Hiirenloukku
Hiirenloukku on pyydys, jota käytetään hiirten ja pienten rottien pyydystämiseen ja tappamiseen. Hiirenloukkuja käytetään useimmiten kotitalouksissa, joissa hiiriä on päässyt talon sisään. Hiirenloukkuja on monen mallisia, joissa osassa hiiri jää vain ansaan ja se voidaan vapauttaa elävänä takaisin luontoon.
Erilaisia rakennelmia
muokkaa
Jousiviritteinen hiirenloukku
muokkaaTavanomaisimman hiirenloukun kehitti Hiram Maxim (Maxim-konekiväärin kehittäjä). Tavanomaisin hiirenloukku on rakenteeltaan yksinkertainen laite, jossa on voimakkaasti jousitettu tanko, joka laukeaa hiiren päälle murskaten sen niskan tai selkärangan, kun hiiri tarttuu kiinni ansassa olevaan syöttiin. Hiiri jää kiinni pyydykseen eikä vaella kuolemaan piiloonsa. Useimmiten syöttinä käytetään tuoretta juustoa, lihan palasta tai leivänpalaa. Suklaan sanotaan olevan syöttinä paras [1]. Uusissa loukuissa on usein muovinen jäljitelmä, jonka maun ja hajunpuutteen takia ansaan laitetaan usein normaali syötti lisäksi.[2] Joissain moderneissa muovista valmistetuissa versioissa ansa laukaistaan ilman syöttiä (esimerkiksi paineen kohdistuessa loukun lattiaan). Lisäksi raadon poistaminen laitteesta voi olla mahdollista koskematta itse hiireen.
Ensimmäisen hiirenloukun kehitti William C. Hooker of Abingdon, joka sai Yhdysvaltojen patenttiviranomaisten patentin numero 528671 rakenteestaan vuonna 1894 [3] . James Henry Atkinson, brittiläinen keksijä, kehitti prototyypin vuonna 1897 nimeltään "Little Nipper", kehitti luultavasti Hookerin keksinnön perältä oman versionsa [4]. John Mast of Lititz Pennsylvaniasta sai Yhdysvalloissa patentin samantyyppisen jousitoimisesta laitteesta vuonna 1899.[5]
Pyydykset
muokkaa
Eräät ansat mahdollistavat hiiren elävältä vangitsemisen, jolloin ne voidaan palauttaa luontoon tai muuta käyttöä varten. On tärkeää että hiiri päästetään kauas talosta sen paluun estämiseksi, mutta usein hiiri kuolee stressiin tai sille tuntemattoman ympäristön takia.[6]
Sähköinen hiirenloukku
muokkaaUusimmissa hiirenloukuissa käytetään tappavaa sähkövirtaa. Hiiri muodostaa johteen, jolloin ansaan tullessaan hiiri sulkee virtapiirin. Loukku on usein eristetty muovilla tai muulla eristävällä materiaalilla vahinkojen estämiseksi. Laitetta myydään sekä yhden että useamman pyydystyskerran malleina.
Liima-ansa
muokkaa
Liima-ansa, joka on tehty joko luonnon- tai synteettisistä aineista levitetään halutulle pinnalle, jonka jälkeen loukun keskelle laitetaan houkutin kuten ruokaa tai hajustetta. Tätä ansatyyppiä käytetään usein vain sisätiloissa, sillä ulkona erilaiset häiriötekijät kuten kosteus ja pöly vähentävät ansan tehoa. Ansaan joutunut hiiri voidaan vapauttaa kasviöljyn avulla. Tätä ansatyyppi on myrkytön ja siten sopiva ihmisasutuksissa. Toisaalta kuolema on paljon hitaampi kuin perinteisissä ansoissa jos asettaja ei tapa tai vapauta hiirtä.[7]
Vaihtoehtoja
muokkaaStrykniiniin upotetut pelletit olivat muutamia vuosia sitten suosittu tapa hävittää jyrsijöitä. Niiden käyttö on kuitenkin vähentynyt niiden myrkyllisten kemikaalien takia sekä aineen mahdollisesta kulkeutumisesta lasten ja lemmikkieläinten lähettyville.
