Jenni Ahtiainen

suomalainen asuste- ja korusuunnittelija

Jenni Ahtiainen (s. 1976 Pori) on suomalainen asuste- ja korusuunnittelija. Solmioihin, huiveihin ja muihin kaulavaatteisiin erikoistuneella Ahtiaisella on ollut oma tuotemerkki gTie vuodesta 2007 lähtien.[1]

Tervakoskella nykyään asuva Ahtiainen on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa ja työskennellyt aikaisemmin graafisena suunnittelijana.[1] Hänen asusteisiinsa ovat pukeutuneet useat koti- ja ulkomaiset julkisuuden henkilöt. Yhdysvalloissa Ahtiaisen tuotantoa on ollut esillä Golden Globe- ja Oscar-gaaloissa.[2] Suomessa hänen suunnittelemiaan asuja ovat itsenäisyyspäivän vastaanotolla pitäneet muun muassa Ville Valo, Lauri Tähkä ja Michael Monroe.[3]

Usein nahkaa materiaalinaan käyttävä Ahtiainen on suunnitellut myös puvustuksia musiikkivideoille sekä teatteriin ja tanssijoille. Vuonna 2012 hän suunnitteli Porispere-rockfestivaalille oman kiltin ja maaliskuussa 2013 esiteltiin Ahtiaisen miehille suunnattu häämallisto.[2][4]

Ahtiaisen korusarja Cinderella valittiin Vuoden koruksi vuonna 2018.[5]

Ahtiainen työllistää asusteidensa valmistuksessa mielenterveyskuntoutujia, joille työstä maksetaan 12€ päiväpalkkaa.[6]

Lähteet muokkaa

  1. a b Suomalainen asustetaituri kutsuttiin Hollywoodiin 22.11.2012. Iltalehti. Viitattu 4.4.2013.
  2. a b Kaulavaatesuunnittelija saamassa jalansijaa Yhdysvalloissa 28.3.2013. YLE Uutiset. Viitattu 4.4.2013.
  3. Linnan juhlien asustajia 22.11.2012. Iltalehti. Viitattu 4.4.2013.
  4. Porisperessä pukeudutaan kilttiin 26.7.2012. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 19.8.2012. Viitattu 4.4.2013.
  5. Viitanen, Tuulia: Jenni Ahtiainen kahmii palkintoja – Tällä kertaa Cinderella-korusarja valittiin vuoden koruksi Hämeenlinnan kaupunkiuutiset. 30.5.2020. Viitattu 17.12.2021.
  6. Mielenterveyskuntoutujan päiväpalkka 12 euroa: "Tämän paremmin eivät asiat voisi olla" Yle Uutiset. Viitattu 13.6.2016.