Intentioharha

Intentioharha on kirjallisuudentutkimuksessa käytetty käsite, jonka mukaan kirjallisen teoksen arvioinnin kannalta olennaisia eivät ole tekijän intentiot, sille aikomat merkitykset, vaan tekstistä itsestään analysoitavissa olevat piirteet. Uuskritiikin tärkeäksi periaatteeksi muotoutuneen käsitteen lanseerasivat William K. Wimsatt ja Monroe Beardsley vuonna 1946 esseessään ”Intentioharha” ("The Intentional Fallacy", suom. 1971):

»kirjailijan ennakkosuunnitelma tai intentio ei ole toivottava eikä edes yleensä saatavilla oleva kriteeri, jonka mukaan voisi arvostella sanataideteoksen onnistumista.»
()

Kolme todistetyyppiä

Wimsatt ja Beardsley jakavat käytetyn todistusaineiston tekemällä tulkintoja kirjallisista teksteistä (vaikka heidän analyysiään voidaan soveltaa yhtä hyvin mihin tahansa taiteeseen) kolmessa kategoriassa:

1. Sisäiset todisteet. Tämä todistusaineisto on läsnä tiettyyn teokseen liittyvissä tosiasioissa. Teoksen näkyvä sisältö on sisäinen todiste, mukaan lukien kaikki historiallinen tieto ja aikaisempi asiantuntemus tai kokemus tulkittavasta taiteesta: sen muodoista ja traditioista. Eeppisen runouden muoto, mitta, lainaukset ja niin edelleen, ovat teoksen sisäisiä ominaisuuksia. Tämä informaatio on sisäistä tutkittavan taiteen tyypille (genrelle). Tämä sisältää itsestään selvästi myös itse teoksen fyysisesti läsnä olevat asiat.
2. Ulkoiset todisteet. Ulkoista on se, mikä ei ole itse teoksessa itsessään. Yksityiset tai lehdissä julkaistut lausunnot teoksesta, tai keskustelut, sähköpostit ja niin edelleen. Ulkoiset todisteet ovat tekemisissä niiden väitteiden kanssa, jotka selvittävät miksi taiteilija teki teoksen: ne syyt, jotka ovat ulkoisia itse teokseen liittyvistä tosiasioista. Tämän tyyppiset todisteet ovat suoraan tekemisissä sen kanssa, mitä taiteilija on jopa saattanut aikoa tekevänsä tai erityisesti, kun se ei ole ilmeistä itse teoksesta käsin.
3. Kontekstuaaliset todisteet. Kolmas todisteiden laji on tekemisissä minkä tahansa merkitysten kanssa, joita voidaan johtaa tietyn teoksen suhteista saman taiteilijan tekemiin toisiin teoksiin – kuten siihen tapaan, jolla se esitetään, missä, milloin ja kenen taholta. Se voi olla elämäkerrallista, mutta se ei välttämättä tarkoita, että kyseessä on intentioharha. Teoksen luonne voi muuntua niiden erityspiirteiden takia, jotka tekevät teoksen ilman että luonnehtisivat sitä intentioharhaksi.

Niinpä kirjallisuuden analyysille sisäiset todisteet – itse sanat ja niiden merkitykset – ovat luvallisia. Ulkoiset todisteet – kaikki se, mikä ei sisälly itse tekstiin, kuten informaatio runoilijan elämästä – kuuluu elämäkertakirjallisuuteen, ei kirjallisuuskritiikkiin. Syventyminen tekijään ”johtaa pois runosta”.

Uuskritiikin mukaan runo ei kuulu sen kirjoittajalle, vaan pikemminkin ”kirjailija menettää omistusoikeuden siihen sen luomishetkellä; se kiertää maailmaa niin ettei tekijällä ole valtaa aikoa sen suhteen yhtään mitään tai valvoa sitä – – Runo kuuluu lukijoille.” Juuri kontekstuaaliset todisteet tarjoavat suurimmat mahdollisuuden tulkinnan intentioharhalle. Tämän tyyppisten todisteiden analyysi voi helposti muuttua enemmän ulkoisia todisteita koskevaksi kuin koskemaan teoksen sisäistä sisältöä.

Roland Barthes ilmaisi samanlaista tekijyyden intentionaalisuuden kieltämistä esseessään ”Tekijän kuolema” (1968).

Katso myös

• Uuskritiikki
• Dekonstruktio (väittää, että vaikka tekijä lausuu intentioita teoksen merkitykselle, se ei ole muita tulkintoja ylempi)

Lähteet

• Wimsatt, William K. & Beardsley, Monroe C.: ”Intentioharha”, Nykyestetiikan ongelmia, s. 53–67. Irma Rantavaaran toimittama esseekokoelma. Luvun suomentanut Marjatta Hilppö. Helsinki: Otava, 1971.

Aiheesta muualla

• Prosessien samankaltaisuudesta. (Arkistoitu – Internet Archive) Näyttelyarvostelu. Taide, kesäkuu 2007.
• Puolakka, Kalle: "Intentioharhan" harha. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Niemi-Pynttäri, Risto: Sijaitseeko kirjoittaja pöydän ääressä vai tekstissään? Kirja-arvostelu 22.4.2006, Kiiltomato.
• Lång, Markus: Mitä tarkoittaminen on? Katsaus merkitysten kehkeytymiseen ja välineisiin. Synteesi 1/2003.