Johan Väänänen (jääkäri)

Johan Oskar Väänänen (1. lokakuuta 1890 Mäntsälä10. joulukuuta 1932) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa sotilaskoulutuksen saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän toimi Suomen sisällissodassa joukkueenjohtajana Valkoisen armeijan ratsujoukoissa.

Perhe ja opinnotaMuokkaa

Väänäsen vanhemmat olivat työnjohtaja Juho Väänänen ja Aurora Tuppuri. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1930 Olga Peiposen kanssa.[1][2]

Väänänen kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin suomalaista yhteiskoulussa vuonna 1912 ja liittyi Viipurilaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla syyslukukauden 1912. Sotilaskoulutusta hän sai Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssilla vuonna 1928.[1][2]

JääkäriaikaMuokkaa

 
Jääkäripataljoonan ratsuosasto Libaussa syksyllä 1917. Etualalla Luutnantti Sievert ja Zugführer Ljungberg.

Väänänen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 21. helmikuuta 1916, josta hänet myöhemmin siirrettiin pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Väänänen saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana kornetiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi Karjalan ratsujääkärirykmentin 3. eskadroonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa ja Karjalankannaksella.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Väänänen palveli sisällissodan jälkeen edelleen Karjalan ratsujääkiirirykmentissä, jossa hänet määrättiin 4. elokuuta 1918 alkaen rykmentin adjutantiksi ja 24. elokuuta 1918 alkaen lähettiupseeriksi. Hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1918 alkaen Lapin rajavartioryhmän I pataljoonaan, missä hän toimi aluksi lähettiupseerina ja 12. helmikuuta 1919 lähtien pataljoonan adjutanttina. Seuraavaksi hänet siirrettiin 1. huhtikuuta 1919 alkaen nuoremmaksi upseeriksi Hämeen ratsurykmenttiin. Hämeen ratsurykmentistä hänet siirrettiin 17. kesäkuuta 1919 alkaen Sotaministeriöön, jossa hänet määrättiin aluksi toimistoupseeriksi täydennystoimistoon ja 15. heinäkuuta 1919 alkaen järjestelytoimistoon sekä 4. marraskuuta 1919 alkaen liikekannallepanotoimistoon. Sotaministeriöstö hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1922 alkaen toimistoupseeriksi Yleisesikunnan liikekannallepanotoimistoon. Sotaministeriöstä hänet siirrettiin 28. marraskuuta 1923 yleisesikuntaupseeriksi 2. Divisioonan esikuntaan. Seuraavaksi hänet siirrettiin Karjalan kaartin rykmenttiin, jossa hän toimi 28. huhtikuuta 1927 alkaen 2. komppanian päällikkönä ja 31. toukokuuta 1930 alkaen 6. komppanian päällikönä. Hän hoiti myös viransijaisuuksia ollen esimerkiksi 9. syyskuuta 1925 – 15. syyskuuta 1926 välisen ajan 2. Divisioonan esikuntapäällikön viransijaisena ja 7. – 28. heinäkuuta 1927 välisen ajan Karjalan kaartin rykmentin I pataljoonan ja 31. tammikuuta 1928 – 21. helmikuuta 1929 välisen ajan II pataljoonan komentajan viransijaisena. Lopulta hänet komennettiin 25. syyskuuta 1932 alkaen suojeluskuntajärjestöön, jossa hän hoiti Viipurin suojeluskuntapiirin XIX alueen päällikön tointa muutaman kuukauden kuollen 10. joulukuuta 1932.[1][2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, ’’Suomen jääkärien elämäkerrasto’’, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, ’’Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975’’, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975