Hymypatsas
Hymypatsaat ovat Hymypoika- tai Hymytyttö-veistoksia. Ne ovat alun perin kuvanveistäjä Heikki Niemisen suunnittelemia veistoksia, joiden kipsikopioita jaetaan tunnustuspalkintoina reilusta ja ystävällisestä toiminnasta kouluyhteisössä. Patsaat ovat hyvän toveruuden palkintoja.[1]
Historia muokkaa
Hymypojan idea syntyi, kun taiteilijat Heikki Nieminen ja Pentti Vilppula istuivat kahvilassa ja miettivät, millä tavalla saisivat parempaa palvelua. Puoleksi vitsinä he totesivat palvelun olevan parempaa, jos sen saisi hymyn kanssa. Nieminen ryhtyi piirtämään luonnosta, miltä tällainen hymy näyttäisi ja näin syntyi hymyilevät pojan kasvot, jotka nyt tunnetaan hymypoikapatsaasta. Samana vuonna Heikki Nieminen loi ensimmäisen hymypoikaveistoksen.[2]
Hymypoika-veistoksia on jaettu Hyvän Toveruuden Kilvan palkinnoiksi vuodesta 1954 lähtien, ja vuotta myöhemmin alettiin jakaa myös Hymytyttö-veistoksia.[2]
Vuonna 2016 julkaistussa artikkelissa hymypatsaita yli 30 vuotta Porvoossa tehnyt Reetta Kauranen kertoo sanottavan, että hymypatsas on Suomen laajimmalle levinnyt kuvanveistotaiteen saavutus. Elämänsä aikana Reeta Kauranen on valanut niitä 200 000 kappaletta, joista jokainen on tehty käsityönä.[1]
Keväällä 2022 otettiin käyttöön myös sukupuolineutraali Hymy-patsas.[3]
Jakaminen muokkaa
Hymy-veistosten jakamiskäytännöt vaihtelevat koulusta riippuen. Joissakin kouluissa veistokset jaetaan jokaisella luokka-asteella, kun taas toisissa ainoastaan esimerkiksi kuudennella luokalla. Patsaan saajan valitsevat luokkatoverit äänestyksen perusteella. Vuonna 2014 kouluihin lähetettiin patsaita 7 000 kappaletta.[2]
Veistoksia välittää kouluihin Kehittämiskeskus Opinkirjo, joka on Hyvän Toveruuden Kilpaan ja Hymypoika- ja Hymytyttö -sanamerkkeihin ja -veistoksiin liittyvien tavaramerkkien ja tekijänoikeuksien haltija. Järjestö huolehtii patsaiden imagosta ja hymypatsaan säilymisestä harvinaisena ja ansaittuna. Patsaita ei voi ostaa.[2]
Hymypatsaat jaetaan usein toukokuussa tai koulujen kevätjuhlassa. Opinkirjon toiminnanjohtaja Minna Riikka Järvinen kertoi vuonna 2016: ”Poliittisina vuosina 1960- ja 1970-luvuilla varsinkin hymytytön saaminen oli joillekin traumaattinen kokemus. Kun muut naiset polttivat rintaliivejään ja itse sai hymyn, osa koki sen käsiä sitovaksi, olemista määrittäväksi tekijäksi”.[1]
Hymy-veistoksia on myös kritisoitu. Professori Niina Junttilan mukaan Hymypatsas suosii ekstrovertteja oppilaita, joilla on hyvät sosiaaliset taidot. Ujommat oppilaat eivät välttämättä tule huomatuksi ystävällisyydestään huolimatta.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Reeta Kauranen on valanut kellarissaan 200000 hymypatsasta – omaan otsaansa hän tahtoi piikkilankaa Helsingin Sanomat. 29.5.2016. Viitattu 22.3.2021.
- ↑ a b c d Hiltunen, Tarja & Kasvinen, Johanna: Hymypoikapatsas on jo 60-vuotias Yle, Uutiset, Kulttuuri. 28.5.2014. Yleisradio Oy. Viitattu 27.3.2017.
- ↑ Valtavaara, Marjo: Sukupuolineutraali Hymy-patsas tulee vanhojen tyttö- ja poikapatsaiden rinnalle HS.fi. 29.1.2022. Viitattu 15.6.2023.
- ↑ https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008822822.html