Japanin moottoritieverkko

Japanin moottoritieverkko on maailman seitsemänneksi suurin moottoritieverkko, jonka pituus oli vuoden 2019 alussa yhteensä 11 138 kilometriä. Maan ensimmäinen moottoritie on avattu vuonna 1962. Moottoriteitä kutsutaan japaniksi nimellä jidōshadō (jap. 自動車道) tai kōsokudōro ({k-ja|高速道路}}) sekä englanniksi nimellä Expressway.

Japanin moottoritieverkon kartta

Historia muokkaa

Toisen maailmansodan jälkeinen Japanin talouden elpyminen johti massiiviseen henkilöautokannan kasvuun. Silloinen tiejärjestelmä ei pystynyt vastaamaan kasvaneen autoilun tarpeisiin; vuonna 1956 vain 23 prosenttia valtateistä oli päällystetty. Tokion ja Osakan välisestä valtatiestä 1 oli päällystetty vain kaksi kolmannesta.

Huhtikuussa 1956 Japanin hallitus perusti Japan Highway Public Corporationin (JH) vastaamaan maanlaajuisen moottoritieverkon rakentamisesta ja ylläpidosta. Vuonna 1957 annettiin lupa aloittaa Meishin-moottoritien (nykyinen Jidōshadō E1) rakentaminen Nagoyan ja Kōben välille. Ensimmäinen osuus Meishin-moottoritiestä avattiin 1963.

Lisäksi Japanin hallitus perusti muitakin yrityksiä rakentamaan ja ylläpitämään suurimpien kaupunkien moottoritieverkkoja. Metropolitan Expressway Public Corporation (joka vastaa Shutō-moottoritieverkosta) perustettiin 1959, ja Hanshin Expressway Public Corporation (joka vastaa Hanshin-moottoritieverkosta) perustettiin 1962.

Vuonna 1966 tehtiin suunnitelma 7 600 kilometrin mittaisen kansallisen moottoritieverkon rakentamisesta. Tässä suunnitelmassa etusijalla olivat rannikon myötäisesti kulkevat moottoritiet, ja sisämaan poikittaiset moottoritiet olivat toissijaisesti rakennettavia. Vuonna 1987 suunnitelma laajennettiin 14 000 kilometrin mittaiseksi. Tämän jälkeen suunnitelmaan on lisätty yksittäisiä osuuksia, ja yksittäisiä moottoriteitä on suunniteltu jatkettavaksi (ainakin vuonna 2016 moottoriteiden numeroinnin yhteydessä).

Lokakuussa 2005 JH, Metropolitan Expressway Public Corporation, Hanshin Expressway Public Corporation ja Honshū-Shikoku Bridge Authority (joka ylläpitää kolmea siltayhteyttä pääsaari Honshūn ja Shikokun välillä) yksityistettiin osana pääministeri Junichiro Koizumin hallituksen reformipolitiikkaa. JH:n ylläpitämä valtakunnallinen moottoritieverkko jaettiin kolmeen yhtiöön alueittain; idässä East Nippon Expressway Company (E-NEXCO), keskellä Central Nippon Expressway Company (C-NEXCO) ja lännessä West Nippon Expressway Company (W-NEXCO). Metropolitan Expressway Public Corporationin toiminnot siirrettiin uuteen yritykseen nimeltä Metropolitan Expressway Company ja Hanshin Expressway Public Corporationin toiminnot siirrettiin uuteen yritykseen nimeltä Hanshin Expressway Company. Honshū-Shikoku Bridge Authority uudellennimettiin Honshū-Shikoku Bridge Expressway Companyksi, joka on tarkoitus yhdistää myöhemmin osaksi W-NEXCOa.

Japanin moottoriteiden rakentaminen on rahoitettu pääsääntöisesti velkarahalla. Alun perin tarkoituksena oli muuttaa moottoritiet ilmaisiksi Norjan tapaan sen jälkeen, kun tie on maksanut itsensä takaisin. Jidōshadō E1 on maksanut itsensä kokonaisuudessaan takaisin jo vuonna 1990. Vuonna 1972 päätettiin kuitenkin, että tiemaksuja kerätään kaikilta moottoriteiltä, jotta saataisiin yksi rahoituslähde ylläpitokustannusten kattamiseksi, koska osa moottoriteistä on hyvin vähäliikenteisiä. Maanjäristysten vaikutusta vähentävät toimet, hankala maasto ja laajamittainen melusuojaus tekevät Japanin moottoriteistä kalliita rakentaa verrattuna moniin muihin maihin. Tällä hetkellä tietullit siirretään yhteen rahastoon, jonka tarkoituksena on maksaa takaisin koko velaksi rakennettu moottoritieverkko. On suunniteltu, että kaikki Japanin valtakunnalliset moottoritiet ovat ilmaisia vuonna 2050. Vuonna 2016 tätä tavoitetta siirrettiin vuoteen 2065, jotta voitaisiin toteuttaa 36 miljardia dollaria maksava moottoriteiden peruskorjausohjelma.

