Jäämyrsky
Jäämyrsky (The Ice Storm) on yhdysvaltalainen draamaelokuva vuodelta 1997. Sen on ohjannut Ang Lee ja käsikirjoittanut James Schamus vuonna 1994 ilmestyneen Rick Moodyn samannimisen romaanin pohjalta. Ironiaa ja satiiria sisältävä draama kuvaa 1970-luvun alun ylemmän keskiluokan esikaupunkielämää ja yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamia perheongelmia perheiden vanhempien ja teini-ikäisten lasten kautta. Sekä vanhemmat että lapset tekevät varovaisia kokeiluja seksin ja huumeiden alueella. Tarinan tapahtumapaikka on Connecticutin osavaltiossa sijaitseva New Yorkin esikaupunki New Canaan.
Jäämyrsky | |
---|---|
The Ice Storm | |
Elokuvan julisteessa Allen, Kline ja Weaver |
|
Ohjaaja | Ang Lee |
Käsikirjoittaja | James Schamus |
Perustuu | Rick Moodyn samannimiseen romaaniin |
Tuottaja |
Ang Lee James Schamus |
Säveltäjä | Mychael Danna |
Kuvaaja | Frederick Elmes |
Leikkaaja | Tim Squyres |
Pääosat |
Kevin Kline Joan Allen Sigourney Weaver |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö |
Good Machine International 20th Century Fox Buena Vista Home Entertainment |
Levittäjä |
Fox Searchlight Pictures Netflix |
Ensi-ilta | 1997 |
Kesto | 109 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Juoni
muokkaaElokuvan tapahtuma-aika on vuoden 1973 kiitospäivän viikonloppu. Ben Hood (Kevin Kline) ja vaimonsa Elane (Joan Allen) viettävät hippinuoruutensa jälkeistä porvarillista elämää New Canaanin vauraassa pikkukaupungissa. Ben tapailee naapurin rouvaa Janey Carveria (Sigourney Weaver). 14-vuotias tytär Wendy Hood (Christina Ricci) on herännyt seksuaalisiin kokeiluihin itseään nuorempien Carverin poikien (Elijah Wood, Adam Hann-Byrd) kanssa, isoveli Paul Hood (Tobey Maguire) on eliittikoulussaan ihastunut miljonääriperheen tyttöön, jota lähtee tapaamaan New Yorkiin. Hoodin ja Carverin perheen vanhemmat lähtevät muodikkaaseen parinvaihtoon tähtääville kutsuille, ja lapset jäävät omiin oloihinsa. Alueelle saapuu jäämyrsky, joka on pahempi kuin vuosiin ja jättää jälkensä jokaiseen.[1][2]
Näyttelijät
muokkaaKevin Kline | … | Ben Hood |
Joan Allen | … | Elena Hood |
Sigourney Weaver | … | Janey Carver |
Henry Czerny | … | George Clair |
Tobey Maguire | … | Paul Hood |
Christina Ricci | … | Wendy Hood |
Elijah Wood | … | Mikey Carver |
Adam Hann-Byrd | … | Sandy Carver |
David Krumholtz | … | Francis Davenport |
Jamey Sheridan | … | Jim Carver |
Kate Burton | … | Dorothy Franklin |
William Cain | … | Ted Shackley |
Michael Cumpsty | … | Philip Edwards |
Maia Danziger | … | Mrs. Gadd |
Katie Holmes | … | Libbets Casey |
Vastaanotto
muokkaaJäämyrsky ei saanut Oscar-ehdokkuuksia, mutta ohjaaja Lee oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi Cannesin elokuvajuhlilla, jossa James Schamus palkittiin elokuvan käsikirjoituksesta. Sigourney Weaver sai roolistaan Bafta-palkinnon.
Lähteet
muokkaa- ↑ Ironinen draama, Jäämyrskyn arvostelu, Juha Rosenqvist 12.12.1997, Film-o-Holic-sivusto. Viitattu 2.7.2015.
- ↑ Mustaa jäätä, Helena Yläsen arvio Jäämyrskystä, Helsingin Sanomien Nyt-liite 12.12.1997, viitattu 2.7.2015.