Janakkalan kirkko
Janakkalan Pyhän Laurin kirkko on keskiaikainen harmaakivikirkko. Se sijaitsee Janakkalan kunnassa Tarinmaalla, jota myös kirkonkyläksi kutsutaan, ja on saanut nimensä Pyhän Laurin mukaan. Kirkon rakennuttajana pidetään Åke Tottia.[1] Kirkko on vihitty käyttöön ilmeisesti 19. syyskuuta 1520.[1] Kirkkoon mahtuu noin 650 ihmistä.[1]
Janakkalan kirkko | |
---|---|
Janakkalan keskiaikainen harmaakivikirkko |
|
Sijainti |
Hakoistentie 347 Tarinmaa, Janakkala |
Koordinaatit | |
Seurakunta | Janakkalan seurakunta |
Rakentamisvuosi | 1520 |
Materiaali | harmaakivi |
Istumapaikkoja | n. 650 |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Perimätiedon mukaan paikalle on rakennettu puukirkko 1200-luvulla.[1] Se on saattanut sijaita nykyisen kellotapulin edessä, koska ohitse kulkevaa maantietä alennettaessa sieltä löytyi hautoja, jotka ovat saattaneet olla vanhan kirkon lattian alla.[1]
Sakaristo ja asehuone purettiin 1800-luvulla, kun kirkko muutettiin empiretyyliseksi ristikirkoksi ja itäpäätyyn rakennettiin uusi sakaristo.[2] Kellotapuli on kirkonrakentaja Martti Tolpon rakentama ja se valmistui vuonna 1785.[2] Kirkonkellot ovat 1600- ja 1700-luvuilta.[2]
Alttaritaulu on tyypillinen Kristuksen ristiinnaulitsemista kuvaava maalaus. Se on B. A. Godenhjelmin maalaus "Jeesus ristillä" vuodelta 1851.[2] 1660-luvulta peräisin oleva saarnastuoli on oletettavasti pohjalaisen Mikael Mikaelinpoika Baltin tekemä.[2]
Kirkosta noin 450 metriä etelään sijaitsee Laurinlähde, jota tarinoiden mukaan on käytetty alueen asujaimiston kastamiseen.
Urut
muokkaaVuonna 1993 otettiin käyttöön kirkon nykyiset, pohjoissaksalaisen barokin tyylin mukaiset 40-äänikertaiset urut. Ne on valmistanut janakkalalainen Urkurakentamo Martti Porthan. Urkuja suunnittelevassa toimikunnassa olivat asiantuntijoina urkumusiikin professori Olli Porthan, joka myös soitti urkujen vihkimiskonsertin, ja urkuri Kalevi Kiviniemi, joka toimi urkurina vihkiäisjumalanpalveluksessa. Erikoisuutena ovat vaihtopillit, joilla urkujen viritys voidaan muuttaa keskisävelvireiseksi. Kirkon edelliset pneumaattiset urut oli valmistanut Kangasalan urkutehdas.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Janakkalan seurakunta: Pyhän Laurin kirkko / Historia (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 19.7.2014.
- ↑ a b c d e Janakkalan kunta: Janakkalan Pyhän Laurin kivikirkko (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 19.7.2014.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Janakkalan kirkko Wikimedia Commonsissa
- Janakkalan kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- Janakkalan seurakunta: Kuvia Pyhän Laurin kirkosta ja sen ympäristöstä (Arkistoitu – Internet Archive)
- Janakkalan historia. Janakkalan kunta, 1976. ISBN 951-99089-1-9.
- Aune Vähäkangas (toim.): Näköaloja Laurin kirkolta – Janakkalan seurakuntakirja. Janakkalan seurakunta, 1985. ISBN 951-99702-7-4.