Avaa päävalikko

Jake LaMotta

yhdysvaltalainen nyrkkeilijä

Jake LaMotta, oikealta nimeltään Giacobbe LaMotta (10. heinäkuuta 1922 Lower East Side, New York19. syyskuuta 2017 Miami, Florida) oli yhdysvaltalainen nyrkkeilijä ja keskisarjan maailmanmestari, joka kunnostautui uransa jälkeen myös näyttelijänä ja stand up -koomikkona. Hän otteli ammattilaisena 106 ottelua, joissa saavutti 83 voittoa (30 tyrmäyksellä), 19 tappiota ja neljä ratkaisematonta. Vuonna 1980 ilmestyi LaMottan elämästä kertova elokuva Kuin raivo härkä, jossa häntä esitti Robert De Niro.

Jake LaMotta
Jake LaMotta signed photo postcard 1952.JPG
Henkilötiedot
Koko nimi Giacobbe LaMotta
Syntynyt 10. heinäkuuta 1922
Lower East Side, New York
Kuollut 19. syyskuuta 2017 (95 vuotta)
Miami, Florida
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Nyrkkeilijä
Lempinimi Bronx Bull[1], Raging Bull
Aktiivisena 1941–1952
1954
Pituus 173 cm
Painoluokka keskisarja (1941–1951, 1952, 1954)
raskas keskisarja (1941–1942, 1946–1948, 1950–1952)
raskassarja (1941, 1954)
Kätisyys oikea
Ammattilaistilastot
Ottelut 106
Voitot 83
– tyrmäysvoitot 30
Tappiot 19
Ratkaisemattomat 4
Aiheesta muualla
officialjakelamotta.com

NuoruusMuokkaa

LaMotta syntyi italialaisille vanhemmille Lower East Sidessa 1922.[2][3] Hänen isänsä, joka oli kotoisin Messinasta, oli muuttanut Lower East Sideen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Hän työskenteli kaupittelijana Philadelphiassa, jonne perhe oli muuttanut LaMottan ollessa 6–8-vuotias.[2] LaMottan äiti oli amerikanitalialainen, jonka vanhemmat olivat muuttaneet Napolista Lower East Sideen, jossa pariskunta tapasi toisensa.[2][4] LaMotta muutti myöhemmin Philadephiasta takaisin Lower East Sideen ja vietti lapsuutensa Rocky Grazianon kanssa tehden pikkuvarkauksia. He viettivät aikaa myös Coxsackien esikaupungin koulukodissa.[2] Muutettuaan Bronxiin LaMotta jatkoi rikollisuutta ja varasteli muun muassa 16-vuotiaana hanoja tyhjistä vuokrataloista. Koulussa hän ei menestynyt ja jätti sen kesken 10. luokan aikana. LaMotta yritti myös ryöstää paikallista vedonvälittäjää, mutta sitä vastoin oli lyönyt hänet putkella tajuttomaksi ja varastanut huomaamattaan tyhjän lompakon.[2] LaMotta teki myös varkauksia ystävänsä kanssa, joka työskenteli mafialle.[2]

LaMotta aloitti nyrkkeilyn jo 8-vuotiaana, kun hänen isänsä laittoi hänet ottelemaan muita naapuruston poikia vastaan aikuisten viihdytykseksi. Kerrotaan, että katsojien LaMottan ottelujen jälkeen kehään heittämän kolikot auttoivat perhettä maksamaan kotinsa vuokran.[5]

NyrkkeilyuraMuokkaa

LaMottan kiinnostus nyrkkeilemiseen lähti Coxsackien koulukodissa, josta päästyään pois hän päätti ryhtyä ammattilaiseksi.[2] LaMotta ryhtyi harjoittelemaan Teasdale Athletic Club salissa nyrkkeilyä ystävänsä Pete Petrellan kanssa.[2] Hän aloitti nyrkkeilemään aluksi amatööriturnauksissa raskaassasarjassa, josta LaMotta ei saanut rahaa. Sittemmin LaMottan suurimmaksi saavutukseksi nousi 1939 New York Journal-Americanin sponsoroiman Diamond Beltin raskaan keskisarjan mestaruus.[6]

Ammattilaiseksi LaMotta ryhtyi vuonna 1941, 19-vuotiaana. 15 ensimmäisestä ammattilaisottelustaan 14 päättyi hänen voittoonsa ja yksi ratkaisemattomaan. Hän voitti muun muassa kokoneemmat vastustajansa Tony Gillon ja Joe Baynesin tuomariäänin, sekä raskaansarjan ottelijan Joe Fredericksin. Ensimmäisen tappionsa LaMotta kärsi tuomarien päätöksellä Jimmy Reevesille 24. syyskuuta 1939. AP-uutistoimisto raportoi yleisön buuanneen päätökselle 20 minuutin ajan.[7]