Maaliskuussa 2009 silloinen pääministeri Taro Aso julkaisi suunnitelman alentaa tietullit 1 000 jenin suuruiseksi viikonloppuisin ja kansallisina pyhäpäivinä. Arkisin tietulleja alennettaisiin noin 30 prosenttia. National Expressway Construction Associationin mukaan 4,41 miljoonaa ajoneuvoa käyttää Japanin moottoritieverkkoa päivittäin, ajaen keskimäärin 43,7 kilometriä.

Suuri osa uusista kansallisista moottoriteistä on rakennettu tai suunniteltu rakennettavaksi uudella Direct Control Systemillä, jossa Japanin hallitus ja paikallishallitukset rahoittavat moottoritien, joka on avaamisesta asti ilmainen käyttäjille.

Standardit muokkaa

Kansalliset moottoritiet (高速自動車国道 Kōsoku Jidōsha Kokudō) muodostavat suurimman osan Japanin moottoritieverkosta. Japanin moottoritieverkko muodostaa yhtämittaisen moottoritieyhteyden Honshūn pohjoisosassa sijaitsevan Aomorin kaupungin ja Kyūshūn eteläosassa sijaitsevan Kagoshiman kaupungin välillä sekä yhdistää Shikokun saaren muihin saariin kolmea moottoritiesiltaa pitkin. Lisäksi Hokkaidōn ja Okinawan saarella on oma moottoritieverkkonsa, joka ei ole yhteydessä muuhun moottoritieverkkoon. Hokkaidōsta on tosin Shinkansen-yhteys pääsaarelle, ja myös moottoritietunnelia pääsaarelle sekä Venäjään kuuluvalle Sahalinin saarelle on harkittu. Jos pääsaarelle rakennetaan joskus tunneli, ulottuu yhtenäinen moottoritie (joskin pääosin Hokkaidōn saarella vain 1+1-kaistainen) Wakkanain kaupungista Kagoshiman kaupunkiin. Myös Japanin ja Korean välille on suunniteltu moottoritie- ja rautatietunnelia. Tämäntyyppinen tunneli yhdistäisi Japanin moottoritieverkon muun Euraasian moottoritieverkkoihin muodostaen muiden maiden moottoritiesuunnitelmien toteutuessa lopulta jatkuvan moottoritieyhteyden Wakkanaista Portugalin länsirannikolle (Kiinan Dandongista länteen on jo suunnittella tai toteutunut moottoritieyhteys).

Suurin osa moottoriteistä on nelikaistaisia ja varustettu keskialueella ja kaiteella. Jotkut moottoritiet kaupunkialueiden lähellä ovat kuusi- tai jopa kahdeksankaistaisia, ja useat maaseudulla olevat moottoritiet ovat (tai olivat alun perin) vain kaksikaistaisia, joissa ohittaminen on sallittu vain ohituskaistoilla ja joissa on keskikaide. Kaikilla kaksikaistaisilla osuuksilla on varaus nelikaistaistukseen liikennemäärien niin salliessa.

Nopeusrajoitus on pääsääntöisesti nelikaistaisilla osuuksilla 100 km/h ja vähimmäisnopeus 50 km/h. Ajoneuvot, joiden rakenteellinen nopeus on alle 50 km/h, kuten traktorit ja mopot, on kielletty moottoriteiltä. Lähes kaikki moottoritiet on varustettu vaihtuvilla nopeusrajoituksilla, joita voidaan alentaa väliaikaisesti (huonon kelin ja liikenteen takia) tai pysyvästi (kohonneen onnettomuusriskin alueilla). Kaksikaistaisilla moottoriteillä on yleensä 70 km/h nopeusrajoitus, joskin uusimmilla osuuksilla on kokeiltu ja tällä hetkellä käytössä pysyvästi 80 km/h nopeusrajoitus. Vuonna 2017 alkoi kokeilu moottoriteillä E1A ja E4 nopeusrajoituksen nostamisesta lukemaan 110 km/h. Vuonna 2019 nopeusrajoitus korotettiin näillä osuuksilla lukemaan 120 km/h. Uudet korkeammat nopeusrajoitukset saattavat yleistyä tulevaisuudessa muillakin Japanin moottoriteillä.

