Avaa päävalikko

Irène Joliot-Curie

ranskalais-puolalainen fyysikko ja kemisti

Irène Joliot-Curie (o.s. Curie, 12. syyskuuta 189717. maaliskuuta 1956) oli ranskalais-puolalainen fyysikko ja kemisti. Hän oli Marie ja Pierre Curien tytär ja naimisissa Frédéric Joliot-Curien kanssa. Yhdessä miehensä kanssa hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1935 alkuaineiden radioaktiivisten isotooppien syntetisoinnista.[1]

Irène Joliot-Curie
Irène Curie ja Frédéric Joliot vuonna 1934.
Irène Curie ja Frédéric Joliot vuonna 1934.
Henkilötiedot
Syntynyt 12. syyskuuta 1897
Pariisi, Ranska
Kuollut 17. maaliskuuta 1956 (58 vuotta)
Pariisi, Ranska
Kansalaisuus Ranskan lippu Ranska
Koulutus ja ura
Tutkinnot Pariisin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Paul Langevin
Instituutti Institut du Radium
Opettaja Paul Langevin
Tutkimusalue radioaktiivisuus
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin kemianpalkinto

Sisällysluettelo

VarhaisvuodetMuokkaa

 
Irène Joliot-Curie vuoden 1933 Solvay-konferenssissa (istumassa toinen vasemmalta).

Irène Curie syntyi Pariisissa 1897. Vuosina 1912–1914 Curie opiskeli Collège Sévignéssä, Gagnyssä, jonka jälkeen hän pääsi opiskelemaan Pariisin yliopistoon. 1918 hänestä tuli äitinsä avustaja Radiuminstituuttiin. Ensimmäisessä maailmansodassa Curie toimi äitinsä kanssa kenttäsairaaloissa käyttäen röntgenlaitteita, joita hänen äitinsä oli kehittänyt. Sodan jälkeen hän palasi Pariisiin viemään opintonsa loppuun ja työskentelmään Radiuminstituutissa.[2][3][4]

Vuonna 1925 Curie väitteli poloniumin alfa-säteilystä[1] jatkaen siis vanhempiensa viitoittamalla tiellä. Vuotta myöhemmin hän meni naimisiin äitinsä assistentin Jean-Frédérik Joliotin kanssa. Tieteellisellä urallaan hän teki paljon yhteistyötä miehensä kanssa.

Nobel-palkinto johtanut tutkimusMuokkaa

1933 Joliot-Curie ja hänen miehensä osoittivat kokeella, että radioaktiivisia alkuaineita voitiin luoda vakaista alkuaineista. Eri kokeissa he altistivat alumiinifoliota, boronia ja magnesiumia alfasäteilylle, ja onnistuivat luomaan radioaktiivista fosforia alumiinista, radioaktiivista vetyä boronista ja alumiinia magnesiumista. Tutkimus osoitti että radioaktiivisia isotooppeja voitiin luoda keinotekoisesti ilman kallista ja vaikeaa luonnollisten esiintymien hyväksikäyttöä.[2][3]

Tästä tutkimuksesta Irène Joliot-Curielle ja hänen miehelleen myönnettiin tunnustuksena Nobelin kemianpalkinto vuonna 1935. Tutkimuksella oli merkittävä vaikutus ja se laukaisi radioisotooppien tutkimuksen ja radiokemian käytännöllisiä sovellutuksia.[2][3]. Irène Joliot-Curie oli Nobel-palkinnonsaaja jo toisessa sukupolvessa; hänen vanhempansa saivat jaetun Nobelin fysiikanpalkinnon sekä Marie Curie vielä toisen palkinnon kemian alalta.

Myöhemmät vaiheetMuokkaa

1936 Ranskan valtio nimesi Joliot-Curien tieteellisen tutkimuksen alivaltiosihteeriksi Léon Blumin ensimmäiseen hallitukseen yhdessä Cécile Brunschvicgin ja Suzanne Lacoren kanssa. Tuolloin naisilla ei ollut Ranskassa äänioikeutta, joka he saivat vasta vuonna 1944.[4]

Joliot-Curie nimitettiin professoriksi vasta Nobelin palkinnon myöntämisen jälkeen 1937. Hänen tutkimuksensa vuonna 1938 neutronien ja raskaiden atomien vuorovaikutuksista olivat tärkeitä uraanin fission keksimisen kannalta.[1]

1946 hänestä tuli Radiuminstituutin johtaja.[4]

Vuosina 1946–1951 hän oli Ranskan atomienergiakomitean jäsenenä. Hänet erotettiin 1951 yhteyksistä miehensä perustamaan kommunistiseen puolueeseen.[4]

Irène Joliot-Curie kuoli leukemiaan, jonka hän todennäköisesti sai tutkimustyönsä aiheuttaman säteilyaltistuksen takia.[2][4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Biography (From Nobel Lectures, Chemistry 1922-1941, Elsevier Publishing Company, Amsterdam, 1966) nobelprize.org. Viitattu 6.10.2012. [vanhentunut linkki]
  2. a b c d Irene Joliot-Curie The Manhattan Project Heritage Preservation Association, Inc.. Viitattu 6.10.2012. (englanniksi)
  3. a b c Frédéric and Irène Joliot-Curie Encyclopedia Britannica. Viitattu 6.3.2019. (englanniksi)
  4. a b c d e Irene Joliot Curie Nuclear Age Peace Foundation. Viitattu 6.10.2012. (englanniksi)