LaMotta vs Robinson I-IIIMuokkaa

2. lokakuuta 1942 New Yorkissa LaMotta kohtasi urallaan ensimmäisen kerran Sugar Ray Robinsonin. 10-eräinen ottelu päättyi Robinsonin voittoon tuomarien ollessa yksimielisiä. Seuraavan vuoden helmikuussa Robinson ja LaMotta kohtasivat kahdesti Detroitissa. Ensimmäisen, 10-eräisen, kohtaamisen LaMotta voitti tuomaripistein 52-47, 57-49 ja 55-45 ja Sugar Ray Robinson sai tyytyä tuolloin 42:ssa ammattilaisottelussaan ensimmäiseen tappioonsa.[8] Ottelun jälkeen The Ring urheilulehden toimittaja Matt Fleischer listasi hänet ranking ykköseksi keskisarjan ottelijoista.[2] Lisäksi The Ring valitsi ottelun vuoden yllätykseksi. Kolme viikkoa myöhemmin käydyn toisen kamppailun Robinson taas voitti tuomariäänin.

LaMotta vs Zivic I-IVMuokkaa

Vaikka LaMotta hävisikin Robinsonille, oli hänellä vuosien aikana kiirettä voittaessaan toisensa perään kovempia maailmanluokan nyrkkeilijöitä muiden muassa George Kochan, entinen Robinsonin ykköshaastaja Tommy Bell, Bert Lytell, Jose Basora, Bob Satterfield, Holman Williams ja Tony Janiro.[5] Lisäksi LaMotta otteli entistä välisarjan maailmanmestaria Fritzie Zivicia vastaan neljästi, joista hän voitti kolme. Kaksikon ensimmäinen ottelu käytiin Pittsburghissa kesäkuussa 1943. 10-eräinen ottelu päättyi LaMottan voittoon hajaäänin. Sen sijaan toisessa ottelussa kuukautta myöhemmin LaMotta kärsi Zivicille tappion hajaäänin. Seuraavan kerran kaksikko kohtasi marraskuussa 1943 New Yorkissa, jolloin LaMotta oli parempi toistamiseen hajaäänin. LaMotta kohtasi Zivicin vielä neljännen kerran heti perään tammikuussa 1944 Detroitissa. Tällä kertaa ottelu oli selkeämpi edelliseen nähden LaMottan voittaessa päätöksen yksimielisesti.

LaMotta vs Robinson IV-VMuokkaa

Zivicin jälkeen LaMotta ja Robinson kohtasivat vielä kaksi kertaa 23. helmikuuta ja 26. syyskuuta 1945. Heidän välinen neljäs ottelu käytiin New Yorkissa, jossa LaMotta kärsi 10-eräisessä ottelussa tappion tuomariäänin. Päätös oli yksimielinen. Sen sijaan heidän viides ottelu käytiin Chicagossa. Tällä kertaa ottelu kesti 12-erää, jossa Robinson oli jälleen parempi, tällä kertaa hajaäänin.

LaMotta vs FoxMuokkaa

Huolimatta LaMottan menestyksekkäistä otteista ja kovatasoisista sijoituksista ranking-listoilla, hän ei meinannut millään päästä ottelemaan maailmanmestaruudesta. LaMotta oli pitkään kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä nyrkkeilybisnestä hallineen mafian kanssa. Hän kuitenkin tuskastuneena lupautui lopulta häviämään tahallaan Billy Foxille, jotta pääsi titteliotteluun.[5] Fox oli osana Frank Palermon hallinnoimaa mafiaa, joka oli kyseenalaisesti voittanut urallaan 36 ottelua peräkkäin, kunnes hävisi raskaan keskisarjan mestaruusottelun Gus Lesnevichille.[9] Päivä ennen LaMotta-Fox ottelua vedonlyönnissä Fox oli suosikki kertoimella 11:5 ja tuntia ennen 3:1 Foxille.[10] Tämän jälkeen vedonlyöntivälittäjät eivät suostuneet enää ottamaan vastaan vedonlyöntiä Foxin hyväksi.[10] Se herätti suurta epäilystä NYSACin puhemiehessä Eddie Eaganissa, joka kävi varoittamassa ennen ottelua molempia ottelijoita. LaMotta oli kuitenkin maksanut Palermolle 20 000 dollaria hävitäkseen ottelun.[10] LaMotta hävisi ottelun neljännessä erässä teknisellä tyrmäyksellä. NYSACin johtoporras ei hyväksynyt tapahtumaa ja antoi LaMottalle ottelukiellon.[10]

Paluu ottelukiellostaMuokkaa

Foxille hävityn sopuottelun jälkeen LaMotta palasi nyrkkeilykehään 1. kesäkuuta 1948 Ken Striblingiä vastaan. Hän voitti ottelun teknisellä tyrmäyksellä viidennessä erässä. LaMotta voitti myös seuraavat kaksiottelua teknisellä tyrmäyksellä Burl Charitya ja Johnny Colania vastaan. LaMotta otteli vielä kaksi ottelua vuonna 1948, joista molemmat päättyivät tuomariäänin voittoon. Vern Lesteriä vastaan hajaäänin ja Tommy Yaroszia vastaan yksimielisellä päätöksellä.

