Humppilan toinen kirkko

entinen kirkko Humppilassa

Humppilan toinen kirkko oli Tammelan seurakunnan alaisen Humppilan kappeliseurakunnan kirkko. Humppilasta tuli itsenäinen seurakunta eli kirkkoherrakunta 1893.[1] Kirkko oli suorakaiteenmuotoinen, torniton, puusta rakennettu pitkäkirkko.[2] Se rakennettiin 1773 ja vihittiin 10. huhtikuuta 1774.[3]

Kirkon pohjoisosassa oli sakaristo ja eteläsivulla ainoan ulko-oven edessä eteinen. Paanuista tehdyn vesikaton pinnan peitti musta terva, kun taas seinien ulkopinta oli maalattu punaiseksi. Runkohuoneessa oli viisi ikkunaa ja sisäkattona holvimainen lautakatto.[2] Kaikki sisäpinnat olivat maalaamattomia. Kirkon pituus oli 24 kyynärää (14,2 metriä), leveys 15 kyynärää (8,9 m) ja vesikatto alkoi 8 kyynärän (4,7 m) korkeudesta. Kuoripäädyssä olleiden kahden ikkunan korkeus oli kolme kyynärää (1,8 m), eteläsivun kahden ikkunan korkeus kaksi kyynärää (1,2 m), pohjoisseinän ikkunan korkeus yksi kyynärä (0,6 m) ja länsipäädyn parven yläpuolisen ikkunan korkeus oli yksi kyynärä. Kirkkohuonetta koristi öljyvärimaalaus, jonka aiheena oli vertauskuvallinen ihmishahmo, ja sen allekirjoituksena ollut virke tarkoitti suomeksi Kaiken maallisen hyvän minä kernaasti jätän, kun taivas minulle autuuden tarjoo.[3]

Sakariston pituus ja leveys oli 5–6 kyynärää (3–3,5 m). Sen pohjois- ja itäseinillä oli yhden kyynärän korkuinen ikkuna, joista toisessa oli rautaristikko ja toinen oli suljettavissa luukulla. Sakariston alle oli rakennettu pieni viinikellari. Sakaristossa, kirkkohuoneessa ja eteisessä oli puinen lankkulattia. Kirkkosalista sakaristoon johtavassa ovessa oli avaimella käytettävä lukko ja samanlainen lukko oli eteisestä kirkkoon johtavassa ovessa. Ikkunattoman ja vailla välikattoa olevan eteisen ulko-ovessa ei ollut lukkoa, vaan sen korvasi rautahaka.[3]

Kirkon rakentamisen yhteydessä tehty puinen kellotapuli oli maalattu punaiseksi. Se oli pituudeltaan ja leveydeltään yhdeksän kyynärää (5,3 m) ja sen seinän korkeus oli viisi kyynärää (3 m). Paanukattoisen tapulin kokonaiskorkeudeksi muodostui 15 kyynärää (9 m). Torniin oli ripustettu kaksi kelloa, joista 18 leiviskää (153 kg) painava oli valettu Tukholmassa 1775 ja 12 leiviskää (102 kg) painava 1833 Luvialla. Tämä kellotapuli purettiin 1857 ja siitä saadut rakennusaineet käytettiin pappilan aitan korjaamiseen.[3]

Humppilan ensimmäinen kirkko valmistui 1723 Lamminmäkeen. Seuraavat kirkot rakennettiin nykyiselle kirkonpaikalle. Paikkakunnan toisen kirkon tilalle rakennettiin uusi puukirkko, Humppilan vanha kirkko, 1853-1855 ja siihen käytettiin kaikki edellisestä kirkosta saatava kelvollinen materiaali. Tämä järjestyksessä kolmas Humppilan kirkko paloi 1917 ja sen korvasi nykyinen kivirakenteinen Humppilan kirkko.[2][3]

Lähteet muokkaa

  1. Hirsjärvi, Tarmo: Humppilan kunnan historia, s. 13–33. Forssa: {{{Julkaisija}}}, 1929.
  2. a b c Lindberg, Carolus: Suomen kirkot: maamme kirkkorakennuksia käsittelevä tietoteos, s. 51. Helsinki: Kustantaja Kuvataide, 1934.
  3. a b c d e Hirsjärvi, Tarmo: Humppilan kunnan historia, s. 40–43. Forssa: {{{Julkaisija}}}, 1929.