Moottoriteiden varsilla on useita levähdysalueita (joissa on yleensä vain vessat, kioski, kahvila tai pieni kauppa) sekä palvelualueita (joissa on yleensä myös huoltoasema, ravintola tai jopa hotelli). Kaksikaistaisilla vähäliikenteisillä moottoriteillä on yleensä vain levähdysalueita, ja niitäkin harvassa.

Tietullit muokkaa

Suuri osa Japanin moottoriteistä on maksullisia (joskin suuri osa äskettäin avatuista moottoriteistä on ilmaisina). Maksulliset valtakunnalliset moottoritiet ovat muihin maihin verrattuna kalliita käyttää, esimerkiksi noin 325 kilometrin mittainen matka Tokiosta Nagoyaan maksaa 7 100 jeniä henkilöautolle.

Tietullit perustuvat joitain poikkeuksia lukuun ottamatta pääsääntöisesti ajettuun matkaan ja sisältävät 150 jenin kiinteän vähimmäishinnan. Moottoritielle ajettaessa otetaan lippu, joka annetaan moottoritieltä poistuttaessa ja maksettaessa joko virkailijalle tai syötetään automaattiin. Lisäksi käytössä on ETC-järjestelmä, jota käytettäessä ajetaan erillisille kaistoille tietulliasemalla. ETC-järjestelmä veloittaa tiemaksun automaattisesti eikä vaadi pysähtymistä. Kaikki tiemaksut pyöristetään 50 jenin suuruiseksi ja niihin sisältyy kulutusvero. Jos tulliasemien välillä on voinut käyttää useampaa eri reittiä, veloitetaan tiemaksu aina lyhimmän reitin mukaan.

Ajoneuvo Hinta ¥/km
Pieni auto tai moottoripyörä 19,68
Henkilöauto 24,60
Pieni kuorma-auto 29,52
Suuri kuorma-auto 40,59
Ajoneuvoyhdistelmä (suuri) 67,65

Tienumerointi muokkaa

Japanin moottoritiet olivat alun perin numeroimattomia, ja niillä oli pitkään vain nimet. Vasta 24. lokakuuta 2016 Japanin maa-, infrastruktuuri-, liikenne- ja turistiministeriö (MLIT) julkaisi tienumerointijärjestelmän kansallisille moottoriteille.

Moottoriteiden numero alkaa E-kirjaimella ja kehämoottoriteiden C-kirjaimella. C-kirjaimella alkavat numerot voivat esiintyä useilla kaupunkialueilla.

Moottoritiet on numeroitu sen mukaan, mitä valtatietä ne seuraavat, esim. Tokion ja Osakan välistä valtatietä 1 seuraava moottoritie on numeroltaan E1. Numerot E59-E79 on annettu moottoriteille, jotka eivät seuraa mitään kaksinumeroista valtatietä. Nämä on numeroitu alkaen pohjoisesta etelään. Numerot E80-E99 ovat aiemmin valtakunnalliseen moottoritieverkkoon kuulumattomille moottoriteille, jotka lisättiin verkkoon vuonna 2016.

Päävaltateiden 1-5 reittiä seuraa useampi moottoritie, joista uudempi moottoritie on numeroitu numerolla ExA, esim. Tokion ja Aomorin välistä valtatietä 4 seuraa pohjoisosissa kaksi eri reittiä, Kosakan kautta kulkeva vanhempi pääreitti E4 ja Hachinohen kautta kulkeva uudempi sivureitti E4A.

