Johan Westerback lempinimeltään Juho (28. joulukuuta 1832, Karijoki1. toukokuuta 1897) oli suomalainen posteljooni, hopeaseppä, evankeelisen suunnan saarnamies ja hartauskirjojen tekijä ja kustantaja.[1][2] Westerback toimi 36 vuoden ajan postinkantajana Raahessa. Tämän työn ohessa hän toimi Evankeliumiyhdistyksen kolportöörinä[3] eli hengellisten kirjojen ja lehtien kiertävänä kaupustelijana.[2]

Lapsuus ja Nuoruus

muokkaa

Perhe johon Westerback syntyi oli köyhän torpparin ja hänen isänsä oli kahdesti naimisissa. Liitoista syntyi yhteensä yksitoista lasta joista vain kuusi eli aikuseksi asti. Hän oppi lukemaan hyvin ja hänellä olisi ollut haluja ja kykyjä opiskella mutta köyhyys esti sen.[2]

Kuusitoistavuotiaana hän muutti Kristiinankaupunkiin jossa joutui huonoille teille, erityisesti hän oli kova pelaamaan. Vuonna 1852 Westerback muutti Tampereelle jossa tapasi Karkusta kotoisin olevaan Eva Sofia Tjäderin (s. 1828). He menivät vihille vuonna 1856 jolloin Johan oli 23-vuotias ja Eva 28 vuotta.[2]

Herätys

muokkaa

25-vuotiaana Westerback koki voimakkaan hengellisen herätyksen. Hän yritti sen jälkeen elää siivosti ja kunnollisesti Jumalan ja ihmisten edessä. Hän lähestyi kirjeillä raahelaissyntyistä Henrik Gabriel Hedbergiä jonka kirjoituksista hän tunsi löytäneensä vastauksen hänen omantunnon tuskiinsa, ja myöhemmin heistä tuli läheisiä ystäviä.[2]

Vuonna 1858 Westerback perheineen muttivat Tampereelta Alavudelle ja hän aloitti työnsä posteljoonina. Hän kävi paikallisen kirkkoherran kanssa hengellisiä keskusteluja sekä luki hengellistä kirjallisuutta. Erityisesti hän oli innostunut Hedbergin Uskonoppi autuuteen -kirjasta. Uskonnollinen herääminen sai hänessä aikaan voimakkaan sanan julistamisen tarpeen, jonka johdosta hän aloitti kirjoittaa ja muutaman vuoden kuluttua myös saarnata. Hän oli yksi Suomen tuotteliaimmista kirjoittajista 1800-luvulla.[2]

Kirjallinen tuotanto

muokkaa

Westerback julkaisi vuosina 1865–1897 "Nuorukainen. Jumalan Sanan Tutkinnoita ja Selityksiä" -nimistä sekä vuosina 1884 - 1897 "Ewangelinen. Jumalan Sanan Selityksiä" -nimistä kuukausittain ilmestynyttä hengellistä lehteä, jota ilmestyi yhteensä 407 numeroa.[2] Hän julkaisi myös 23 kirjaa tai kirjasta omakustanteena yhteensä tuhansia sivuja tekstiä joiden lisäksi hänen kirjoituksiaan julkaistiin sanomalehdissä. Omakustannetoiminta sattoi Westerbackin velkoihin sillä posteljoonin palkka ja niistä saadut tulot eivät mennee samoihin menojen kanssa. Sanomalehtien kirjoituksissa osa oli sisällötään hengellisiä, mutta joukossa oli myös maallisempia, pikku-uutisia ja raportteja. Vuosina 1878-1881 hän oli myös Pohjois-Suomi –lehdessä Raahen korrespondenttina eli kirjeenvaihtajana, Ouluun Lehdessä vuodesta 1880-1887 sekä Pohjalainen lehdessä syksyn vuonna 1890.[2]

Saarnaus

muokkaa

Suomen Evangelis-Luterilainen Yhdistys eli SLEY sai Suomen senaatilta perustamisluvan v. 1873 ja yksi sen toimintamuotoja oli kolporttöörien toiminta joka tarkoitti kirjojen ja julkaisujen myyntiä. He myös saarnasivat kirjojen myynnin lisäksi ja Westerback liittyi mukaan vuonna 1876. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1893 ja heti ensimmäiseksi teki pitkän saarnamatkan, toukokuussa hän lähti kiertomatkalle, jolta palasi kotiin vasta marraskuussa. Sen jälkeen tehdyt matkat olivat muutaman kuukauden pituisia ja hän oli kotona vain viikkoja ennen seuraavaa saarnamatkaa.[2]

