Jerry Hall

yhdysvaltalainen näyttelijä

Jerry Faye Hall (s. 2. heinäkuuta 1956 Gonzales, Texas) on yhdysvaltalainen huippumalli ja näyttelijä. Hänet tunnetaan The Rolling Stones -yhtyeen keulahahmo Mick Jaggerin pitkäaikaisena kumppanina ja tämän neljän lapsen äitinä. Vuosina 2016–2022 Hall oli naimisissa yhdysvaltalaisen mediamiljardöörin Rupert Murdochin kanssa[1].

Jerry Hall

ElämäMuokkaa

Hall syntyi Texasissa, hän on englantilaista syntyperää. Hallilla on kaksoissisar nimeltään Terry sekä kolme vanhempaa siskoa. Hallin omaelämäkerta (Jerry Hall's Tall Tales) ilmestyi vuonna 1985.[2] Kirjassaan hän kertoi varhaisesta elämästään Texasin Mesquitessa, jossa hän valmistui North Mesquite High Schoolista.[2] Kirja kertoo myös hänen elämästään nuorena mallina Pariisissa.

Jerry Hallista tuli 1970-luvulla yksi parhaiten palkatuista supermalleista, joka toimi muotikuvausten ohella Revlon-kosmetiikkamerkin ja Yves Saint Laurentin Opium-parfyymin mainoskasvona.[3]

Avioliitto ja perheMuokkaa

Jerry Hall ja Mick Jagger tapasivat 1970-luvun lopulla.[2] Onkin huhuttu, että Jerry olisi ollut syynä Jaggerin ja tämän ensimmäisen vaimon Biancan eroon, vaikka Jerry oli tuolloin kihloissa Bryan Ferryn kanssa.[2] Hallista tuli Jaggerin kumppani ja heidän ensimmäinen lapsensa syntyi 2. maaliskuuta 1984[4] ja sai nimekseen Elizabeth Scarlett Jagger.[4]

Hall esiintyi useissa Jaggerin levyjen kansissa ja heillä oli aikomus mennä naimisiin. Parin toinen lapsi James Leroy Augustin Jagger syntyi vuonna 1985.[4] Vuonna 1990 Hall ja Jagger "avioituivat" lomamatkallaan Balissa. Hindu-vihkiseremonia ei ollut kuitenkaan laillisesti kelpaava, joten he eivät periaatteessa ikinä olleet naimisissa. Pian vihkimisen jälkeen Jagger ja Hall saivat kolmannen lapsensa Georgia May Ayeesha Jaggerin.[4] Parin neljäs lapsi Gabriel Luke Beauregard syntyi vuonna 1997.[4]

Jerry Hall erosi Jaggerista 1999, jolloin tuli ilmi, että brasilialainen malli Luciana Morad odotti lasta Jaggerille.[2] Hall lykkäsi eroa kunnes DNA-testi paljasti Jaggerin Gimenezin lapsen isäksi.[2] Hallin hakiessa avioeroa kävi ilmi, ettei heidän liittonsa ollut laillisesti kelpaava eivätkä he koskaan olleetkaan naimisissa Englannin lakien mukaan.[4] Lopulta lontoolainen oikeusistuin mitätöi heidän "avioliittonsa" vuonna 1999 päättäen 22-vuotisen suhteen.[4]

Valikoitu filmografiaMuokkaa

Vuosi Elokuva/televisiosarja Rooli
1980 Willie & Phil Karen
1980 Urban Cowboy seksikäs sisko
1989 Batman Alicia Grissom
1992 Freejack toimittaja
1994 Savage Hearts Lady Miriam Foxley
1994 Princess Caraboo Lady Motley
1995 Vampire in Brooklyn nainen puistossa
2002 Merci Docteur Rey Sybil

LähteetMuokkaa

  1. Saad, Nardine: Billionaire Rupert Murdoch, Jerry Hall finalize divorce but ‘remain good friends’. The Los Angeles Times, 11.8.2022. Artikkelin verkkoversio Viitattu 22.11.2022.
  2. a b c d e f Jerry Hall Profile hellomagazine.com. Viitattu 11. elokuuta 2007.
  3. Blazquez, Andrea: Jerry Hall net worth: The model's fortune after Mick Jagger millionaire divorce unveiled. Express, 2.11.2021. Artikkelin verkkoversio Viitattu 22.11.2022.
  4. a b c d e f g Jerry Hall Biography NetGlimse. Arkistoitu 29.6.2007. Viitattu 11. elokuuta 2007.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Jerry Hall Internet Movie Databasessa (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.