Vuoden 1949 LaMotta aloitti tappiolla hävittyään Kanadassa käydyn 10-eräisen ottelun Laurent Dauthuillelle tuomariäänin. Myös toinen ottelu oli LaMottalle hieman hankala ranskalaista Robert Villemainia vastaan, jonka hän kuitenkin voitti hajaäänin. Huhtikuussa 1949 LaMotta kohtasi toisen kerran O'Neill Bellin, jonka hän oli voittanut aikaisemmin tyrmäyksellä lähes kolme vuotta sitten. LaMotta voitti myös toisen miesten välisen ottelun tyrmäyksellä neljännessä erässä. Toukokuussa hän kohtasi vielä Joey DeJohnin, jonka LaMotta voitti teknisellä tyrmäyksellä kahdeksannessa erässä.

Keskisarjan mestaruusMuokkaa

Viimein, 16. kesäkuuta vuonna 1949, LaMotta kohtasi maailmanmestaruusottelussa Marcel Cerdanin Briggs Stadiumilla, Detroitissa. Ennen ottelua vedonlyönti oli suosinut Cerdania, mutta lehdistö oli huomauttanut LaMottan otelleen 15 kertaa Detroitissa ja hävinneen vain kerran.[6] Cerdan loukkasi omien sanojensa mukaan olkapäänsä ensimmäisessä erässä LaMottan lyötyä hänet maihin. Cerdan uskoi kykenevänsä voittamaan pääosin yhdellä kädellä.[6] Viisitoistaeräinen mestaruusottelu päättyi kymmenennessä erässä LaMottan voittoon, kun Cerdainin kulmamiehet luovuttivat ottelun. LaMotta julistettiin NBA:n keskisarjan maailmanmestariksi.[6] Heidän oli määrä kohdata uudelleen 28. syyskuuta 1949, mutta LaMotta loukkasi olkapäänsä kuusi päivää ennen ottelua. Uusi ajankohta julkistettiin olevan 2. joulukuuta. Cerdan kuoli 27. lokakuuta 1949 Yhdysvaltoihin matkalla olleen lentokoneen pudottua.

26. kesäkuuta 1950 LaMotta sopi Euroopan keskisarjan mestarin Tiberio Mitrin kanssa New Yorkin nyrkkeilykomissio NYSACin keskisarjan mestaruusottelusta. LaMottan oli alun perin määrä puolustaa NBA:n mestaruuttaan Rocky Grazianoa vastaan, joka joutui vetäytymään kuukautta ennen sovittua aikaa murtuneen käden vuoksi.[11] 12. heinäkuuta Madison Square Gardenilla käyty ottelu oli viisitoistaeräinen. LaMotta onnistui puolustamaan ensimmäistä kertaa mestaruuttaan voitettuaan ottelun tuomariäänin.[12]

Toisen kerran LaMotta puolusti mestaruuttaan Laurent Dauthuillea vastaan 13. syyskuuta 1950. LaMotta oli vuotta aiemmin hävinnyt Dauthuille tuomariäänin. LaMotta oli hävitä tälläkin kertaa ollessaan jäljessä tuomarien pisteytyksissä. LaMotta onnistui viimeisen erän lopulla lyömään useilla iskuilla Dauthuillen maihin ottamaan lukua. Tuomari laski Dauthuillen tyrmätyksi 13 sekuntia ennen erän päätöstä.[13] The Ring urheilulehti valitsi sen vuoden nyrkkeilyotteluksi ja vuoden eräksi.

Mestaruuden menettäminenMuokkaa

Hänen kolmas haastajansa oli Sugar Ray Robinson. Miesten järjestyksessään kuudes keskinäinen ottelu käytiin Chicagossa ystävänpäivänä 14. helmikuuta 1951. Robinson hallitsi ottelua alusta saakka ja LaMotta otti vastaan huomattavan määrän iskuja pysyen kuitenkin pystyssä. 13. erässä tuomari keskeytti ottelun LaMottan roikkuessa köysissä ja Robinson julistettiin voittajaksi teknisellä tyrmäyksellä.[5] Ottelu muistetaan sittemmin nimellä "St Valentine’s Day Massacre", sillä molemmat ottelijat joutuivat fyysisesti erittäin hankalaan tilaan, etteivät he hädin tuskin pysyneet pystyssä. Lisäksi LaMottan saamat osumat saivat hänen kasvonsa todella verisiksi.[14]

Raskas keskisarjaMuokkaa

Menetettyään keskisarjan mestaruutensa LaMotta siirtyi painoluokkaa ylemmäksi. Ensimmäisen ottelunsa hän kävi 27. kesäkuuta 1951 Bob Murphya vastaan, jolle LaMotta hävisi tuomarin teknisellä päätöksellä. LaMottan seuraavat ottelut eivät myös menneet hyvin. Hän hävisi Norman Hayesille hajaäänin ja Gene Hairstonia vastaan käyty ottelu päättyi tasan.