1890-luvulla SLEY:ssä alkoi ilmetä opillisia riitoja ja vuonna 1895 pidetyssä Härmän kokouksessa tilanne kärjistyi ja yhdistyksestä erotettiin seuraavana vuonna neljä jäsentä, yksi erotetuista oli Johan Westerback.[2][4]

Westerback kuoli toukokuun 1. vuonna 1897 oltuaan posteljoonina 36 vuotta, ja sen jälkeen neljä vuotta eläkkeellä.[2]

 
Johan Westerback on haudattu Raahen Haaralan hautausmaalle.

Teoksia

muokkaa
  • Lyhyjä tutkinnoita yksinkertaisille kristityille kehoitukseksi. 1866, 2. painos Wilén, Turku 1877
  • Raamatun tutkinnoita. Ensimäinen osa, Eli uudesta aiwottuin ensi wuosikertaisen ewankeliumien ja epistolain tutkintoa. J. Westerback, Raahe 1867–1869
  • Raamatun tutkinnoita. Toinen osa, Eli uusien ewangeliumein ja epistolain selityksiä : toinen wuosikerta. J. Westerback, Raahe 1873–1880
  • Kristillisiä kertomuksia opetukseksi. 1 ja 2 vihko ; kokoellut J. Westerback. Oulu 1881
  • Jokapäiväinen kristillinen kehoitus eli joka päivä muutama sana, kehoitukseksi kristityille. Wilén, Turku 1882
  • Raamatun tutkinnoita. 3 osa, Eli uusien ewangeliumein ja epistolain selityksiä. J. Westerback, Raahe 1884–1891
  • Koetusten koulu eli korkia veisu : lyhyesti tutkittu uskon virkistykseksi. Tolvanen, Turku 1885
  • Yksinkertaisia kehoituksia kristityille, eli Johanneksen ensimmäisen epistolan lyhyt ja yksinkertainen tutkinto. Johan Westerback, Raahe 1888
  • Herätysten kertoelmia, joita jumala on waikuttanut uskowaisten rukousten kautta. Johan Westerback, Raahe 1889
  • Suloista sanomaa : Es. 35 luwun tutkintoa. Johan Westerback, Raahe 1889
  • Sielulle elatusta matkalla. Johan Westerback, Raahe 1889
  • Kiittäkäät herraa! : lyhyt 107 psalmin 1-16 w. tutkinto. Johan Westerback, Raahe 1889
  • Ewästä korwessa kulkewalle. J. Westerback, Raahe 1892–1893
  • Kaikkinainen kirjoitus on tarpeellinen, eli, Autuuteen neuwoja sieluille. J. Westerback, Raahe 1893
  • Herran laupius pysyy ijankaikkisesti : psalmin 118 tutkintoa. J. Westerback, Raahe 1893
  • Autuuden opetusta : 8 lukua. J. Westerback, Raahe 1893
  • Opiksi ja neuwoksi, eli, Kehoitussana kristilliseen waellukseen. J. Westerback, Raahe 1894
  • Armonwaltakunnasta uutta ja wanhaa. J. Westerback, Raahe 1894–1895
  • Kristittyin todistuksia ; koonnut Johan Westerback. Oulun kirjapaino-osakeyhtiö, Oulu 1897

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Johan Westerback sanomalehdissä 1859-1897 ; koonnut Heikki Majamaa. Heikki Majamaa, Helsinki 2012

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Jeremias Alin - Merijärven alttaritaulun maalaaja Kirjastovirma. Arkistoitu 23.12.2018. Viitattu 04.02.2018.
  2. a b c d e f g h i j k Paikallishistorian luentosarja: Johan Westerback - posteljooni ja kolporttööri Raahen museo. 11.11.2011. Arkistoitu 5.2.2018. Viitattu 04.02.2018.
  3. Ahonen, Harri: Uskonnolliset liikkeet Myrkyssä 1860-luvulta nykypäivään Myrkky.fi. Arkistoitu 5.2.2018. Viitattu 04.02.2018.
  4. Suokunnas, Seppo: Autuuden sanomaa ja kolportöörityötä 130 vuotta Suomen teologinen instituutti. 11.11.2003. Viitattu 04.02.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa