Juha Valtanen

suomalainen kilpapurjehtija

Juha Joukamo Valtanen (s. 6. joulukuuta 1952 Helsinki) on suomalainen, 1980-luvulla arvokilpailuissa kilpaillut purjehtija sekä pelastusalan asemamestari.

Urheilutausta muokkaa

Valtanen sijoittui olympialaisten Tornado-luokassa 16:nneksi Los Angelesissa 1984 Pekka Narkon parina. Maailmanmestaruuskilpailuissa hän sijoittui 11:nneksi ja Euroopan-mestaruuskilpailuissa neljänneksi vuonna 1983. Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa hän saavutti hopeaa vuonna 1982.[1]

Valtanen voitti Pekka Narkon kanssa Tornado-luokan Suomen-mestaruuden vuosina 1981, 1982 ja 1983.[1][2]

Juha Valtanen ja Pekka Narko valittiin vuoden 1983 parhaiksi suomalaispurjehtijoiksi. Valtanen on edustanut urallaan NJK-, EPS- ja HTPS-purjehdusseuroja.

Los Angelesin olympialaisten jälkeen Juha Valtanen jatkoi vuonna 1985 kilpapurjehdusuraansa. Soling-luokassa yhdessä Kenneth Ja Henrik Thelenin kanssa. He kilpailivat lukuisissa kilpailuissa kotimaassa ja ulkomailla, joista paras tulos saavutettiin vuonna 1988 Balatonjärvellä jossa tuloksena oli maailmanmestaruushopea.

Judossa Valtanen saavutti useita SM-mitaleja sekä vuonna 1972 TUK:n mestaruuden. Hän on toiminut judon seuravalmentajana ja Tapion Judo-Ikarin johtokunnan jäsenenä.[1]

Vuonna 2021 Valtanen aloitti uudelleen ratakilpapurjehduksen Fålkboat-luokassa yhdessä Erik Aikalan ja Kari Paljakan kanssa.

Työura muokkaa

Valtanen kilpaili aina vuoteen vuoteen 1992 saakka, jolloin Valtanen aloitti opiskelun Valtion pelastusopistossa Otaniemessä , josta hän valmistui paloesimieheksi samana vuonna. Valtanen työskenteli Asemamestarin vakanssilla vuoteen 2012, jolloin hän jäi eläkkeelle toimittuaan Niittykummun paloaseman päällikkönä vuodesta 2002. Valtanen toimi myös pelastus-sukeltajana vuodesta 1980 aina vuoteen 2010, jolloin hän lopetettuaan aktiivitoiminnan, oli silloin Suomen vanhin virassa työskentelevä pelastussukeltaja. Valtanen kuului myös Suomen FRF-joukkueeseen, joka työskenteli eri pelastustehtävissä kautta maailman.

Merkittävimmät huomionosoitukset muokkaa

Sotilasarvoltaan Valtanen on reservin luutnantti, ja hänet on palkittu useilla kunniamerkeillä, muun muassa Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristillä.

Valtanen on kirjoittanut urallaan kolme kirjaa, joista 2 käsittelee pelastusalaa ja sen toimintaa, sekä yhden purjehdusmatkasta kertovan kirjan/oppaan.

Teokset muokkaa

  1. Savua ja Tulta, Rök och Eld. ISBN : 978-951-857-554-5 2009 Kustantaja : Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos.
  2. Suomalainen palomies maalla, merellä ja ilmassa. ISBN : 978-952-5673-28-9 2012 Kustantaja : Suomen Palopäällystöliitto.
  3. Purjehdus läpi aution meren. ISBN: 978-952-80-3152-9. 2021 Kustantaja : Omakustanne

Lähteet muokkaa

  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 352. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
  • Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 578. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.

Viitteet muokkaa

  1. a b c Siukonen 2001
  2. Pihlaja 1994
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.