Huhtikuussa 1952 LaMotta kohtasi toistamiseen Norman Hayesin. Tällä kertaa hän voitti tuomariäänin. LaMotta otteli uudelleen myös Gene Hairstonia vastaan tällä kertaa keskisarjassa, jonka hän voitti myös tuomariäänin. Kesäkuussa 1952 LaMotta voitti vielä Bob Murphyn, jolle hän oli hävinnyt aiemmin raskaan keskisarjan avausottelussaan. Voiton myötä LaMotta otteli Danny Nardicoa vastaan raskaan keskisarjan ykköshaastajan paikasta. Voittaja pääsisi ottelemaan Joey Maximia vastaan mestaruudesta. LaMotta hävisi ottelun seitsemännessä erässä tuomarin teknisellä päätöksellä. LaMotta piti ottelun jälkeen välivuoden parantuakseen vammoistaan.

Paluu nyrkkeilyynMuokkaa

Vuonna 1953 FBI kutsui LaMottan todistajaksi mafiaryhmiä koskevassa jutussa. Kuulusteluissa LaMotta myös myönsi hävinneensä tahallaan Billy Foxille ja menetti maineensa.

Hän palasi vielä vuonna 1954 kehään ja otteli kolme ottelua. Ensimmäinen niistä Johnny Pretzie vastaan käytiin raskaassasarjassa, jossa LaMotta voitti ottelun teknisellä tyrmäyksellä neljännessä erässä. Toinen ottelu oli LaMottalle tutumpi painoluokka. Keskisarjan ottelu Al McCoyta vastaan päättyi LaMottan tyrmäysvoittoon ensimmäisessä erässä. LaMottan uran viimeiseksi jäänyt ottelu käytiin Miami Beachissä, jossa hän hävisi hajaäänin Billy Kilgorelle.

OttelutyyliMuokkaa

The Ring -lehden 75-vuotisnumerossa LaMottalla kerrottiin olevan yksi nyrkkeilyhistorian kestävimmistä leuoista.[15] Hän kykeni juuri ennen osumaa liikuttamaan päätään, jotta itse lyönnistä katoaisi suurin voima.[15] Tämän lisäksi LaMotta kykeni kuitenkin ottamaan vastaan iskuja päähän, eikä häntä ikinä tyrmätty urallaan. Ainoastaan Robinsonia ja Nardicoa vastaan hänelle kirjattiin tappio teknisellä tyrmäyksellä, jotka tapahtuivat hänen uransa loppupuolella. Erityisesti Robinsonia vastaan käydyssä NBA:n keskisarjan mestaruusottelussa 1951 LaMotta otti vastaan useita osumia päähän, mutta ei tullut tyrmätyksi. Sitä vastoin tuomari päätti keskeyttää ottelun ja tuomitsi Robinsonin voittajaksi teknisellä tyrmäyksellä. Kestävän leukansa ohella LaMottan tyyli oli hyvin aggressiivinen ja painostava. Hän pysyi aina vastustajansa lähettyvillä ja otti vastaan osumia, jotta voisi antaa niitä itsekin. Aggressiivisesta ja hellittämättömästä tavastaan otella hän sai lempinimen "The Bronx Bull".[15]

Nyrkkeilyn jälkeenMuokkaa

Uransa jälkeen LaMotta esiintyi näyttelijänä teatterissa ja monissa elokuvissa sekä omisti Jake LaMotta’s -nimisen yökerhon Floridan Miami Beachillä. Hän julkaisi vuonna 1970 muistelmateoksen Raging Bull: My Story, jota käytettiin myöhemmin hänestä kertovan elokuvan tekemisessä.

LaMotta kuoli keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin 95-vuotiaana 19. syyskuuta 2017.[16]

NäyttelijänäMuokkaa

Jake LaMotta
Henkilötiedot
Koko nimi Giacobbe LaMotta
Syntynyt 10. heinäkuuta 1922
Lower East Side, New York
Kuollut 19. syyskuuta 2017 (95 vuotta)
Miami, Florida
Ammatti nyrkkeilijä
Puoliso Vikki LaMotta (1947–1957)
Denise Baker (2013–2017)
Näyttelijä
Aktiivisena 1953, 1961–1997
Merkittävät roolit Joe Senken
(The Runaways)
 
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
officialjakelamotta.com
IMDb

LaMottan pidettyä välivuotta nyrkkeilystä hän kokeili näyttelemistä ensimmäisen kerran 1953 komediasarjassa Four Star Revue. Sittemmin lopetettuaan nyrkkeilemisen vuonna 1954, LaMotta ryhtyi näyttelemään 1960-luvulla. Hänen ensimmäinen elokuvarooli oli Rebellion in Cuba, jossa LaMotta esitti Juliota. Samana vuonna hän esiintyi sivuroolissa Oscar-palkitussa Suurkaupungin hait urheiludraamassa. Kahden elokuvaroolin jälkeen LaMotta esiintyi Emmy-palkitussa komediasarjassa Auto 54, kuuluuko?. Hän esiintyi sarjassa vuosina 1962–1963. Aluksi häntä ei mainittu jaksojen lopputeksteissä, mutta vuonna 1963 julkaistuissa jaksoissa LaMotta mainittiin. Sarjan jälkeen LaMotta palasi elokuvien pariin. Hänen ensimmäinen päärooli oli elokuvassa The Runaways, joka sijoittui toiseen maailmansotaan. Hän esitti pääosaa yhdessä Peter Savagen kanssa, joka myös ohjasi elokuvan. LaMotta esiintyi vielä 1960-luvun lopulla Herb Stanleyn ohjaamassa kauhuelokuvassa Confessions of a Psycho Cat.

