Individualismi
Individualismi (< lat. individuum ‘yksilö’) on yksilöitä yhteisön sijasta arvostava maailmankatsomus,[1] joka tunnustaa yksilön itsemääräämisoikeuden ja maksimaalisesti rajoittamattomat oikeudet yhteiskunnassa. Maailma hahmotetaan yksilökeskeisesti, ja yksilön itsekkyyttä puolustetaan. Kollektiivinen säätely torjutaan, sillä itsekkyyden katsotaan johtavan vapailla markkinoilla myös yhteisen edun toteutumiseen.[2]
Individualistin mukaan kaikki arvot ovat ihmiskeskeisiä ja kaikki yksilöt moraalisesti samanarvoisia. Individualismissa korostetaan itseluottamusta, yksityisyyttä ja keskinäistä kunnioitusta. Individualismi vastustaa auktoriteettia ja kaikenlaista yksilön kontrolloimista, etenkin valtion harjoittamaa. Individualistin mielestä normaalin aikuisen ihmisen etuja palvelee parhaiten se, että hänelle annetaan täydellinen vapaus ja vastuu omien tavoitteidensa ja keinojensa valinnassa. Valtion pitäisi puuttua yksilöiden elämään mahdollisimman vähän ja keskittyä lähinnä vain lain ja järjestyksen ylläpitoon, ihmisten toistensa asioihin sekaantumisen estämiseen, sekä vapaaehtoisten sopimusten valvomiseen. Omaisuutta tulisi saada hankkia, hallita ja luovuttaa mahdollisimman vapaasti.[3]
Individualismi on varhaisen liberalismin ja uuden ajan humanismin perussuuntaus.[2] Aatteen kehittäjiä olivat Adam Smith ja Jeremy Bentham, ja Alexis de Tocqueville yhdisti sen erityisesti Yhdysvaltoihin. Individualismi menetti 1900-luvun alussa asemiaan suurten yhteiskunnallisten organisaatioiden synnyn sekä individualismin vastaisten poliittisen ideologioiden kuten kommunismin ja fasismin nousun myötä. Kun fasismi ja kommunismi olivat romahtaneet 1900-luvun loppuun mennessä, individualismi koki uuden nousun.[3]
Katso myösMuokkaa
LähteetMuokkaa
- ↑ individualismi. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2022.
- ↑ a b individualismi (yhteiskuntafilosofia) Tieteen Termipankki. Viitattu 11.3.2022.
- ↑ a b individualism summary Encyclopaedia Britannica. Viitattu 11.3.2022.