Joosef (Marian puoliso)

Pyhä Joosef (m.kreik. Ἰωσήφ, Iōsḗph; arameaksi ܝܘܣܦ, yausef; hepr. ‏יוֹסֵף‎, Yosef; ven. Ио́сиф, Iósif; arab. يُوسُف‎, yūsuf; n. 90 eaa. Betlehem [2]20. heinäkuuta 18 tai 19 jaa.[2] Nasaret) on Raamatun Uudessa testamentissa Jeesuksen äidin Marian puoliso ja Jeesuksen isäpuoli. Juutalaisen lain mukaan hän oli Jeesuksen aito isä.

Pyhä Joosef
Guido Renin maalaus Saint Joseph and the Christ Child vuodelta 1640
Guido Renin maalaus Saint Joseph and the Christ Child vuodelta 1640
Syntynyt n. 90 eaa.
Betlehem
Kuollut 18 tai 19 jaa.
Nasaret
Kansalaisuus juutalainen
Muut nimet Jumalansynnyttäjän kihlaaja[1]

Raamatun mukaan Joosef oli puuseppä. Hänestä ei tiedetä muuten paljoakaan, kuin että hän oli "Daavidin huonetta ja sukua" ja kotoisin Betlehemistä.[2] Jotkut kirjailijat sanovat, että asemansa johdosta hän olisi ollut myös rabbi ja kylänvanhin. Joosefia on pidetty huomattavasti Mariaa vanhempana ja hän saattoi kuolla jo ennen Jeesuksen julkisen toiminnan alkamista, koska hänestä ei puhuta Uudessa testamentissa enää lainkaan Jeesuksen syntymästä ja lapsuudesta kertovien tarinoiden jälkeen.[3]

Joosefia kunnioitetaan sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa pyhimyksenä ja hän on perheen, isien, pakolaisten, taloudenhoitajien, insinöörien, asunnonetsijöiden, käsityöläisten (erityisesti puuseppien) ja epäilevien suojeluspyhimys ja auttaja. Lisäksi hän on erinäisten paikkojen suojeluspyhimys: Kiina, Kanada, Korea, Meksiko, Itävalta, Belgia, Böömi, Kroatia, Peru, Vietnam, Kärnten, Steiermark, Tiroli ja Sisilia, sekä monien paikkakuntien, kuten Firenze, Torino, Baton Rouge, Bemidji, Buffalo, Cheyenne, Haugesund, Louisville, Nashville, San Jose, Sioux Falls jne.lähde? Maaliskuu on omistettu pyhälle Joosefille ja hänen symboleitaan ovat Raamattu, puusepän työkalut, pieni Jeesus-lapsi, karitsa, malja, risti ja monstranssi.[4][5]

Katolisessa kirkossa pyhää Joosefia muistetaan 19. maaliskuuta Pyhän Joosefin, Neitsyt Marian puolison juhlapyhänä, joka oli Suomessa ennen vuoden 2012 muutosta kirkon jäseniltä liturgiaan osallistumista velvoittava juhlapyhä,[6] ja 1. toukokuuta Pyhän Joosefin, työläisen päivänä, sekä Pyhän perheen juhlana, jota vietetään 30. joulukuuta tai joulun jälkeisenä sunnuntaina.[7]

Matteuksen evankeliumin sukuluettelon mukaan sukupolvia Abrahamista Joosefiin oli 41 ja Daavidista Joosefiin 27.[8] Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että Joosefin isän nimi oli Jaakob; Luukkaan evankeliumi puolestaan kertoo, että Joosefin isä olisi ollut Eeli.

Muita Joosef-nimisiä pyhimyksiä ovat esimerkiksi pyhä Joosef Arimatialainen, pyhä Joosef Kupertinolainen, pyhä Joosef Hymnografi, pyhä Joseph Calasanctius, pyhä Joseph Freinademetz, pyhä Joseph Vaz, pyhä Giuseppe Marello, pyhä Giuseppe da Leonessa, pyhä Giuseppe Cafasso ja pyhä Giuseppe Benedetto Cottolengo. Autuaita tällä nimellä ovat esimerkiksi autuas Joseph Gérard ja autuas Joseph Kugler.

Sisällysluettelo

KunnioittaminenMuokkaa

Hartauselämässä tunnetaan niinsanotut pyhän Joosefin seitsemän surua ja iloa:[9]

  • 1. suru: Pyhän Joosefin epäilys. (Matt. 1:19)
  • 2. suru: Jeesuksen syntymän köyhyys. (Luuk. 2:7)
  • 3. suru: Jeesuksen ympärileikkaus. (Luuk. 2:21)
  • 4. suru: Simeonin profetia. (Luuk. 2:34)
  • 5. suru: Pako Egyptiin. (Matt. 2:14)
  • 6. suru: Paluu Egyptistä. (Matt. 2:22)
  • 7. suru: Jeesus-lapsen kadottaminen. (Luuk. 2:45)
  • 1. ilo: Enkelin viesti. (Matt. 1:20)
  • 2. ilo: Pelastajan syntymä. (Luuk. 2:10-11)
  • 3. ilo: Jeesuksen pyhä nimi. (Matt. 1:25)
  • 4. ilo: Lunastuksen vaikutukset. (Luuk. 2:38)
  • 5. ilo. Egyptin epäjumalien kaataminen. (Jes. 19:1)
  • 6. ilo: Elämä Jeesuksen ja Marian kanssa Nasaretissa. (Luuk. 2:39)
  • 7. ilo: Jeesus-lapsen löytyminen Jerusalemin temppelistä. (Luuk. 2:46)

