Jaakko Elenius
Jaakko Juhani Elenius (4. elokuuta 1939 Ylihärmä – 14. kesäkuuta 2010 Helsinki) oli suomalainen teologi, herännäisjohtaja ja päätoimittaja. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Lapuan yhteiskoulusta ja oli koulutukseltaan teologian kandidaatti (1965).
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/ee/Jaakko_Elenius.jpg/250px-Jaakko_Elenius.jpg)
Elenius kuului uskonnolliselta taustaltaan herännäisyyteen eli körttiläisyyteen. Valmistumisensa jälkeen hän toimi Herättäjä-Yhdistyksen pappina sekä myöhemmin Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtajana (1983–1991) ja puheenjohtajana (1995–2002). Vuosina 1969–1982 hän toimi tutkijana Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Elenius oli ehdolla arkkipiispaksi vuonna 1998.[1]
Elenius oli päätoimittajana Pohjalaisessa 1991–1996 ja Kotimaassa 1996–2005.[1]
Elenius liikkui kirkon ja muun yhteiskunnan välisellä alueella koko elämänsä. Hän liittyi 1960-luvulla Sadankomiteaan ja muutenkin teki koko elämänsä ratkaisunsa kritiikistä riippumatta. Rauhanjärjestöön liittyminen sai aikaan polemiikkia, sillä hän oli ilmavoimien reservin vänrikki. Vanhoilliset herännäisjohtajat syyttivät häntä vasemmistolaissävyisen ylioppilasradikalismin sympatisoinnista.[2] Piispojen epäröidessä kantojaan kirkon suhteessa homoseksuaalisuuteen, Elenius arveli heidän kärsivän homofobiasta.[1]
Elenius on kirjoittanut muutaman kirjan, ollut mukana tekemässä uskonnon oppikirjoja ja toimittanut Paavo Ruotsalaisen kirjeenvaihdon (2005). Elenius sai professorin arvonimen vuonna 2001.
Elenius pelasi 1960-luvulla pesäpalloa mestaruussarjatasolla helsinkiläisessä Puna-Mustissa[2] ja sitä ennen Ylihärmän Junkkareiden edustusjoukkueessa 1958–1962 [3].
Elenius on haudattu Hietaniemen hautausmaalle[4].
Teokset
muokkaa- Vakavin kasvoin, iloisin mielin. Jaakko Eleniuksen kirjoituksia herännäisyydestä. Lapua: Herättäjä-yhdistys, 1996. ISBN 951-878-078-1.
- Hyvä sana. Helsinki: Kirjapaja, 1997. ISBN 951-625-461-6.
- Hyvä ihminen. 35 hyvettä. Helsinki: Kirjapaja, 2001. ISBN 951-625-719-4.
- Ruotsalainen, Paavo; Elenius, Jaakko (toim.): Kirjeitä. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-182-1.
Kirjallisuutta
muokkaa- Heli Karhumäki, Jaakko Elenius. Härmän vikuri (Kirjapaja 2006).
Lähteet
muokkaa- www.evl.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Simo Huhta: Hävittäjälentäjän teologiassa tärkeintä oli armo. Helsingin Sanomat, 29.6.2010, s. B5. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Simo Huhta: Suoraselkäinen vakaumuksen mies. Kotimaa, 24.6.2010, s. 36-37.
- ↑ [Vuodet miesten edustusjoukkueessa (xls) Pesis-Junkkareiden tilastoja. Viitattu 6.11.2010.
- ↑ Seppälä, Olli: Kiertokävely pappismiesten haudoilla. Kotimaa, 26.9.2019.
Edeltäjä: Erkki Malmivaara |
Pohjalaisen päätoimittaja 1991–1996 |
Seuraaja: Kari Mänty |
Edeltäjä: Tapani Ruokanen |
Kotimaan päätoimittaja 1996–2005 |
Seuraaja: Olav S. Melin |