Jarkko Saapunki

Jarkko Saapunki (s. 25. lokakuuta 1976 Oulu) on suomalainen mäkihyppyvalmentaja.[1]

Saapunki on toiminut nuorten valmentajana Japanissa Iiyaman kaupungissa vuosina 1997–1998 ja vuosina 1998–2002 Suomen nuorten maajoukkueen valmentajana Vuokatissa. Vuosina 2002–2003 hän toimi yhdistetyn Suomen A-maajoukkueen mäkivalmentajana ja palasi tähän tehtävään seuraavan vuosikymmenen loppupuolella[2]. Vuosina 2003–2006 hän toimi Lillehammerin urheilukeskuksen päällikkönä. Vuosina 2007–2010 hän toimi Puijon Hiihtoseuran päävalmentajana.[1]

Saapunki on toiminut henkilökohtaisena valmentajana muun muassa Jaakko Tallukselle (1998–2003)[1], Arttu Lapille ja Matti Hautamäelle[3].

Oman mäkihyppyuransa Saapunki lopetti 20-vuotiaana. Hän kuului B-maajoukkueeseen ja nuorten maajoukkueeseen. Mäkihypyn maailmancupissa hän kilpaili kerran. Maaliskuussa 1994 hän sijoittui 48:nneksi Lahdessa käydyssä normaalimäen kilpailussa[4]. SM-kisoissa hän sijoittui parhaimmillaan neljänneksi.[1] Saapunki lopetti mäkihyppyvalmentamisen syksyllä 2010 ja siirtyi Lapinlahdelle liikuntasihteeriksi[5] sekä toimitusjohtajaksi.

Hän palasi Puijon Hiihtoseuraan syksyllä 2013 ja toimii nuorten urheilulukiolaisten valmentajana[5] sekä muun muassa Ilkka Herolan mäkivalmennuksessa. Hän oli yhdistetyn A-maajoukkueen mäkivalmentajana MM-kilpailuissa 2019[6].

Saapunki soittaa kitaraa neljän entisen mäkihyppääjän muodostamassa The Kroisos -yhtyeessä.[7]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Haanketo, Jani: Valmentaja hyppäsi virkamieheksi ja johtajaksi 29.9.2010. Iisalmen Sanomat. Viitattu 19.10.2010.
  2. Jarkko Saapunki jatkaa yhdistetyn joukkueen mäkivalmentajana 4.6.2018. Suomen Hiihtoliitto. Viitattu 20.3.2019.
  3. Porttila, Jari: Porttila: Päävalmentajan potkijaiset mtv3.fi. 3.1.2008. mtv3.fi. Viitattu 19.10.2010.
  4. Jarkko Saapunki Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  5. a b Jarkko Saapunki palaa mäkivalmentajaksi Kuopioon
  6. Takamäki, Noora & Takkula, Heikki: Yhdistetyn mäkivalmentajalta rehellinen vuodatus: "Jos ei olisi hyviä hyppyjä alla tänä talvena, niin pakkaisin kassini tänään ja lähtisin Bahamalle, perkele" 24.2.2019. Yle. Viitattu 20.3.2019.
  7. Mäkikotkien soundi tulee sydämestä
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.