Jesper Mattila

suomalainen jääkiekkoilija

Jesper Mattila (s. 9. lokakuuta 1997 Tampere) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka edustaa SM-liigajoukkue Kalevan Palloa.[2] Hän toimii joukkueen varakapteenina. Mattilalla on identtinen kaksoisveli Julius, jonka kanssa Jesper Mattila on pelannut aiemmin kaikki juniori- ja yliopistovuotensa.[3]

Jesper Mattila
Henkilötiedot
Syntynyt9. lokakuuta 1997 (ikä 26)
Tampere, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Jepu[1]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 180 cm
Paino 83 kg
Seura
Seura KalPa
Sarja SM-liiga
Pelinumero 26
Pelaajaura
Pääsarjaura 2020–

Ura muokkaa

Seuraura muokkaa

Mattila aloitti luistelemaan yhdessä kaksoisveljensä Juliuksen kanssa noin 2,5–3-vuotiaina tyttöjen taitoluistelukoulussa, jossa heidän siskonsa Janika luisteli. Veljensä Juliuksen mukaan Jesper Mattila liittyi luistelukouluun noin puoli vuotta myöhemmin veljensä jälkeen. Jääkiekkoilun he aloittivat viisivuotiaina Kooveessa,[4] jossa veljekset pelasivat E-junioreihin asti,[5] kunnes he siirtyivät varsinaiseen kasvattajaseuraansa Tampereen Ilvekseen.[3] Jesper oli kaudella 2011–2012 C-nuorten SM-karsinnoissa 11 syöttöpisteellään joukkueensa paras syöttäjä Eemeli Suomen kanssa sekä tehokkain puolustaja.[6] Kaudella 2012–2013 hän toimi Ilveksen kapteenina ja oli C-nuorten SM-sarjassa joukkueen tehokkain puolustaja tehoilla 4+18=22.[7]

Alkukaudella 2014–2015 Mattila kärsi Ilveksen A-nuorissa loukkaantumisista. Kuntouduttaan ja 25 pelaamansa ottelun jälkeen hänet valittiin A-nuorten SM-liigan joulukuun kuukauden pelaajaksi.[8] Keväällä 2015 Mattila kieltäytyi tekemästä Ilveksen kanssa SM-liigasopimusta, sillä hän halusi harkita siirtymistä Yhdysvaltain yliopistosarjoihin, minkä ammattilaissarjoissa pelaaminen olisi estänyt.[9] Mattila lopulta päätti pelata kauden 2015–2016 Ilveksen A-nuorissa,[10] joiden varakapteenina hän toimi. Mattila voitti tehoilla 4+33=37 koko sarjan puolustajien syöttöpörssin ja sijoittui puolustajien pistepörssissä toiseksi edellään vain Kärppien Veli-Matti Tiuraniemi.[11] Hän voitti kauden päätteeksi A-nuorten Suomen-mestaruuden. Mattila palkittiin sarjan parhaana puolustajana Reijo Ruotsalainen -palkinnolla ja hänet valittiin ensimmäiseen tähdistökentälliseen.[2]

Vuosina 2016–2020 Mattila kävi yhdessä veljensä Juliuksen kanssa Boston Collegea. Sophomore-vuotenaan 2017–2018 hän voitti Hockey Eastin runkosarjan mestaruuden, kuten myös Senior-vuotenaan 2019–2020, jolloin Mattilan teholukema +30 oli koko NCAA:n paras.[12] Hänet valittiin kauden päätteeksi Hockey Eastin kolmanteen tähdistökentälliseen.[2]

Huhtikuussa 2020 Mattila teki kaksivuotisen SM-liigasopimuksen Kalevan Pallon kanssa.[13][14] Hän siirtyi ensimmäisen kerran eri seuraan kuin veljensä Julius, joka teki sopimuksen Rauman Lukon kanssa. Jesper Mattila teki liigadebyyttinsä kauden 2020–2021 avauskierroksella 2. lokakuuta 2020 Mikkelin Jukureita vastaan. Hänet merkittiin KalPan seitsemänneksi puolustajaksi.[15] Mattila sai ottelussa jääaikaa 12.15 minuuttia ja hän keräsi teholukeman +1.[16] Mattila avasi maalitilinsä SM-liigassa viidennessä ottelussaan 17. lokakuuta 2020 vieraissa Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan heti kahdella osumalla. Hän sai ottelussa myös syöttöpisteen oltuaan kakkossyöttäjänä Aleksi Klemetin maaliin, joka viimeisteli KalPalle 1–5-voiton vastustajan tyhjään maaliin. Mattila valittiin ottelun ykköstähdeksi.[17] Kaikkiaan hän pelasi tulokaskautensa aikana 58 runkosarjaottelua tehopistein 3+7=10 ja neljä playoff-ottelua ilman tehopisteitä.[2] Mattila oli myös Aapeli Räsäsen ohella KalPan ainoa kauden kaikki 58 runkosarjaottelua pelannut pelaaja.[18]

