Avaa päävalikko

Jani Petteri Paasonen (s. 11. huhtikuuta 1975 Mäntyharju) on suomalainen ralliautoilija, joka on urallaan kilpaillut muun muassa 30 MM-rallissa ja voittanut kertaalleen N-ryhmän MM-pronssia.

Jani Paasonen
Paasonen Suomen MM-rallissa Škodan tehdastallin autolla 2004.
Paasonen Suomen MM-rallissa Škodan tehdastallin autolla 2004.
Henkilötiedot
Syntynyt
Mäntyharju
Kansalaisuus  Suomi
WRC-ura
Aktiivivuodet 1997–2005
Entiset tallit Toyota, Peugeot, Ford
Kilpailuja 30
MM-pisteitä 3
Ensimmäinen kilpailu Suomen ralli 1997
Viimeinen kilpailu Suomen ralli 2005

UraMuokkaa

Paasonen voitti vuonna 1996 juniorien SM-hopeaa, aloitettua ralliuransa vain vuotta aiemmin. Ensimmäisen MM-osakilpailunsa hän ajoi vuonna 1997 Suomessa, sijoittuen N-ryhmässä Mitsubishillään seitsemänneksi. Vuonna 2000 Paasonen voitti N-ryhmän Suomen mestaruuden.

Vuoden 2001 Ruotsin MM-rallissa Paasonen pääsi ajamaan ensimmäistä kertaa WRC-autolla MM-tasolla. Kilpailu Ford Focus WRC:llä päättyi kuitenkin keskeytykseen, ja sama kohtalo toistui myös kesällä Suomen MM-rallissa. Seuraavana vuonna Paasonen pääsi ajamaan Mitsubishin tehdastallin kolmatta autoa kuudessa rallissa, joista parhaana saavutuksena kahdeksas sija. Tuolloin pisteitä jaettin kuitenkin vain kuudelle parhaalle, joten Paasosen pistetili jäi avaamatta.

Kaudella 2004 Paasonen pääsi ajamaan kotikisassaan Suomessa Škodan tehdastallin autolla, ja onnistui kuudennella sijallaan hankkimaan ensimmäistä kertaa MM-pisteitä. Hyvien suoritusten ansiosta Paasonen pääsi seuraavalle kaudelle vakituiseksi osaksi Skodan tiimiä, jakaen tallin toisen auton maanmiehensä Janne Tuohinon kanssa. Samana vuonna Paasonen juhli N-ryhmän MM-pronssia keräten 29 pistettä. Maailmanmestaruuden vei Niall McShea (35 pistettä) ennen Toshihiro Araita (30 pistettä).

Parhaimmat saavutuksetMuokkaa