Avaa päävalikko

Jänkäjärvi eli Jänkijärvi[1] (ven. Я́нгозеро, Jangozero; kar. Jängärvi, Dängärvi[2]) on entinen kylä Karjalan tasavallan Suojärven piirin Porajärven kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee samannimisen järven kaakkoisrannalla 28 kilometriä Porajärveltä maanteitse koilliseen.

Jänkäjärvi
Янгозеро, Jangozero
Jängärvi, Dängärvi

Jänkäjärvi

Koordinaatit: 62°52′57″N, 32°58′39″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Suojärven piiri
Kunta Porajärvi
Hallinto
 – Asutustyyppi entinen kylä
Väkiluku 0











Kylän nimi perustuu saamelaisperäiseen jänkä-sanaan[2]. Se mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1597. Tuolloin Sellin pogostaan kuuluneessa Jänkäjärven volostissa oli 40 taloa.[3] 1600-luvun alussa kylään rakennettiin kirkko. Jänkäjärven seurakuntaan kuuluivat myös Porajärven ja Soutujärven kylät.[4]

1900-luvun alussa Jänkäjärven kyläryhmä kuului Porajärven volostiin ja kyläkuntaan. Jänkäjärven pogostan lisäksi se koostui Butšilan, Hözänniemen (ven. Arhip-Navolok), Kellolan, Kurgilan (Kurtšelova) ja Suvenkylän (Manijeva) kylistä. Vuonna 1905 niissä oli yhteensä 57 taloa, kaksi koulua ja 331 asukasta.[5] Neuvostoajan alussa Jänkäjärven kylät kuuluivat Soutujärven kyläneuvostoon. Vuonna 1933 niissä oli 373 asukasta, jotka muutamia suomalaisia lukuun ottamatta olivat kaikki karjalaisia.[6] Myöhemmin Jänkäjärvi liitettiin Sellin kyläneuvostoon[7].

Jänkäjärven kautta kulkee Porajärven ja Paatenen välinen maantie. Kylällä on historiallisen asutuksen status[8].

LähteetMuokkaa

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 78. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.7.2015).
  2. a b Derevnja Jukkoguba i jejo okruga, s. 14. Petrozavodsk: Izdatelstvo Petrozavodskogo gosudarstvennogo universiteta, 2001. ISBN 5-8021-0102-4.
  3. Tšernjakova, Irina: Karelija na perelome epoh: otšerki sotsialnoi i agrarnoi istorii XVII veka, s. 266. Petrozavodsk: Izdatelstvo Petrozavodskogo gosudarstvennogo universiteta, 1998. ISBN 5-230-09044-8.
  4. Turistitšeski portal Karelija ticrk.ru. Viitattu 17.7.2015. (venäjäksi)
  5. Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 278–279. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  6. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 31. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  7. Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 24. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  8. Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Viitattu 17.7.2015. (venäjäksi)