Joseph Campbell (26. maaliskuuta 190430. lokakuuta 1987) oli yhdysvaltalainen professori ja kirjailija, joka tunnetaan parhaiten työstään mytologian ja vertailevan uskontotieteen alueilla.

Joseph Campbell ja Jonathan Young.

Campbellin tunnetuin kirja Sankarin tuhannet kasvot (The Hero With a Thousand Faces, 1949, suomennettu 1990) käsittelee eri kulttuureissa toistuvaa sankarin matkan teemaa eli niin sanottua monomyyttiä. Hänen neliosainen teossarjansa The Masks of God käsittelee mytologiaa eri puolilla maailmaa. Campbell työskenteli Bill Moyersin kanssa tehdessään PBS:n sarjaa The Power of Myth. He myös julkaisivat sarjaan pohjautuneen samannimisen kirjan.

Campbellin mielestä uskonnolliset symbolit tulisi tulkita mytologisiksi kuviksi eikä historiallisiksi faktoiksi, jolloin symboleissa voidaan nähdä syvempiä merkityksiä. Campbellin mukaan "monomyytti" on myyttinen peruskertomus, joka toistuu eri kulttuureissa erilaisina variaatioina, mutta kuitenkin perustaltaan samana. Ajatus monomyytistä muistuttaa jonkin verran Jungin teoriaa arkkityypeistä.

Campbellillä on ollut suuri vaikutus tieteiskirjallisuuteen, fantasiakirjallisuuteen ja tieteiselokuviin. George Lucas on kertonut, että Tähtien sodan perusideat perustuivat Campbellin teosten esittämiin ajatuksiin. Käsikirjoittaja Christopher Vogler on kirjoittanut Campbellin teorioita soveltavan teoksen The Writer's Journey: Mythic Structure For Writers, joka puolestaan on vaikuttanut useiden elokuvien käsikirjoituksiin, mm. Leijonakuninkaaseen ja Matrix-elokuvasarjaan.

Campbellin kriitikoihin kuuluvat mm. Robert Segal, joka on kirjoittanut esseen "The Romantic Appeal of Joseph Campbell", sekä kulttuurikriitikko Camille Paglia, joka syyttää Campbellia "imelyydestä ja huonosta tutkimustyöstä" ja harhaanjohtavasta vaikutuksesta yhdysvaltalaiseen feminismiin[1].

Suomennettu tuotanto

muokkaa
  • Campbell, Joseph: Sankarin tuhannet kasvot. (The Hero with a Thousand Faces, 1949). Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-10789-5.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. peruutettu johdanto Sexual Personaehen
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.