Johan Jakob Tengström

Johan Jakob Tengström (22. lokakuuta 1787 Kokkola – 11. huhtikuuta 1858 Helsinki) oli suomalainen tiede- ja kirjallisuusmies. Hän toimi 1827–1848 Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston käytännöllisen filosofian professorina. Hän kirjoitti Aura-lehteen sen ilmestyessä 1817–1818 ja kehotti siinä suomen kielen tutkimiseen ja kansanrunouden kokoamiseen. Hänen oma kotinsa oli Turun isänmaallis-kirjallisten harrastusten keskuksena Turun romantiikan aikana.

Tengström julkaisi muiden muassa Johannes Gezelius vanhemman ja nuoremman elämäkerrat ja teoksen Chronologiska förteckningar och anteckningar öfver finska universitetets fordna procancellerer samt öfver faculteternas medlemmar och adjuncter (1838).

Tengström oli arkkipiispa Jakob Tengströmin veljenpoika ja vävy. Hänen poikansa Johan Robert Tengström (1823−1847) taas oli isänsä jälkiä seuraten filosofian dosentti ja isänmaallinen kirjailija.

Tengströmin kansallinen kulttuuriohjelma

Aura-seuran jäsenet julkaisivat kansallisia kulttuuriohjelmia. Tähän sarjaa lukeutuu myös Tengströmin kirjoitus Muutamista Suomen kirjallisuuden ja kulttuurin esteistä (Några hinder för Finlands litteratur och kultur, 1817). Ohjelmiin innoitti Suomen asema autonomisena suuriruhtinaskuntana.

Seuran jäsenistä Adolf Iwar Arwidsson kiivaili suomalaisten oman kansallisuuden puolesta. Tengström sen sijaan oli varovainen ja konservatiivinen. Hän kuvasi autonomian ensimmäisiä vuosia mustaksi aukoksi onnellisen muinaisuuden ja uhkaavan tulevaisuuden välissä. Hän pelkäsi maan kulttuurin luisuvan Venäjän vallan alla alaspäin. Tengströmin tulevaisuusskenaarioita kahlitsi ennen kaikkea menneisyyden haikailu. Hänen mielestään historian esimerkit olisivat olleet välttämättömiä, sillä Suomi oli liian köyhä epävarmoihin kokeiluihin.

Tengström etsi suomalaisille kuvastimia luonnosta. Hän ylisti Suomen maaperää, jota virrat, järvet, vuoret, kukkulat ja metsät halkoivat. Suomen ilmastoa hän sen sijaan piti voittamattomana esteenä kulttuurin kehittymiselle: "Missä ihmiseltä vaaditaan raskasta ja uutteraa työtä ensimmäisten fyysillisten tarpeiden tyydyttämiseksi, siellä ei kulttuurin siemen idä niin helposti". Käsitys nojasi Montesquieun maaperä- ja ilmasto-oppiin, jonka mukaan ihmiset ja kasvit saavat eri ilmapiireissä ja eri paikoissa oman fysionomiansa. Käsityksestä versoi deterministinen maailmankuva, jonka mukaan annetut olosuhteet määräsivät kehityksen rajat.

Tengström korosti kunkin kansan ominaislaatua ja murehti ranskalaisen kulttuurin epäsuotuisaa vaikutusta Suomessa. Hänen mukaansa se oli veltostuttanut suomalaiset niin, että nämä olivat alkaneet kaihtaa työtä ja vaivaa ja etsiä aistillisia nautintoja. Pohjolan karu luonto vaati ponnistuksia.

Tengström kirjoitti kulttuuriohjelmansa akatemian edustajana. Hänen ohjelmassaan ei esitetty konkreettisia toimia suomalaisen kulttuurin edistämiseksi toisin kuin esimerkiksi Suomen asiain komitean G. M. Armfeltin suomalaisuusohjelmassa. Tengströmille kansa oli vielä abstrakti. Hän päätyi toteamaan, että on ”helpompi oppia tuntemaan, mikä kansa ei ole, kuin mikä se todella on”.^[1]

Katso myös

Lähteet

Setälä, E. N. Setälä & Tarkiainen, V. & Laurila Vihtori: Suomen kansalliskirjallisuus, osa VII, s. 308–353. (J. J. Tengströmin artikkeli Muutamista Suomen kirjallisuuden ja kulttuurin esteistä. Alkuperäinen, ruotsinkielinen kirjoitus ilmestyi Aura-kalenterin numeroissa 1/1817, 69–90 ja 1/1818, 93–129) Otava, Helsinki, 1931.

Viitteet

↑ Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. (Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi: Suolatut säkeet. SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2) Ellibs, Turku, 2007. ISBN 978-952-99867-3-6 Teoksen verkkoversio.

[1] Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. (Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi: Suolatut säkeet. SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2) Ellibs, Turku, 2007. ISBN 978-952-99867-3-6 Teoksen verkkoversio.

[1]