Kaudeksi 2021–2022 Mattila nimettiin KalPan varakapteeniksi.[19] Lokakuussa 2021 hän teki seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen kevääseen 2024 saakka.[20]

Maajoukkueura muokkaa

Mitalit
Maa:   Suomi
Miesten jääkiekko
Alle 18-v. MM-kilpailut
  Hopeaa Sveitsi 2015 jääkiekko

Mattila pelasi alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2017. Vuoden 2016 lopullisesta joukkueesta hän putosi viimeisten joukossa.[21] Mattila pelasi myös alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2015, jolloin hän voitti hopeaa. Mattila pelasi myös alle 18-vuotiaiden Ivan Hlinkan muistoturnauksessa vuonna 2014. Yhteensä hän on pelannut 27 nuorten ja 41 poikien maaottelua. Mattila on kuulunut sekä Suomen alle 16- että 17-vuotiaiden maajoukkueen kapteenistoon.[2]

Suomen A-maajoukkueessa Mattila on pelannut neljä ottelua ilman tehopisteitä.[2][22] Hän teki A-maajoukkuedebyyttinsä Karjala-turnauksen toisessa ottelussa 11. marraskuuta 2023 Tampereen Nokia Arenassa Tšekkiä vastaan. Suomen joukkueessa pelasi myös hänen kaksoisveljensä Julius. Jesper Mattila merkittiin Suomen nelospuolustajapariin Veli-Matti Vittasmäen viereen.[23]

Pelityyli muokkaa

KalPan urheilutoimenjohtaja Anssi Laineen mukaan Mattila on erinomainen yleispuolustaja, joka näkee pelin hyvin ja pystyy kiekon kanssa yllättäviin ratkaisuihin. Laineen mukaan hän on luonteeltaan sellainen pelaaja, joka tekee asiat kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella täysillä, mutta tuo samalla roppakaupalla positiivista energiaa koppiin ja koko yhteisöön. Mattila itse kuvaili pelityyliään KalPa-siirron yhteydessä huhtikuussa 2020:

»Olen aika monipuolinen puolustaja. Pystyn pelaamaan puolustavammassa roolissa, eli ns. shut down -pakkina ja pystyn pelaamaan hyvin myös kiekollisemmassakin roolissa. Koen, että olen hyvä avaamaan peliä sekä kiekolla että jalalla ja olen kaikkiaan hyvä yleispuolustaja.»

[13]

Mattila on maininnut lapsuudensa esikuvakseen Teppo Nummisen, joka on myös hänen veljensä Juliuksen kummisetä. Jesper Mattila on kertonut seuranneensa myöhemmin Torey Krugia.[5]

Muuta muokkaa

Mattilan identtinen kaksoisveli Julius pelaa hyökkääjänä SM-liigajoukkue Rauman Lukossa.[24] Veljesten isä Hannu Mattila pelasi omalla urallaan hyökkääjänä pudotuspelit mukaan lukien yhteensä 460 SM-liigaottelua Tampereen Ilveksessä. Hannu toimi myös joukkueen kapteenina vuosina 1992–1994 ja 1997–1999.[25] Veljesten isoisä Tapani Mattila oli jääkiekkovaikuttaja ja SM-liigan ensimmäinen puheenjohtaja, joka on aateloitu Suomen Jääkiekkoleijonaksi numerolla 172.[3] Jesper Mattilan kummisetä Juha Järvenpää pelasi omalla urallaan hyökkääjänä pudotuspelit mukaan lukien yhteensä 590 SM-liigaottelua Ilveksessä ja Hämeenlinnan Pallokerhossa sekä kuului Suomen MM-joukkueeseen vuonna 1990.[26][27]

Jesper Mattila valmistui ylioppilaaksi Sammon keskuslukiosta keväällä 2016.[28] Hän harrasti veljensä Juliuksen kanssa myös jalkapalloa noin 14-vuotiaiksi asti.[5]

Tilastot muokkaa

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM             Turnaus O M S Pist. RM
2013–2014 Ilves A-SM 23 0 6 6 4
2014–2015 Ilves A-SM 41 4 19 23 10 10 0 1 1 0 U18 6 0 0 0 6
2015–2016 Ilves (A) A-SM 47 4 33 37 20 7 0 4 4 4  
2016–2017 Boston College H-East 34 2 7 9 24 JMM 6 0 1 1 4
2017–2018 Boston College H-East 35 4 9 13 12
2018–2019 Boston College H-East 39 0 9 9 6
2019–2020 Boston College H-East 34 2 7 9 10
2020–2021 KalPa SM-liiga 58 3 7 10 28 4 0 0 0 2
2021–2022 KalPa (A) SM-liiga 45 1 8 9 10
2022–2023 KalPa (A) SM-liiga 41 0 6 6 6 7 1 3 4 2
3 kautta yhteensä SM-liiga 144 4 21 25 44 11 1 3 4 4