1970-luvulla LaMotta esiintyi vain kolmessa elokuvassa. LaMotta teki jälleen yhteistyötä Peter Savagen kanssa esiinnyttyään hänen ohjaamassaan komediassa Cauliflower Cupids, jossa esiintyi myös entinen nyrkkeilijä Rocky Graziano. LaMottalla oli seuraavaksi hieman pienempi rooli rikoselokuvassa Who Killed Mary Whats'ername?, jossa pääosaa esittivät Red Buttons ja Sylvia Miles. LaMottan viimeinen rooli 1970-luvulla oli Michael Winnerin ohjaama toimintaelokuva Erikoismiehet. Hänellä oli elokuvassa sivurooli, kun pääosissa esiintyivät O. J. Simpson, James Coburn, Sophia Loren ja Eli Wallach.

LaMotta jatkoi elokuvissa myös 1980-luvulla. Hän esiintyi sivuroolissa Sandra Bullockin toimintaelokuvassa Hangmen ja vuotta myöhemmin veljenpoikansa William Lustigin ohjaamassa kauhuelokuvassa Mielipuoli kyttä.

TilastotMuokkaa

Tulos Tilasto Vastustaja Ratkaisu Tapahtuma Päivämäärä Erä Aika Huomio
Tappio 83–19–4   Billy Kilgore Päätös (hajaäänin) Auditorium, Miami Beach, Florida 14.4.1954 10
Voitto 83–18–4   Al McCoy Tyrmäys Armory, Charlotte, North Carolina 3.4.1954 1 1:10 Keskisarja
Voitto 82–18–4   Johnny Pretzie Tekninen tyrmäys Coliseum, Coral Gables, Florida 11.3.1954 4 1:42 Raskassarja
Tappio 81–18–4   Danny Nardico Tuomarin tekninen päätös Coliseum, Coral Gables, Florida 31.12.1952 7 Raskaan keskisarjan mestaruuden haastajan paikasta
Voitto 81–17–4   Bob Murphy Päätös (yksimielinen) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 11.6.1952 10
Voitto 80–17–4   Gene Hairston Päätös (yksimielinen) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 21.5.1952 10 Keskisarja
Voitto 79–17–4   Norman Hayes Päätös (yksimielinen) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 9.4.1952 10 LaMottan sadas ottelu
Tasapeli 78–17–4   Gene Hairston Tasapeli Olympia Stadium, Detroit, Michigan 5.3.1952 10
Tappio 78–17–3   Norman Hayes Päätös (hajaäänin) Boston Garden, Boston, Massachusetts 28.1.1952 10
Tappio 78–16–3   Bob Murphy Tuomarin tekninen päätös Yankee Stadium, Bronx, New York 27.6.1951 7 Siirtyi raskaaseen keskisarjaan
Tappio 78–15–3   Sugar Ray Robinson Tekninen tyrmäys Chicago Stadium, Chicago, Illinois 14.2.1951 13 2:04 Menetti NBA:n keskisarjan mestaruuden
Voitto 78–14–3   Laurent Dauthuille Tyrmäys Olympia Stadium, Detroit, Michigan 13.9.1950 15 2:47 Puolusti NBA:n keskisarjan mestaruutta
Voitto 77–14–3   Tiberio Mitri Päätös (yksimielinen) Madison Square Garden, New York, New York 12.7.1950 15 Voitti NYSAC keskisarjan mestaruuden, puolusti NBA keskisarjan mestaruutta
Voitto 76–14–3   Joe Taylor Päätös (yksimielinen) State Fair Coliseum, Syracuse, New York 4.5.1950 10
Voitto 75–14–3   Chuck Hunter Tekninen tyrmäys Arena, Cleveland, Ohio 28.3.1950 6 0:59
Voitto 74–14–3   Dick Wagner Tekninen tyrmäys Olympia Stadium, Detroit, Michigan 3.2.1950 9 2:40 Raskas keskisarja
Tappio 73–14–3   Robert Villemain Päätös (yksimielinen) Madison Square Garden, New York, New York 9.12.1949 10
Voitto 73–13–3   Marcel Cerdan Tuomarin tekninen päätös Briggs Stadium, Detroit, Michigan 16.6.1949 9 Voitti NBA:n keskisarjan mestaruuden
Voitto 72–13–3   Joey DeJohn Tekninen tyrmäys State Fair Coliseum, Syracuse, New York 18.5.1949 8
Voitto 71–13–3   O'Neill Bell Tyrmäys Madison Square Garden, New York, New York 18.4.1949 4
Voitto 70–13–3   Robert Villemain Päätös (hajaäänin) Madison Square Garden, New York, New York 25.3.1949 12
Tappio 69–13–3   Laurent Dauthuille Päätös (yksimielinen) Forum, Montreal, Quebec 21.2.1949 10
Voitto 69–12–3   Tommy Yarosz Päätös (yksimielinen) Madison Square Garden, New York, New York 3.12.1948 10
Voitto 68–12–3   Vern Lester Päätös (hajaäänin) Eastern Parkway Arena, Brooklyn, New York 18.10.1948 10
Voitto 67–12–3   Johnny Colan Tekninen tyrmäys St. Nicholas Arena, New York, New York 1.10.1948 10 1:32 Raskas keskisarja
Voitto 66–12–3   Burl Charity Tekninen tyrmäys Park Arena, Bronx, New York 7.9.1948 5
Voitto 65–12–3   Ken Stribling Tekninen tyrmäys Griffith Stadium, Washington, District of Columbia 1.6.1948 5 2:46