Pyhää Joosefia on muistettu katolisen kirkon messuissa ja hetkipalveluksessa seuraavilla latinankielisillä kollehtarukouksilla:

  • "Sanctíssimæ Genetrícis tuæ Sponsi, quaesumus. Dómine, méritis adiuvémur: ut, quod possibílitas nostra non óbtinet, eius nobis intercessióne donétur"[10][11] (19. maaliskuuta)
  • "Rerum cónditor Deus, qui legem labóris humáno géneri statuísti: concéde propítius; ut, sancti Ioseph exémplo et patrocínio, ópera perficiámus quae praecipis, et praemia consequámur quae promíttis."[10][11] (1. toukokuuta)

Messun kanonissa pyhää Joosefia on muistettu muiden pyhimysten joukossa seuraavasti:

  • "Communicántes, et memóriam venerántes, in primis gloriósæ semper Vírginis Maríæ, Genetrícis Dei et Dómini nostri Iesu Christi: sed et beati Ioseph, eiusdem Virginis Sponsi, et beatórum Apostolórum ac Mártyrum tuórum, Petri et Pauli, Andréæ, Iacóbi, Ioánnis, Thomæ, Iacóbi, Philíppi, Bartholomaei, Matthaei, Simónis et Thaddaei: Lini, Cleti, Cleméntis, Xysti, Cornélii, Cypriáni, Lauréntii, Chrysógoni, Ioánnis et Pauli, Cosmæ et Damiáni: et ómnium Sanctórum tuórum; quorum méritis precibúsque concédas, ut in ómnibus protectiónis tuæ muniámur auxílio. Per eúndem Christum, Dóminum nostrum. Amen."[12]

Lisäksi pyhälle Joosefille on laadittu seuraava latinankielinen rukous puhtauden saavuttamiseksi:

  • "Virginum custos et pater, sancte Ioseph, cuius fideli custodiae ipsa Innocentia Christus Iesus et Virgo virginum Maria commissa fuit; te per hoc utrumque carissimum pignus Iesum et Mariam obsecro et obtestor, ut me, ab omni immunditia praeservatum, mente incontaminata, puro corde et casto corpore Iesu et Mariae semper facias castissime famulari. Amen."[9]

Pyhän Joosefin mukaan on perustettu kolme sääntökuntaa:[13][14][15]

  • Congregatio S. Ioseph, perustettu 19. maaliskuuta 1873
  • Congregatio Oblatorum S. Ioseph, perustettu 14. maaliskuuta 1878
  • Societas Sodalium Sancti Joseph a Sacra Corde, perustettu 1892

Pyhimykselle on tehty myös litania ja keskiaikainen hetkipalveluksen pienoisversio.[16][17]

GalleriaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. http://ort.fi/synaksarion/liikkuva/pyhae-joosef-jumalansynnyttaejaen-kihlaaja
  2. a b c CATHOLIC ENCYCLOPEDIA: St. Joseph
  3. Martin Woodrow ja E. P. Sanders: Raamatun henkilöitä (suom. Tuomas Nevanlinna), s. 124. Helsinki: Kauppiaitten Kustannus Oy, 1987. ISBN 951-635-644-3.
  4. March 2017 - Overview for the Month CatholicCulture.org. Viitattu 25. huhtikuuta 2017.
  5. Solemnity of St. Joseph, Spouse of the Blessed Virgin Mary CatholicCulture.org. Viitattu 25. huhtikuuta 2017.
  6. Helpotuksia juhlapyhien velvoittavuuteen Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 23. huhtikuuta 2017.
  7. Liturginen kalenteri Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 23. huhtikuuta 2017.
  8. Jeesuksen sukuluettelo
  9. a b Saint Joseph Servants of the Pierced Hearts of Jesus and Mary. Viitattu 23. huhtikuuta 2017.
  10. a b Divinum Officium Viitattu 23. huhtikuuta 2017.
  11. a b Sancta Missa Viitattu 23. huhtikuuta 2017.
  12. Sancta Missa Sancta Missa. Divinum Officium. Viitattu 25. huhtikuuta 2015.
  13. Congregation of Saint Joseph The Hierarchy of the Catholic Church. Viitattu 23. huhtikuuta 2017.
  14. Oblates of Saint Joseph The Hierarchy of the Catholic Church. Viitattu 23. huhtikuuta 2017.
  15. St. Joseph’s Society of the Sacred Heart The Hierarchy of the Catholic Church. Viitattu 23. huhtikuuta 2017.
  16. Litaniae Sancti Ioseph Thesaurus Precum Latinarum. Viitattu 23. huhtikuuta 2017.
  17. Officium Parvum de Sancto Ioseph Thesaurus Precum Latinarum. Viitattu 23. huhtikuuta 2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.