Isolaatio
 |
Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: "yksilöiden risteytymättömyys" on aika kapea ja hämärä määritelmä |
Isolaatio tarkoittaa eri populaatioiden yksilöiden risteytymättömyyttäselvennä. Syynä tähän voi olla esimerkiksi maantieteellinen, ekologinen tai perinnöllinen syy.
Maantieteellinen isolaatio muokkaa
Yleisin populaatioiden toisistaan erilleen joutumisen syy on maantieteellinen. Maantieteellisiä isolaatiotekijöitä ovat erilaiset kyseiselle lajille sopimattomat biotoopit, tavallisesti vuoristot, vesistöt, kanjonit tai autiomaat, jotka johtavat populaation jakautumiseen pienemmiksi osiksi, joiden välillä ei pääse tapahtumaan geenivirtaa, esimerkiksi kasveilla siitepölyn, siementen tai itiöiden, eläimillä yksilöiden mukana.
Eräs esimerkki maantieteellisestä eristäytymisestä on Australian alkuperäinen eläimistö, joka poikkeaa erittäin paljon muiden mantereiden eläimistöstä. Australia on ollut noin 70 miljoonan vuoden ajan eristyksissä muista mantereista. Australiassa elää paljon alkeellisia nisäkkäitä pussieläimiä. Fossiililöytöjen perusteella on katsottu, että myös kaikilla muilla mantereilla on elänyt pussieläimiä, mutta ne ovat nykyaikaan tultaessa kuolleet sukupuuttoon kehittyneempien istukallisten nisäkkäiden tieltä, jotka kaikki ovat nykytiedon mukaan kehittyneet samasta pussieläinkantamuodosta. Sen sijaan Australiassa pussieläimet pääsivät kehittymään ilman kilpailua istukkanisäkkäitä vastaan monimuotoiseksi joukoksi.
Muita esteitä muokkaa
Maantieteellisen eristymisen aikana voi populaatioissa kehittyä myös ekologisia, rakenteellisia tai käyttäytymiseen liittyviä esteitä, jotka aiheuttavat sen, etteivät eri populaatioiden lajit voi keskenään risteytyä tai ainakaan saada lajinmääritelmään vaadittavia lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Näitä esteitä kutsutaan isolaatiomekanismeiksi.
On osoittautunut, ettei risteytymistä tapahdu, vaikka lajit eläisivät myöhemmin samalla alueella, esimerkiksi harmaalokki ja selkälokki. Joillakin linnuilla soidinkäyttäytymisestä on tullut isolaatiotekijä, kun läheisten lajien soidinmenoissa on pariutumisen estäviä eroja. Monilla lajeilla risteytymisen estää lisääntymisajan ero. Esimerkiksi selkälokki ja harmaalokki pariutuvat eri aikaan sen lisäksi, että ne ovat ajautuneet ekologisen lokeron, ulkonäön ja soidinkäyttäytymisen osalta toisistaan hieman erilleen. Kuitenkin vankeudessa lajit ovat saaneet lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, mikä osoittaa että ne ovat perimältään yhä varsin läheistä sukua.
Vaikka uudelleenkohdatessa tapahtuisikin lajien kesken risteytymistä, se usein kasvattaa niiden välistä kuilua entisestään. Jälkeläiset ovat lisääntymiskyvyttömiä, jolloin sellaiset geenit, jotka vaikuttavat oman lajin tunnistamisessa, karsiutuvat pois.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti: Biologia: Ympäristöekologia. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29702-X.