Hyvä kirjanpitotapa

Hyvä kirjanpitotapa tarkoittaa kirjanpitolakia ja -asetusta täydentäviä periaatteita ja sääntöjä kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laadinnassa noudatettavista menettelytavoista. Kysymys on myös ohjeista kirjanpitolain oikeasta soveltamisesta.

Kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laadinnassa tilanteiden kirjo eri yrityksissä ja toimialoilla on moninainen. Koska kirjanpitolaki ja -asetus yleissäädöksinä eivät voi antaa vastauksia kaikkiin kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä eteen tuleviin kysymyksiin, hyvää kirjanpitotapaa tarvitaan antamaan ohjeet kirjanpitolain soveltamisesta näissä tilanteissa. Ilman hyvän kirjanpitotavan periaatteita ja sääntöjä menettelytavat samanlaisissakin tilanteissa voisivat muodostua erilaisiksi eri yrityksissä ja toimialoilla. Hyvää kirjanpitotapaa tarvitaan siten myös yhdenmukaistamaan kirjanpidon ja tilinpäätöksen käytäntöjä. Tässä merkityksessä puhutaan yhdenmukaisesta hyvästä kirjanpitotavasta.[1]

Kirjanpitolain 1 luvun 3 §:n mukaan kirjanpitovelvollisen on noudatettava hyvää kirjanpitotapaa.[2]

Hyvän kirjanpitotavan lähteetMuokkaa

Kirjanpitolautakunnan lausunnot ja yleisohjeetMuokkaa

Tärkeimmäksi hyvän kirjanpitotavan lähteeksi ovat muodostuneet Kirjanpitolautakunnan[3] lausunnot ja yleisohjeet.[4] Vuonna 1973 alkaneen toimintansa aikana se on antanut yhteensä 2 015 lausuntoa. Yleisohjeita se on antanut vuodesta 1983 lähtien. Voimassa olevia yleisohjeita on 16.[5] Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston toiminta alkoi vuonna 1996. Se on antanut 123 lausuntoa ja 9 voimassa olevaa yleisohjetta.[6]

Kirjanpitolautakunnasta ja sen tehtävistä on säädetty asetuksessa kirjanpitolautakunnasta. Asetuksen mukaan kirjanpitolautakunnan tehtävänä on antaa yleisiä neuvoja ja ohjeita kirjanpitolain soveltamisesta ja kirjanpidon pitämisestä, milloin lautakunta yhdenmukaisen hyvän kirjanpitotavan edistämiseksi katsoo siihen olevan aihetta.[1] Lausuntojen ja ohjeiden hakijoina voivat olla viranomaiset, elinkeinonharjoittajien tai kuntien järjestöt sekä kirjanpitovelvolliset.

Ennen kirjanpitolautakunnan perustamista 1960- ja vielä 1970-luvuilla hyvällä kirjanpitotavalla tarkoitettiin kirjanpidon konventioita, jotka olivat pääosin tilintarkastajakunnan määrittelemiä sovinnaista tapoja tai käytänteitä.

Muut hyvän kirjanpitotavan lähteetMuokkaa

Yhteisölainsäädäntö (osakeyhtiölaki, osuuskuntalaki, yhdistyslaki, säätiölaki) ja verolainsäädäntö muodostavat hyvän kirjanpitotavan lähteen silloin, kun niissä olevat erityissäännökset vaikuttavat kirjanpitoon ja tilinpäätökseen. Esim. osakeyhtiölaissa säädetään voitosta ja muun oman pääoman jakokelpoisuudesta[7] ja elinkeinoverolaissa on säännökset yrityksen verotettavan tuloksen ja varallisuuden laskemisesta.[8]

EU-direktiivien mukaiset kirjanpidon yleiset periaatteet samoin, kuin kansainväliset tilinpäätösstandardit (IFRS)[9] voivat olla hyvän kirjanpitotavan lähteinä silloin, kun niitä ei ole otettu huomioon kirjanpitolaissa ja -asetuksessa tai Kirjanpitolautakunnan ohjeissa.

Kirjanpitolain yleiset tilinpäätösperiaatteet hyvän kirjanpitotavan lähteenäMuokkaa

Kirjanpitolain yleisiä tilinpäätösperiaatteita[10] voidaan pitää hyvän kirjanpitotavan lähteenä, koska ne lakiin kirjattuina yleisinä periaatteina edellyttävät soveltamista erilaisissa tilinpäätöstilanteissa. Kirjanpitolain yleisiä tilinpäätösperiaatteita ovat:

Tilinpäätöksen antama riittävä ja oikea kuvaMuokkaa

  • Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva toiminnan tuloksesta ja kirjanpitovelvollisen taloudellisesta asemasta.

OlennaisuusMuokkaa

  • Tilinpäätöksessä esitettävä seikka on olennainen silloin, kun sen pois jättämisen tai väärin ilmoittamisen voidaan kohtuullisesti odottaa vaikuttavan päätöksiin, joita tiedon käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella.

Muut yleiset tilinpäätösperiaatteet:Muokkaa

  • oletus kirjanpitovelvollisen toiminnan jatkuvuudesta
  • johdonmukaisuus laatimisperiaatteiden ja -menetelmien soveltamisessa tilikaudesta toiseen
  • huomion kiinnittäminen liiketapahtumien tosiasialliseen sisältöön eikä yksinomaan niiden oikeudelliseen muotoon (sisältöpainotteisuus)
  • tilikauden tuloksesta riippumaton varovaisuus
  • tilinavauksen perustuminen edellisen tilikauden päättäneeseen taseeseen
  • tilikaudelle kuuluvien tuottojen ja kulujen huomioon ottaminen riippumatta niihin perustuvien maksujen suorituspäivästä (suoriteperuste)
  • kunkin hyödykkeen ja muun tase-eriin merkittävän erän erillisarvostus
  • taseessa vastaaviin ja vastattaviin kuuluvien erien ja tuloslaskelmassa tuottojen ja kulujen esittäminen täydestä määrästään niitä toisistaan vähentämättä, jollei yhdisteleminen ole tarpeen oikean ja riittävän kuvan antamiseksi (netottamiskielto).

LähteetMuokkaa