Juha Lagström
Juha Antti Matias Lagström (s. 13. lokakuuta 1976 Seinäjoki[1]) on suomalainen laulaja ja näyttelijä. Hän on syntynyt Seinäjoella, mutta varttunut Lapualla.[2] Hänet valittiin vuonna 2012 Elonkerjuu-yhtyeen uudeksi laulajaksi Lauri Tähkän jätettyä yhtyeen. Lagström jätti Elonkerjuun syksyllä 2017[3].
Juha Lagström | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 13. lokakuuta 1976 Seinäjoki |
Ammatti | muusikko, näyttelijä, lauluntekijä |
Muusikko | |
Laulukielet | suomi |
Aktiivisena | 1998– |
Tyylilajit | folkrock, suomirock, pop rock, iskelmä |
Soittimet | laulu, kitara |
Yhtyeet |
Lapset (2000–) Johnny Sulttaani Oy (1994–2007) Elonkerjuu (2012–2017; 2024-) |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Lagström on lisäksi toiminut Lapset- ja Johnny Sulttaani Oy -yhtyeiden laulajana. Johnny Sulttaani Oy -yhtyeessä hän toimi myös säveltäjänä ja sanoittajana.[4] Lapset-yhtyeessä Lagström puolestaan teki kappaleita yhtyeen kitaristin Hantta Viinamäen kanssa.[5]
Lapset-yhtye on ollut vuodesta 2007 keikkatauolla, mutta vuonna 2008 yhtye julkaisi "Suudelmia"-singlen omakustanteena. Johnny Sulttaani Oy hajosi vuonna 2007. Lagströmilla on ollut myös oma bändi peruskoulussa jossa hän esitti myös oman runon.[6] Lagström toimi Elonkerjuu-yhtyeessä myös lauluntekijänä.
Lagström on näytellyt elokuvassa Elokuu sekä televisiosarjassa Alavilla mailla hallanvaara. Lisäksi hän on näytellyt teatterissa.[7] Lagström on näytellyt Porin teatterissa vuosina 1998–2002 ja Vaasan kaupunginteatterissa vuosina 2002–2009.[8]
Lagström harrasti nuorena urheilua ja pelasi noin kymmenen vuotta jalkapalloa Lapuan Virkiän joukkueessa[9] sekä pelasi koripalloa Lapuan Koripojissa.[10] Hänen perheeseensä kuuluu vaimo ja kaksi tytärtä.
Musiikki- ja teatteriuran ohella Lagström tekee nykyään sivutyönä myös rakennusapumiehen hommia[11][12].
Lagström on itse kertonut julkisuudessa käyttäneensä 2010-luvulla runsaasti päihteitä ja kärsineensä mielenterveysongelmista ja olleensa siksi psykiatrisella suljetulla osastolla hoidossa. Nyt mielenterveysongelmat ovat hänellä hallinnassa.[13]
Diskografia
muokkaaStudioalbumit
muokkaa- Lapsista Kolmas (2022)
Singlet
muokkaa- Virkiä (2017)
- Yössä Helsingin (2019)
- Koko maailma minua rakastaa (2020)
- Mitä ikinä teet (2021)
- Lopeta (2021)
- Laua (2021)
- Kipsienkelit (2022)
- Mä haluun elää (2022)
- Kuin piirretty veteen (2022)
- Kai sitä rakkaudeksi sanotaan (2022)
Lähteet
muokkaa- ↑ Teatterit ja teatterintekijät 2005, s. 359–360. Teatterin tiedotuskeskus, 2005. ISBN 952-471-629-1
- ↑ Elonkerjuulle lokakuussa ilkka.fi. Viitattu 1.3.2013.
- ↑ Nyt puhuu Elonkerjuun yllättäen jättänyt Juha Lagström: ”Pitkä prosessi” iltalehti.fi. Viitattu 16.3.2018.
- ↑ Johnny Sulttaani Oy Mikseri.net.
- ↑ Juha Lagström lauluntekijänä Fono.fi.
- ↑ Elonkerjuu-laulajan ura alkoi henkisten taitojen kilpailusta Maaseudun tulevaisuus - Kantri. Arkistoitu 5.1.2015. Viitattu 5.1.2015.
- ↑ Elonkerjuu julkisti laulajansa – Näyttelijä-laulaja Juha Lagström yhtyeen uudeksi solistiksi elonkerjuu.com. Arkistoitu 4.2.2012. Viitattu 25.5.2012.
- ↑ Suomen Näyttelijäliitto - Juha Lagström nayttelijaliitto.fi. Viitattu 10.2.2013.[vanhentunut linkki]
- ↑ Lapuan kultanaisille kansanjuhlat - Pääesiintyjäksi Elonkerjuun tähtisolisti? seinajoensanomat.fi. Arkistoitu 13.12.2014. Viitattu 1.3.2013.
- ↑ Elonkerjuu ja Juha Lagström mukana avausottelussa korikobrat.com. Arkistoitu 18.12.2014. Viitattu 1.3.2013.
- ↑ Juha Lagström palauttelee luomisvoimaansa lapuansanomat.fi. 7.5.2020. Viitattu 7.5.2021.
- ↑ Juha Lagström teki kappaleen tyttärilleen radiovaasa.fi. 12.4.2021. Viitattu 7.5.2021.
- ↑ Joku huumaa juomani, Juha epäili – vaimo huomasi kaiken ensimmäisenä www.iltalehti.fi. Viitattu 4.10.2022.