Ämpäriansa
muokkaa
Ämpäriansalla voidaan myös pyydystää hiiriä.[8] Ämpärin päällä on ramppi, jonka päässä on houkutin. Pohjalla on joko vettä tai muuta nestettä, kuten pakkasnestettä. Kun hiiri erilaisten syöttien tai houkuttimien vuoksi joutuu veteen se hukkuu koska reunat estävät hiiren pääsyn pois ansasta. Hukkumisen helpottamiseksi nesteeseen voidaan lisätä pintajännitystä vähentävää ainetta kuten saippuaa. Ilman nestettä ansa toimii myös ilman tappavaa vaikutusta, jos reunat ovat tarpeeksi korkeat tai liukkaat.
Kaasuansa
muokkaaRADAR-hiirenloukku (kehittänyt Rentokil Pest Control) tappaa jyrsijän hiilidioksidikaasulla, jonka jälkeen laite lähettää sähköpostia annettuun osoitteeseen tyhjentämistä ja uudelleenviritystä varten.[9]
Rotanloukku
muokkaaRotanloukku on samanlainen loukku, mutta on rakenteeltaan tehty rottia varten ja on siten isompi. Suurta varovaisuutta tulisikin erityisesti käyttää rotanloukkuja virittäessä, sillä ne ovat usein tarpeeksi voimakkaita murskaamaan rotan niskan tai selkärangan. Tämä voima on tarpeeksi suuri myös murtamaan ihmisen sormen (verrattuna hiirenloukkuun joka yleensä vain aiheuttaa kipua ja mustelman, muttei pysyvää vammaa).
Hiirenloukut populaarikulttuurissa
muokkaaHiirenloukut ovat yleisiä komediaelokuvissa, joissa tavallisesti pahaa aavistamaton henkilö satuttaa sormensa niihin.
Hiiret kirjallisuudessa
muokkaaRalph Waldo Emerson on viitannut hiirenloukkuun kuuluisassa sanonnassaan :"Rakenna parempi hiirenloukku, ja maailma avaa itsensä eteesi" ("Build a better mousetrap, and the world will beat a path to your door"). Tutkimukset eivät kuitenkaan ovat vahvistaneet tätä sanontaa löytyneen Emersonin kirjoituksista.[10] Tämä lause on myös kirvoittanut kyynisempiä ajatuksia, kuten "jos rakennat paremman hiirenloukun, joku rakentaa paremman hiiren" ("If you build a better mousetrap, someone will build a better mouse").
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Tuholaistorjuja: Pyydystä hiiri suklaalla, ei juustolla yle.fi. Viitattu 13.3.2022.
- ↑ Jim Foreman: Build a better mouse trap Jim Foreman. Viitattu 5.1.2008. (englanniksi)
- ↑ Selected Highlights of the NYSL US Patent Collection New York state library. Viitattu 5.1.2008. (englanniksi)
- ↑ Van Dulken, Stephen, Inventing the 19th Century, NYU Press, 2001, sivu 128
- ↑ Bellis, Mary: History of the Mousetrap. About.com. The New York Times Company. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 5.1.2008. (englanniksi)
- ↑ Tattersall F. H., Smith, R. H. & Nowell, F: Experimental colonization of contrasting habitats by house mice. Zeitschrift für Säugetierkunde, 1997, nro 62, s. 350–358.
- ↑ Jennifer Lai: Using Mouse Glue Traps to Get Rid of Mice The New York Times Company. Arkistoitu 24.9.2008. Viitattu 5.1.2008. (englanniksi)
- ↑ Instructions on how to build a bucket mouse trap asktrapperjohn.com. Arkistoitu 13.1.2008. Viitattu 5.1.2008. (englanniksi)
- ↑ The World's Smartest Mousetrap Rentokil Initial. Viitattu 5.1.2008. (englanniksi)
- ↑ John H. Lienhard: A better mousetrap John H. Lienhard. Viitattu 5.1.2008. (englanniksi)