Tappio 64–12–3   Billy Fox Tekninen tyrmäys Madison Square Garden, New York, New York 14.11.1947 4 Raskas keskisarja, LaMotta myönsi ottelun olleen sovittu.
Tappio 64–11–3   Cecil Hudson Päätös (hajaäänin) Comiskey Park, Chicago, Illinois 3.9.1947 10
Voitto 64–10–3   Tony Janiro Päätös (yksimielinen) Madison Square Garden, New York, New York 6.6.1947 10
Voitto 63–10–3   Tommy Bell Päätös (yksimielinen) Madison Square Garden, New York, New York 14.3.1947 10
Voitto 62–10–3   Anton Raadik Päätös (yksimielinen) Chicago Stadium, Chicago, Illinois 6.12.1946 10
Voitto 61–10–3   O'Neill Bell Tyrmäys Olympia Stadium, Detroit, Michigan 25.10.1946 2
Voitto 60–10–3   Bob Satterfield Tyrmäys Wrigley Field, Chicago, Illinois 12.9.1946 7 1:50 Raskas keskisarja
Voitto 59–10–3   Holman Williams Päätös (yksimielinen) University of Detroit Stadium, Detroit, Michigan 7.8.1946 10
Tasapeli 58–10–3   Jimmy Edgar Tasapeli University of Detroit Stadium, Detroit, Michigan 13.6.1946 10
Voitto 58–10–2   Joe Reddick Päätös (yksimielinen) Arena, Boston, Massachusetts 24.5.1946 10
Voitto 57–10–2   Marcus Lockman Päätös (yksimielinen) Boston Garden, Boston, Massachusetts 29.3.1946 10
Voitto 56–10–2   Tommy Bell Päätös (yksimielinen) Madison Square Garden, New York, New York 11.1.1946 10
Voitto 55–10–2   Charley Parham Tekninen tyrmäys Chicago Stadium, Chicago, Illinois 7.12.1945 6 0:59
Voitto 54–10–2   Walter Woods Tyrmäys Boston Garden, Boston, Massachusetts 23.11.1945 8 1:33
Voitto 53–10–2   Coolidge Miller Tyrmäys Park Arena, Bronx, New York 13.11.1945 3 2:51
Tappio 52–10–2   Sugar Ray Robinson Päätös (hajaäänin) Comiskey Park, Chicago, Illinois 26.9.1945 12
Voitto 52–9–2   George Kochan Tekninen tyrmäys Madison Square Garden, New York, New York 17.9.1945 9 0:54
Voitto 51–9–2   Jose Basora Tekninen tyrmäys Madison Square Garden, New York, New York 10.8.1945 9
Voitto 50–9–2   Tommy Bell Päätös (yksimielinen) Madison Square Garden, New York, New York 6.7.1945 10
Voitto 49–9–2   Bert Lytell Päätös (hajaäänin) Boston Garden, Boston, Massachusetts 27.4.1945 10
Voitto 48–9–2   Vic Dellicurti Päätös (yksimielinen) St. Nicholas Arena, New York, New York 20.4.1945 10
Voitto 47–9–2   George Costner Tyrmäys Chicago Stadium, Chicago, Illinois 26.3.1945 6
Voitto 46–9–2   Lou Schwartz Tyrmäys U.S.O. Auditorium, Norfolk, Virginia 19.3.1945 1
Tappio 45–9–2   Sugar Ray Robinson Päätös (yksimielinen) Madison Square Garden, New York, New York 23.2.1945 10
Voitto 45–8–2   George Kochan Tekninen tyrmäys Olympia Stadium, Detroit, Michigan 3.11.1944 9
Voitto 44–8–2   George Kochan Päätös (yksimielinen) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 29.9.1944 10
Tappio 43–8–2   Lloyd Marshall Päätös (yksimielinen) Arena, Cleveland, Ohio, USA 21.4.1944 10
Voitto 43–7–2   Lou Woods Päätös (hajaäänin) Chicago Stadium, Chicago, Illinois 31.3.1944 10
Voitto 42–7–2   Coley Welch Päätös (yksimielinen) Boston Garden, Boston, Massachusetts 17.3.1944 10
Voitto 41–7–2   Ossie Harris Päätös (hajaäänin) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 25.2.1944 10
Voitto 40–7–2   Ossie Harris Päätös (hajaäänin) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 28.1.1944 10
Voitto 39–7–2   Fritzie Zivic Päätös (yksimielinen) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 14.1.1944 10
Voitto 38–7–2   Fritzie Zivic Päätös (hajaäänin) Madison Square Garden, New York, New York 12.11.1943 10
Voitto 37–7–2   Johnny Walker Tekninen tyrmäys Convention Hall, Philadelphia, Pennsylvania 11.10.1943 2 0:53
Voitto 36–7–2   Jose Basora Päätös (yksimielinen) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 17.9.1943 10
Tappio 35–7–2   Fritzie Zivic Päätös (hajaäänin) Forbes Field, Pittsburgh, Pennsylvania 12.7.1943 15
Voitto 35–6–2   Fritzie Zivic Päätös (hajaäänin) Forbes Field, Pittsburgh, Pennsylvania 10.6.1943 10
Voitto 34–6–2   Tony Ferrara Tyrmäys Music Hall Arena, Cincinnati, Ohio 12.5.1943 6
Voitto 33–6–2   Ossie Harris Päätös (yksimielinen) Duquesne Gardens, Pittsburgh, Pennsylvania 30.3.1943 10
Voitto 32–6–2   Jimmy Reeves Tyrmäys Olympia Stadium, Detroit, Michigan 19.3.1943 6