Luettelo muokkaa

Luettelo Japanin valtakunnallisista moottoriteistä

# Nimi Nimi japaniksi Reitti
  Tōmei Expressway
Meishin Expressway
東名自動車道
名神自動車道
Tokio - Nishinomiya
  Shin-Tōmei Expressway
Isewangan Expressway
Shin-Meishin Expressway
新東名自動車道
伊勢湾岸自動車道
新名神自動車道
Tokio - Kōbe
  Sanyō Expressway 山陽自動車道 Kōbe - Shimonoseki
  Chūgoku Expressway 中国自動車道 Suita - Kitakyūshū
  Kyūshū Expressway 九州自動車道 Kitakyūshū - Kagoshima
  Minami-Kyūshū Expressway 南九州自動車道 Yatsushiro - Kagoshima
  Tōhoku Expressway 東北自動車道 Tokio - Hakodate
  Hachinohe Expressway 八戸自動車道 Ashiro - Aomori
  Dōō Expressway 道央自動車道 Hakodate - Wakkanai
  Shiribeshi Expressway 後志自動車道 Sapporo - Kuromatsunai
  Jōban Expressway 常磐自動車道 Tokio - Tomiya
  Nittō Expressway 日東自動車道 Niigata - Kosaka
  Hokuriku Expressway 北陸自動車道 Maibara - Niigata
  Kyōto-Jūkan Expressway
San-in Expressway
京都縦貫自動車道
山陰自動車道
Ōyamazaki - Ozuki
  Higashi-Kyūshū Expressway
Miyazaki Expressway
東九州自動車道
宮崎自動車道
Kitakyūshū - Ebino
  Takamatsu Expressway
Matsuyama Expressway
高松自動車道
松山自動車道
Tokushima - Matsuyama
  Tōhoku-Chūō Expressway 東北中央自動車道 Sōma - Yokote
  Tateyama Expressway 館山自動車道 Tokio - Tateyama
  Yokohama-Yokosuka Expressway 横浜横須賀自動車道 Hachiōji - Yokosuka
  Kan-etsu Expressway 関越自動車道 Tokio - Nagaoka
  Jōshin-etsu Expressway 上信越自動車道 Fujioka - Jōetsu
  Chūō Expressway
Nagano Expressway
中央自動車道
長野自動車道
Komaki - Chikuma
  Chūō Expressway 中央自動車道 Tokio - Okaya
  Ise Expressway 伊勢自動車道 Nagoya - Ise
  Keinawa Expressway 京奈和自動車道 Kumiyama - Wakayama
  Meihan Expressway 名阪自動車道 Kameyama - Osaka
  Kinki Expressway
Hanwa Expressway
近畿自動車道
阪和自動車道
Suita - Wakayama
  Maiwaka Expressway 舞若自動車道 Maibara - Tsuruga
  Kōbe-Awaji-Naruto Expressway 神戸淡路鳴門自動車道 Miki - Naruto
  Himeji-Tottori Expressway 姫路鳥取自動車道 Harima - Tottori
  Seto-Chūō Expressway 瀬戸中央自動車道 Kurashiki - Sakaide
  Hiroshima-Kure Expressway 広島呉自動車道 Hiroshima - Kure
  Tokushima Expressway
Kōchi Expressway
徳島自動車道
高知自動車道
Tokushima - Kōchi
  Ōita Expressway
Nagasaki Expressway
大分自動車道
長崎自動車道
Hiji - Nagasaki
  Nishi-Kyūshū Expressway 西九州自動車道 Takeo - Fukuoka
  Dōtō Expressway 道東自動車道 Chitose - Kushiro
  Asahikawa-Monbetsu Expressway 旭川紋別自動車道 Asahikawa - Monbetsu
  Tōkai-Hokuriku Expressway
Nōetsu Expressway
東海北陸自動車道
能越自動車道
Yatomi - Wajima
  Kisei Expressway 紀勢自動車道 Seiwa-Taki - Wakayama
  Nemuro Expressway 根室自動車道 Kushiro - Nemuro
  Sanriku Expressway 三陸自動車道 Sendai - Hachinohe
  Kamaishi Expressway
Akita Expressway
釜石自動車道
秋田自動車道
Kamaishi - Kawabe
  Yamagata Expressway 山形自動車道 Sendai - Tsuruoka
  Ban-etsu Expressway 磐越自動車道 Iwaki - Niigata
  Kita-Kantō Expressway 北関東自動車道 Takasaki - Hitachinakan satama
  Higashi-Kantō Expressway 東関東自動車道 Tokio - Ibarakimachi
