Tämä artikkeli käsittelee nimeä. Jaakko Pyhälän elokuvasta Jon on eri artikkeli.

Jon on monessa maassa yleinen miehen etunimi. Nimi on todennäköisesti syntynyt lyhentymänä nimestä Jonas tai Jonatan, mutta se saattaa myös olla muunnos Johannes-nimen englanninkielisestä muodosta John.[1] Islannissa nimi esiintyy muodossa Jón.

Jon
Nimipäivä  
– suomenkielinen
– ruotsinkielinen 24. kesäkuuta
– ortodoksinen
Muunnelmia Joni, Jonni, Jonne
Vastineita eri kielissä Jón
Nimen alkuperä Jonatan, Jonas tai John (Johannes)

Suomessa nimi Jon on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu vuoden 2019 loppuun mennessä noin 1120 henkiölle.[2]

Jonin nimipäivä on 1700-luvun lopulla ollut muutamana vuotena 29. maaliskuuta, joka nykyäänkin on Joonaksen nimipäivä.[1] Nykyisin, vuodesta 2000 lähtien[1], nimipäivä on suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan Johanneksen päivänä 24. kesäkuuta.

Tunnettuja Joneja muokkaa

Kuvitteellisia Joneja muokkaa

Muita merkityksiä muokkaa

  • Suomalaisen venesuunnittelijan Jorma Nymanin perustama Jonmeri Oy valmisti Jon -merkkisiä purjeveneitä 1970- ja 1980 luvuilla. Veneitä oli kolme mallia: Jon-30, Jon-33 ja Jon-40. Numero ilmoittaa veneen pituuden jalkoina. Veneitä pidetään hyvin merikelpoisina, ja Jon -veneitä voi löytää nykyäänkin kansainvälisten ja kotimaisten venevälittäjien tarjonnasta.[1]


Lähteet muokkaa

  1. a b c Suuri etunimikirja, s. 362-363. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4.
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 24.6.2020.

Aiheesta muualla muokkaa