Jan Myrdal

ruotsalainen kirjailija

Jan Myrdal (19. heinäkuuta 192730. lokakuuta 2020[1]) oli ruotsalainen kirjailija. Maailmankatsomukseltaan hän oli maolainen kommunisti. Hänen vanhempansa olivat Alva ja Gunnar Myrdal.[2]

Myrdal puhumassa Ruotsin Afganistanin sotaan osallistumista vastustaneessa tapahtumassa vuonna 2007.

Ura muokkaa

Jan Myrdal kirjoitti toistakymmentä romaania ja ainakin saman verran matkareportaaseja. Hän käänsi ruotsiksi Balzacin, Diderot'in ja Strindbergin teoksia ja avusti lehtiä. 1960-luvun lopussa hänen elokuvansa Myglaren herätti kohua Ruotsissa. Se oli terävää yhteiskuntasatiiria, joka näytettiin kuusi kertaa televisiossa.[3]

Myrdal puolusteli Stalinin diktatuuria, Kambodžan kansanmurhia sekä Taivaallisen rauhan aukion joukkomurhia. Myöhemmin hänet tunnettiin putinistina, joka osallistui muun muassa vuonna 2017 Moldovassa järjestettyyn äärioikeistolaisten konferenssiin.[4]

Jan Myrdal -seura muokkaa

Vuonna 2008 perustettu Jan Myrdal -seura jakaa kahta vuosittaista kirjallisuuspalkintoa, vuonna 2008 aloitettua 100 000 Ruotsin kruunun Lenin-palkintoa ja vuonna 2010 ensi kertaa jaettua 10 000 kruunun Robespierre-palkintoa. Etenkin Lenin-palkinnon nimi on herättänyt pahennusta, ja kirjailija Susanna Alakoski kieltäytyikin vuonna 2013 vastaanottamasta palkintoa, koska ei halunnut nimeään yhdistettävän totalitaristiseen vallankäyttöön.[5] Robespierre-palkinto myönnettiin vuonna 2014 toiselle ruotsinsuomalaiselle kirjailijalle Eija Hetekivi Olssonille.[6]

Suomennetut teokset muokkaa

  • Eurooppalaisen intellektuellin aikalaistunnustuksia, Tammi, 1966
  • Kiina: vallankumous jatkuu, Tammi, 1971
  • Lapsuus, Tammi, 1983
  • Raportti kiinalaisesta kylästä, Tammi, 1971
  • Sanankäyttöä, Valikoima teoksista Skriftställning 1 ja 2, Tammi, 1971

Lähteet muokkaa

  1. https://www.dn.se/kultur/forfattaren-jan-myrdal-ar-dod/ (ruotsiksi)
  2. Jan MYrdal (Arkistoitu – Internet Archive) Alva Myrdalin kotisivu
  3. Myglaren (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi)
  4. Putins lakejer finns både till höger och vänster Expressen. 30.12.2017.
  5. Alakoski tackade nej till Leninpris, Dagens Nyheter 24.1.2014.
  6. Hetekivi Olsson saa Myrdalin palkinnon, Sveriges Television 14.4.2014.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.