Tappio 31–6–2   Sugar Ray Robinson Päätös (yksimielinen) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 26.2.1943 10
Voitto 31–5–2   Sugar Ray Robinson Päätös (yksimielinen) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 5.2.1943 10
Voitto 30–5–2   Charley Hayes Tekninen tyrmäys Olympia Stadium, Detroit, Michigan 22.1.1943 6
Voitto 29–5–2   California Jackie Wilson Päätös (pistevoitto) Madison Square Garden, New York, New York 15.1.1943 10
Voitto 28–5–2   Jimmy Edgar Päätös (hajaäänin) Olympia Stadium, Detroit, Michigan 1.1.1943 10
Voitto 27–5–2   Henry Chmielewski Päätös (yksimielinen) Mechanics Building, Boston, Massachusetts 6.11.1942 10 Raskas keskisarja
Voitto 26–5–2   Bill McDowell Tekninen tyrmäys Broadway Arena, Brooklyn, New York 20.10.1942 5 0:44
Tappio 25–5–2   Sugar Ray Robinson Päätös (yksimielinen) Madison Square Garden, New York, New York 2.10.1942 10
Voitto 25–4–2   Vic Dellicurti Päätös (pistevoitto) New York Coliseum, Bronx, New York 8.9.1942 10
Voitto 24–4–2   Jimmy Edgar Päätös (pistevoitto) Madison Square Garden, New York, New York 28.8.1942 10
Voitto 23–4–2   Lorenzo Strickland Päätös (pistevoitto) New York Coliseum, Bronx, New York 28.7.1942 8
Tappio 22–4–2   Jose Basora Päätös (pistevoitto) New York Coliseum, Bronx, New York 16.6.1942 10
Voitto 22–3–2   Vic Dellicurti Päätös (pistevoitto) New York Coliseum, Bronx, New York 2.6.1942 10
Tasapeli 21–3–2   Jose Basora Tasapeli New York Coliseum, Bronx, New York 12.5.1942
Voitto 21–3–1   Buddy O'Dell Päätös (pistevoitto) New York Coliseum, Bronx, New York 21.4.1942 10
Voitto 20–3–1   Lou Schwartz Tyrmäys New York Coliseum, Bronx, New York 7.4.1942 9
Voitto 19–3–1   Lorenzo Strickland Päätös (pistevoitto) New York Coliseum, Bronx, New York 18.3.1942 10
Voitto 18–3–1   Frankie Jamison Päätös (pistevoitto) New York Coliseum, Bronx, New York 3.3.1942 8
Voitto 17–3–1   Frankie Jamison Päätös (pistevoitto) New York Coliseum, Bronx, New York 27.1.1942 8
Tappio 16–3–1   Nate Bolden Päätös (hajaäänin) Marigold Gardens, Chicago, Illinois 22.12.1941 10
Voitto 16–2–1   Jimmy Casa Päätös (pistevoitto) Madison Square Garden, New York, New York 14.11.1941 6
Tappio 15–2–1   Jimmy Reeves Päätös (yksimielinen) Arena, Cleveland, Ohio 20.10.1941 10
Voitto 15–1–1   Lorenzo Strickland Päätös (pistevoitto) Westchester County Center, White Plains, New York 7.10.1941 8
Tappio 14–1–1   Jimmy Reeves Päätös (hajaäänin) Arena, Cleveland, Ohio 24.9.1941 10
Voitto 14–0–1   Cliff Koerkle Päätös (pistevoitto) New York Coliseum, Bronx, New York 11.8.1941 6
Tasapeli 13–0–1   Joe Shikula Tasapeli Queensboro Arena, Long Island City, New York 5.8.1941
Voitto 13–0   Joe Baynes Päätös (pistevoitto) Queensboro Arena, Long Island City, New York 15.7.1941 6
Voitto 12–0   Johnny Morris Tyrmäys Starlight Park, Bronx, New York 23.6.1941 3
Voitto 11–0   Lorenzo Strickland Päätös (pistevoitto) Starlight Park, Bronx, New York 16.6.1941 6
Voitto 10–0   Lorenzo Strickland Päätös (pistevoitto) Dexter Park Arena, Woodhaven, Queens, New York 9.6.1941 4
Voitto 9–0   Johnny Morris Päätös (pistevoitto) New York Coliseum, Bronx, New York 27.5.1941 4
Voitto 8–0   Johnny Cihlar Päätös (pistevoitto) Broadway Arena, Brooklyn, New York 20.5.1941 4 Raskas keskisarja
Voitto 7–0   Monroe Crewe Päätös (pistevoitto) Ridgewood Grove, Brooklyn, New York 26.4.1941 4
Voitto 6–0   Lorne McCarthy Päätös (pistevoitto) Westchester County Center, White Plains, New York 22.4.1941 4
Voitto 5–0   Stanley Goicz Päätös (pistevoitto) Westchester County Center, White Plains, New York 15.4.1941 4 Raskas keskisarja
Voitto 4–0   Joe Fredericks Tekninen tyrmäys Westchester County Center, White Plains, New York 8.4.1941 1 1:36 Raskassarja
Voitto 3–0   Johnny Morris Tekninen tyrmäys Westchester County Center, White Plains, New York 1.4.1941 4
Voitto 2–0   Tony Gillo Päätös (pistevoitto) Pyramid Mosque, Bridgeport, Connecticut 14.3.1941 6
Voitto 1–0   Charley Mackley Päätös (pistevoitto) St. Nicholas Arena, New York 3.3.1941 4