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Herckman, Marko: Puolustajalupaus Jesper Mattilan tähtäimessä MM-kisat ilveshistoria.com. 22.1.2015. Ilves-Hockey Oy. Viitattu 25.5.2020.
  2. a b c d e f Jesper Mattila Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  3. a b c Laakso, Mika: Vaille NHL-varausta jääneet Mattilan veljekset tavoittelevat NHL-unelmaa yliopistoreittiä pitkin: "Oli yhteydenottoja useampiakin kevään mittaan" Jatkoaika.com. 30.3.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 25.5.2020.
  4. Sihvonen, Arto: Pikkuleijonissa kiekkoilee kaksi Mattilaa – mutta kumpi on kumpi? Leijonat.fi. 29.12.2014. Suomen Jääkiekkoliitto – Finlands Ishockeyförbund ry. Viitattu 25.5.2020.
  5. a b c Suonsyrjä, Vesa: Haastattelu: Ilves-kasvatit Jesper ja Julius Mattila ilves.com. 12.2.2019. Ilves-Hockey Oy. Viitattu 25.5.2020.
  6. Elite Prospects - Ilves U16 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 25.5.2020. (englanniksi)
  7. Elite Prospects - Ilves U16 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 25.5.2020. (englanniksi)
  8. A-nuorten joulukuun pelaaja valittu ilveshistoria.com. 19.12.2014. Ilves-Hockey Oy. Viitattu 25.5.2020.
  9. Ilves sopimuksiin kolmen nuorten maajoukkuepelaajan kanssa ilveshistoria.com. 20.5.2015. Ilves-Hockey Oy. Viitattu 25.5.2020.
  10. Jarkko Parikka Ilvekseen, Juuso Välimäki WHL:ään ilveshistoria.com. 29.7.2015. Ilves-Hockey Oy. Viitattu 25.5.2020.
  11. Elite Prospects - U20 SM-liiga Stats 2015-2016 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 25.5.2020. (englanniksi)
  12. Elite Prospects - NCAA Stats 2019-2020 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 25.5.2020. (englanniksi)
  13. a b Tervetuloa Savon sydämeen, Aapeli Räsänen ja Jesper Mattila! kalpa.fi. 9.4.2020. KalPa Hockey Oy. Viitattu 25.5.2020.
  14. Seppä, Lassi: KalPa vahvistuu Aapeli Räsäsellä ja Jesper Mattilalla − "Hän tuo koppiin karismaa ja johtajuutta nuoresta iästään huolimatta" Jatkoaika.com. 9.4.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 25.5.2020.
  15. Kalpa - Jukurit, 2.10.2020 liiga.fi. 2.10.2020. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 2.10.2020.
  16. Kalpa - Jukurit, 2.10.2020 liiga.fi. 2.10.2020. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 2.10.2020.
  17. HPK - Kalpa, 17.10.2020 liiga.fi. 17.10.2020. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 18.10.2020.
  18. Elite Prospects - KalPa eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 5.6.2021. (englanniksi)
  19. KalPan kapteenisto Liiga-kaudelle 2021-2022 on valittu - Tuomas Kiiskinen kapteeniksi kalpa.fi. 6.8.2021. KalPa Hockey Oy. Viitattu 13.8.2021.
  20. Seppä, Lassi: Mattila, Gallet ja Tavernier jatkavat KalPassa − "Kaikilla on korkea työmoraali ja he luovat pohjaa meidän pelaamiselle" Jatkoaika.com. 21.10.2021. Jatkoaika r.y. Viitattu 21.10.2021.
  21. Nuorten leijonien lopullinen kisajoukkue julki Jatkoaika.com. 23.12.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 25.5.2020.
  22. Tilanne 11.2.2024
  23. Suomi ja Tshekki kaukaloon klo 17 - Leijonien kentälliset Karjala-turnauksen lauantain otteluun leijonat.fi. 11.11.2023. Suomen Jääkiekkoliitto ry – Finlands Ishockeyförbund rf. Viitattu 19.11.2023.
  24. Julius Mattila Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  25. Hannu Mattila Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  26. Juha Järvenpää Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  27. Parviainen, Vesa: Liigan identtiset ja akateemiset kaksoset kuuluvat todelliseen kiekkosukuun: "Iskän pelejä katseltiin VHS:ltä" iltalehti.fi. 18.1.2023. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 21.2.2023.
  28. Onnea valkolakista! Lue tästä Pirkanmaan uusien ylioppilaiden nimet aamulehti.fi. 19.8.2016. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 25.5.2020. [vanhentunut linkki]