  Chūbu-Ōdan Expressway 中部横断自動車道 Shimizu - Saku
  Onomichi Expressway
Matsue Expressway
尾道自動車道
松江自動車道
Onomichi - Shinji
  Shikoku-Ōdan Expressway 四国横断自動車道 Tokushima - Kōchi
  Shikoku-Ōdan Expressway 四国横断自動車道 Kōchi - Matsuyama
  Okinawa Expressway
Naha-Kūkō Expressway
沖縄自動車道
那覇空港自動車道
Nagō - Nahan lentoasema
  Hakodate-Esashi Expressway 函館江差自動車道 Hakodate - Esashi
  Obihiro-Hiroo Expressway 帯広広尾自動車道 Obihiro - Hiroo
  Tokachi-Ohōtsuku Expressway 十勝オホーツク自動車道 Honbetsu - Abashiri
  Fukagawa-Rumoi Expressway 深川留萌自動車道 Fukagawa - Rumoi
  Hidaka Expressway 日高自動車道 Tomakomai - Urakawa
  Tsugaru Expressway 津軽自動車道 Namioka - Ajigasawa
  Shin-Kūkō Expressway 新空港自動車道 Matsudo - Naritan lentoasema
  Chūbu-Jūkan Expressway 中部縦貫自動車道 Matsumoto - Fukui
  Higashi-Fuji Expressway 東富士自動車道 Ōtsuki - Gotenba
  Sanen-Nanshin Expressway 三遠南信自動車道 Iida - Mikkabi
  Izu-Jūkan Expressway 伊豆縦貫自動車道 Numazu - Shimoda
  Kansai-Kūkō Expressway 関西空港自動車道 Izumisano - Kansain lentoasema
  Kitakinki-Toyooka Expressway 北近畿豊岡自動車道 Kasuga - Toyooka
  Okayama Expressway
Yonago Expressway
岡山自動車道
米子自動車道
Okayama - Sakaiminato
  Hiroshima Expressway
Hamada Expressway
広島自動車道
浜田自動車道
Hiroshima - Hamada
  Higashihiroshima-Kure Expressway 東広島呉自動車道 Takaya - Kure
  Shimanami Expressway しまなみ自動車道 Fukuyama - Komatsu
  Kyūshū-Chūō Expressway 九州中央自動車道 Kumamoto - Nobeoka
  Higashi-Kyūshū Expressway 東九州自動車道 Kiyotake - Kajiki
  Abukuma-Kōgen Expressway あぶくま高原高速道路 Yabuki - Ono
  Nikkō-Utsunomiya Expressway 日光宇都宮高速道路 Nikkō - Utsunomiya
  Chiba-Tōgane Expressway 千葉東金高速道路 Chiba - Tōgane
  Daisan-Keihin Expressway 第三京浜高速道路 Tokio - Totsuka
  Seishō Expressway 西湘高速道路 Chigasaki - Daiba
  Odawara-Atsugi Expressway 小田原厚木高速道路 Odawara - Atsugi
  Noto-Satoyama Expressway のと里山高速道路 Kanazawa - Tokuda-Ōtsu
  Chitahantō Expressway 知多半島高速道路 Nagoya - Chūbun lentoasema
  Keiji Expressway 京滋高速道路 Seta - Ōyamazaki
  Daini-Keihan Expressway 第二京阪高速道路 Kumiyama - Kadoma
  Sakai-Senboku Expressway 堺泉北高速道路 Sakai - Senboku
  Minami-Hanna Expressway 南阪奈高速道路 Mihara - Kashihara
  Daini-Hanna Expressway 第二阪奈高速道路 Osaka - Nara
  Daini-Shinmei Expressway 第二神明高速道路 Suma - Himeji
  Kita-Shinmei Expressway 北神明高速道路 Tarumi - Akashi
  Bantan Expressway 播但高速道路 Himeji - Wadayama
  Kawahira Expressway 川平高速道路 Tarami - Togitsu
  Ōita-Kūkō Expressway 大分空港高速道路 Hayami - Ōitan lentoasema
  Hitotsuba Expressway 一ツ葉高速道路 Kiyotake - Miyazaki
  Mei-Nikan Expressway 名二環自動車道 Nagoya - Tobishima
  Tōkai-Kanjō Expressway 東海環状自動車道 Toyota - Yokkaichi
  Tokyo-Gaikan Expressway 東京外環自動車道 Tokion 3. kehätie
  Ken-Ō Expressway 圏央自動車道 Tokion 4. kehätie
  Akua Expressway アクア自動車道 Kawasaki - Kisarazu

Lähteet muokkaa