamentille mahdollisimman paljon valtaa. Ulkopolitiikassa hän oli maltillinen ja harkitseva. Grévy valittiin vuonna 1885 toiselle kaudelle, mutta hän joutui eroamaan kaksi vuotta myöhemmin skandaalin seurauksena, kun paljastui että hänen vävynsä Daniel Wilson oli kaupitellut kunnialegioonan ansiomerkkejä. Grévy itse ei tosin ollut osallisena paheksuntaa herättäneeseen toimintaan.[1] Kun Wilson-skandaali johti Maurice Rouvierin hallituksen kaatumiseen eikä uutta saatu muodostettua tilalle, Grévy suostui lopulta eroamaan presidentin tehtävistä 2. joulukuuta 1887. Hän vetäytyi sen jälkeen julkisesta elämästä, mutta julkaisi vielä seuraavana vuonna puhekokoelman Discours politiques et judiciaires.[2]
Jules Grévyn veli Albret Grévy oli vuosina 1879–1881 Algerian kenraalikuvernööri.[2]
Grévyn mukaan on nimetty eläinlaji grevynseepra (Equus grevyi).
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jules Grévy Wikimedia Commonsissa
- Jules Grévy (ranskaksi) Assemblée Nationale
- Adolphe Thiers (1871–1873) | Patrice MacMahon (1873–1879) | Jules Grévy (1879–1887) | Sadi Carnot (1887–1894) | Jean Casimir-Perier (1894–1895) | Félix Faure (1895–1899) | Émile Loubet (1899–1906) | Armand Fallières (1906–1913) | Raymond Poincaré (1913–1920) | Paul Deschanel (1920) | Alexandre Millerand (1920–1924) | Gaston Doumergue (1924–1931) | Paul Doumer (1931–1932) | Albert Lebrun (1932–1940)