International Press Telecommunications Council

kansainvälinen järjestö, joka kehittää uutisalan toimijoiden välisessä tiedonvaihdossa käytettyjä standardeja

International Press Telecommunications Council (IPTC) on 1965 perustettu kansainvälinen järjestö, jonka tehtävänä on parantaa uutistoimistojen välisen tiedonvaihdon teknisiä edellytyksiä. Sillä on 64 jäsenjärjestöä. Perustajajäseninä olivat Alliance Européenne des Agences de Presse, ANPA (nykyään Newspaper Association of America eli NAA), FIEJ (nykyään WAN-IFRA) sekä Associated Pressin, Canadian Pressin sekä United Press Internationalin muodostama yhteistyökomitea North American News Agencies. Muita IPTC:n jäseniä ovat muun muassa BBC News ja Deutsche Presse-Agentur. Suomalaisia jäseniä ovat Frameright, Neuwo.ai, Profium ja Yle.[1] Järjestön pääpaikka sijaitsee Windsorissa, Englannissa.

1970-luvulta alkaen järjestö on keskittynyt kustantajien uutistietojen vaihdossa käyttämien standardien kehittämiseen ja julkaisemiseen, erityisesti kuvien julkaisemiseen.

1979 IPTC kehitti kuvia varten metatietomäärittelyn, jota uudistettiin melkoisesti 1991 Information Interchange Modeliksi (IIM). 1994 Adobe kehitti sitä edelleen soveltamalla sitä digitaalikuviin, ja menetelmä tunnetaan IPTC-otsikointina (IPTC headers). JPEG-, TIFF Rev. 6.0- ja RIFF WAVE-tiedostomuotoa olevat tiedot voidaan merkitä Exchangeable image file formatin metatiedolla.. 2001 Adobe esitteli XML/RDF:ään perustuvan Extensible Metadata Platformin. IPTC:n kanssa tästä muodostui IPTC Core Schema for XMP, jonka avulla kyettiin lisäämään metatieto myös JPEG2000-, GIF-, PNG-, HTML-, PostScript-, PDF-, SVG-, Adobe Illustrator- ja DNG-tiedostoihinkin Information Interchange Modelin jo 1994 määrittelemien tiedostotyyppien lisäksi. Määrittelyä käytetään monissa kuvankäsittelyohjelmissa.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
Tämä tietotekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.