Iranin poliittisten vankien teloitukset 1988

Iranissa toteutettiin vuonna 1988 tuhansien poliittisten vankien teloitukset, jotka Human Rights Watchin mukaan olivat rikoksia ihmisyyttä vastaan. Teloitukset toteutettiin Ruhollah Khomeinin määräyksestä ilman oikeudenkäyntejä. Eri arvioiden mukaan uhreja oli kaikkiaan 2 800–5 000. Vielä korkeampien arvioiden mukaan uhreja olisi saattanut olla jopa 30 000.

Tausta ja teloitukset

18. heinäkuuta 1988 Iranin hallitus hyväksyi Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöksen, jolla vaadittiin tulitaukoa Irakin–Iranin sotaan. 25. heinäkuuta 1988 suurin iranilainen aseistautunut oppositioryhmittymä, vuodesta 1986 Irakissa toiminut Kansan mujahedin -järjestö käynnisti Iraniin hyökkäyksen, josta käytettiin nimitystä “Ikuinen valo”. Ryhmän pyrkimyksenä oli kaataa Iranin hallinto, joka kuitenkin kukisti hyökkääjät. Arvioissa on esitetty näiden tapahtumien muodostaneen Iranin viranomaisille syyn tappaa monia vangitsemiaan poliittisia vihollisia. Aluksi teloitettiin aiemmin tuomittuja Kansan mujahedin -järjestön jäseniä. Evinin ja Gohardashtin vankiloissa teloitukset toimeenpantiin todennäköisesti 26. heinäkuuta – 30. heinäkuuta 1988. Elokuussa 1988 alettiin teloittaa sekularististen ja vasemmistolaisten liikkeiden edustajia. Vankeja vietiin kuulustelukomiteoiden eteen heidän mielipiteidensä ja niiden vankkumattomuuden kartoittamiseksi.

Joukkoteloituksista selviytyneet kertoivat joutuneensa näkemään vankien viemistä teloituksiin. Kahden eri henkilön lausuntojen mukaan Gohardashtin vankilassa toinen vanki joutui viemään hirtettäväksi epileptikko Kaveh Nesarin, joka ei kyennyt kävelemään itsenäisesti. Osa poliittisista vangeista kärsi kidutuksesta johtuneista terveysongelmista. Iranin korkeimman oikeuden puheenjohtaja Abdul-Karim Mousavi Ardebili väitti Teheranissa 5. elokuuta 1988, että oikeuslaitos tunsi kansan taholta hyvin vahvaa painetta sen kysyessä, miksei kaikkia Kansan mujahedin -järjestön kannattajia ollut tapettu. Vankilavierailut sallittiin uudelleen vasta lokakuun lopusta 1988 lähtien. Tässä vaiheessa viranomaiset alkoivat tiedottaa perheenjäseniä läheistensä teloituksista. Kuolintodistuksia ei annettu, ja monien perheiden mukaan muistotilaisuuksien järjestäminen kiellettiin. Suurinta osaa uhrien hautapaikoista ei tunneta. Amnesty Internationalin mukaan yhdenkään uhrin ruumista ei suostuttu palauttamaan omaisille.

Myöhempi käsittely

Hossein-Ali Montazeri julkaisi muistelmissaan vuonna 2000 kopion Khomeinin heinäkuussa 1988 salaisesti antamasta fatwasta, jonka nojalla teloitukset toteutettiin. Fatwassa väitettiin vankkumattomia Kansan mujahedin -järjestön kannattajia islamista luopuneiksi. Montazeri tiettävästi vastusti teloituksia. Hän lähetti Khomeinille kirjeitä vastustaakseen teloituksia. Lisäksi Montazeri otti asian esiin teloituksista vastanneiden Morteza Eshraghin, Hossein-Ali Nayerin, Mostafa Pourmohammadin ja Ebrahim Raisin seurassa. Vainoista selviytyneen Gohardashtin vankilan vanki Iraj Mesdaghin mukaan Ebrahim Raisi ja Morteza Eshraghi menivät henkilökohtaisesti teloituspaikoille varmistamaan menettelyjen sujumisen protokollan mukaisesti.

1. toukokuuta 2018 Ebrahim Raisi viittasi teloituksiin yhtenä systeemin ylväistä saavutuksista ja ylisti Khomeinia kansallissankariksi. Osa korkeassa asemassa iranilaisessa yhteiskunnassa vuonna 1988 olleista on pyrkinyt etäännyttämään itseään tapahtumista. Ali Khamenei on pidättäytynyt käsittelemästä niitä julkisesti.

Ensimmäinen syyte vuoden 1988 Iranin poliittisten vankien teloituksista nostettiin Ruotsissa. Iranissa vankilaviranomaisena toiminut Hamid Nouri vangittiin Ruotsissa 2010-luvun lopussa epäiltynä sotarikoksista ja murhista. Nouri todettiin syylliseksi ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Ruotsin korkein oikeus piti tuomion voimassa ratkaisussaan 6. maaliskuuta 2024. Nouri vapautettiin kesäkuussa 2024 osana vankienvaihtoa, jossa Ruotsiin palautettiin Iranissa vangitut diplomaatti Johan Floderus ja kaksoiskansalainen Saeed Azizi. Oman toimi neuvotteluissa merkittävänä välittäjänä.