Jet Li
Jet Li (oik. Li Lianjie; kiin. 李连杰, s. 26. huhtikuuta 1963 Peking, Kiina) on kiinalainen itämaisten taistelulajien taitaja, wushu-mestari ja elokuvanäyttelijä.
Jet Li | |
---|---|
![]() Jet Li vuonna 2006. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Li Lianjie |
Syntynyt | 26. huhtikuuta 1963![]() |
Ammatti | näyttelijä, elokuvatuottaja |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1982– |
Merkittävät roolit |
Wong Fei Hung (Tapahtui kerran Kiinassa) Wah Sing Ku (Tappava ase 4) Han Sing (Romeon on kuoltava) Danny (Danny the Dog) Huo Yuanjia (Fearless) Pang Qing Yun (The Warlords) |
Palkinnot | |
Hong Kong Film Critics Society
Hong Kong Film
Shanghai Film Critics
|
|
Aiheesta muualla | |
Viralliset kotisivut | |
IMDb | |
Elonet | |
Li aloitti Wushun harjoittelemisen koulunsa kautta kahdeksanvuotiaana.[1]
Elokuvaura
muokkaaMenestyksekkään wushu-urheilu-uran jälkeen Li siirtyi elokuvien pariin 1980-luvun alussa. Hänen ensimmäinen elokuvarooli oli elokuvassa Shaolin Temple vuonna 1982. Li esitti pääosaa myös elokuvan jatko-osissa Shaolin Temple 2: Kids from Shaolin ja Shaolin Temple 3: Martial Arts of Shaolin. Ensimmäisen osan kuvaukset kestivät yli vuoden, jossa he kuvasivat kaikki neljä vuoden aikaa. Li kertoi myös, ettei hän tuolloin tiennyt mitään elokuvien tekemisestä, eikä taistelukohtien koreografioiden tekemisestä. Elokuvan ohjaaja Xinyan Zhang kertoi heille vain perusjuonen, ja näyttelijöiden oli itse keksittävä taistelukohdat. Vaikka elokuvan kuvaaminen kesti lähes koko päivän, Lin mielestä se oli helpompaa siihen nähden, kun hän harjoitteli nuorempana wushua kahdeksan tuntia päivässä.[2]
Myöhemmin 1990-luvun alussa Li esiintyi toisessa trilogiassa Tapahtui kerran Kiinassa, kunnes vuoden 1998 elokuvan The Contract Killerin jälkeen Li oli aikeissaan lopettaa näyttelemisen 34-vuotiaana.[3] Hän halusi muuttaa elämänsä rauhallisempaan suuntaan omistautumalla opiskelemaan buddhalaisuutta.[3] Yllättäen tiibetiläinen buddhalaisuuden opettaja Lo Kunsang Rinpoche suostutteli Jet Litä jatkamaan työtään, jota hän piti näyttelijän velvollisuutena. Lähes saman tien tapaamisesta Li sai puhelun Yhdysvalloista International Creative Management agentilta, joka pyysi häntä rikospomon rooliin Tappava ase 4 -elokuvaan.[3] Tämän myötä Li esitti ensimmäistä kertaa roiston roolia ensimmäisessä yhdysvaltalaisessa elokuvassaan. Li suostui esiintymään elokuvassa sen jälkeen, kun tuottaja Joel Silver lupasi hänelle päärooliin seuraavassa tuottamassaan elokuvassa Romeon on kuoltava. Elokuvan jälkeen Lin ura nousi uuteen suuntaan elokuvan tuottaessa yli 90 miljoonan dollarin lipputulot. Li esiintyi sittemmin elokuvissa Kiss of the Dragon (2001) ja The One (2001), kunnes palasi hetkellisesi Hongkongin elokuviin Heron myötä. Elokuvan myötä Listä tuli parhaiten palkatuin näyttelijä kiinalaisissa elokuvissa. Hänen palkakseen arvioitiin olevan 9,1 miljoonaa dollaria.[4] Li ja toinen kiinalainen taistelulajien taitaja Jackie Chan ovat hyviä ystäviä.
Filmografia
muokkaa- Shaolin Temple (少林寺) (1982)
- Shaolin Temple 2: Kids from Shaolin (1983)
- Shaolin Temple 3: Martial Arts of Shaolin (1986)
- Born to Defense (1986)
- Dragon Fight (1988)
- The Master (1989)
- Swordsman II (1991)
- Tapahtui kerran Kiinassa (武狀元黃飛鴻) (1991)
- Once Upon a Time in China II (武狀元黃飛鴻 第二集) (1992)
- Once Upon a Time in China 3 (黃飛鴻之三:獅王争霸) (1993)
- Teräskynnet (武狀元黃飛鴻 第三集) (1993)
- The Tai Chi Master (1993)
- The Evil Cult (1993)
- Fong Sai Yuk (功夫皇帝方世玉) (1993)
- Fong Sai Yuk II (功夫皇帝方世玉 第二集) (1993)
- Legend of the Red Dragon (1994)
- Fist of Legend (1994)
- Defender (中南海保鑣) (1994)
- Enforcer (1995)
- Meltdown (1995)
- Dr. Wai in "The Scripture with No Words" (1996)
- Black Mask (黑俠) (1996)
- Once Upon a Time in China and America (1997)
- The Contract Killer (1998)
- Tappava ase 4 (1998)
- Romeon on kuoltava (2000)
- Kiss of the Dragon (2001)
- The One (2001)
- Hero (英雄) (2002 Kiinassa, 2004 Yhdysvalloissa)
- Kehdosta hautaan (2003)
- Danny the Dog (2005)
- Fearless (霍元甲) (2006)
- Rogue Assassin (2007)
- The Warlords (2007)
- The Forbidden Kingdom – kaksi mestaria (2008)
- Muumio: Lohikäärmekeisarin hauta (2008)
- The Founding of a Republic (2009)
- Ocean Heaven (2010)
- The Expendables (2010)
- The Sorcerer and the White Snake (2011)
- Flying Swords of Dragon Gate (2011)
- The Expendables 2 (2012)
- The Expendables 3 (2014)
- Mulan (2020)
Lähteet
muokkaa- ↑ life essay: part 2 (Arkistoitu – Internet Archive) The Official Jet Li Website. Viitattu 5.3.2011 (englanniksi)
- ↑ Shaolin Temple (Arkistoitu – Internet Archive) The Official Jet Li Website. Viitattu 24.4.2011 (englanniksi)
- ↑ a b c Taking a Fast-Track Career in Stride LA Times. 4.7.2001 Viitattu 20.5.2011 (englanniksi)
- ↑ Jet Li Earns Record Salary For Chinese-Language Film (Arkistoitu – Internet Archive) starpulse.com 26.11.2007 Viitattu 24.12.2011 (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jet Li Wikimedia Commonsissa