SaavutuksetMuokkaa

Diamond Belt

  • Raskaan keskisarjan mestaruus (kerran)

National Boxing Association

  • Keskisarjan mestaruus (kerran, puolusti kahdesti)

MaininnatMuokkaa

The Ring

LähteetMuokkaa

  1. Boxer: Jake LaMotta, Boxrec.com, 29.10.2010
  2. a b c d e f g h i LaMotta, Jake & Carter, Joseph & Savage, Peter: Raging Bull My Story. Prentice Hall, 1970. (englanniksi)
  3. Lähteistä riippuen syntymävuodeksi ilmoitettu enimmäkseen 1921. Muun muassa hänen elämäkerrassa syntymävuodeksi on ilmoitettu 1922.
  4. A Talk With Jake LaMotta thesweetscience.com 15.10.2006 Viitattu 31.3.2016 (englanniksi)
  5. a b c d Jake LaMotta ibhof.com Viitattu 21.3.2016 (englanniksi)
  6. a b c d THROWBACK THURSDAY: JAKE LAMOTTA HALTS MARCEL CERDAN, TAKES HIS BELT 3.7.2014 Viitattu 25.3.2016 (englanniksi)
  7. 100 Most Disputed Decisions in Boxing History esnewsreporting.com 2.11.2012 Viitattu 27.3.2016 (englanniksi)
  8. On This Day: Jake LaMotta ends incredible unbeaten run of Sugar Ray Robinson boxingnewsonline.net 5.2.2016 Viitattu 23.3.2016 (englanniksi)
  9. Billy Fox boxrec.com Viitattu 30.3.2016 (englanniksi)
  10. a b c d Jake LaMotta’s infamous fixed fight against Billy Fox 65 years ago today proboxing-fans.com 14.12.2012 Viitattu 30.3.2016 (englanniksi)
  11. Tiberio Mitri?ro;”"La Tigre di Trieste"?ro;”Italian Middleweight Boxing Champ and Pulchritudinous Bit-Player nypress.com 28.2.2001 Viitattu 25.3.2016 (englanniksi)
  12. Jake LaMotta Defends Title Against Mitri Viitattu 25.3.2016 (englanniksi)
  13. Peretz, Howard G. (1999). It Ain't Over 'Till The Fat Lady Sings: The 100 Greatest Sports Finishes of All Time. New York: Barnes and Nobles Books. s. 28–29. ISBN 0-7607-1707-9.
  14. On This Day: Sugar Ray Robinson wins the St Valentine’s Day Massacre boxingnewsonline.net 14.2.2016 Viitattu 23.3.2016 (englanniksi)
  15. a b c Jake LaMotta ibhof.com Viitattu 24.9.2016 (englanniksi)
  16. Jake LaMotta: Legendary Raging Bull boxer dies at 95 BBC News. 20.9.2017. BBC. Viitattu 20.9.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa