Hesperian kanava

toteutumaton kaupunkisuunnitelma Helsingissä

Hesperian kanava (myös nimillä Taivallahden kanava ja Töölön kanava[1]) oli Helsingin läntiseen kantakaupunkiin suunniteltu kilometrin pituinen kanava, joka olisi yhdistänyt Töölön­lahden ja Seurasaarenselkään kuuluvan Taival­lahden. Se olisi louhittu nykyisin puistona tunnetun Hesperian esplanadin kohdalle Etu- ja Taka-Töölön rajalle. Kanava olisi lyhentänyt lahtien välistä vesiliikennettä huomattavasti, sillä matka lahdelta toiselle Helsinginniemen kiertäen on arvioitu noin 12 kilometrin pituiseksi.[1]

Ensimmäisen kerran kanavaa ehdotettiin vuonna 1891, tarkoituksena toisaalta edistää Töölön­lahden veden vaihtuvuutta, toisaalta parantaa vesi­liikenne­yhteyksiä kaupungin eri satamien välillä.[2] Töölön ensimmäiseen, Gustaf Nyströmin ja Lars Sonckin laatimaan ja vuonna 1906 vahvistettuun asemakaavaan kanava ei kuitenkaan sisältynyt, vaan sen paikalla oli vain normaali­levyinen katu nimeltä Hesperiagatan, jonka länsi­päässä olisi ollut Taival­lahden tori.[2] Kanavan rakentamista ehdotettiin kuitenkin pian tämän jälkeen uudestaan, ja laaditun suunnitelman mukaan sen rantoja pitkin olisivat kulkeneet Eteläinen ja Pohjoinen Hesperian­katu (ruots. Södra och Norra Hesperiagatan).[2] Kanavan rakentamista perusteltiin myös esteettisillä syillä, ja sen arvioitiin nostavan töölöläisten tonttien arvoa,[1] mutta heikosti vaihtuvan veden pelättiin aiheuttavan terveydellisiä haittoja.[2] Sittemmin on arvioitu, että veden virtaus Töölön­lahteen olisi vuolasta, sillä Seurasaarenselälle puhaltaa yleensä lounaistuuli, joka kerryttää vettä Taivallahdelle.[3]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Helsingin kaupunginvaltuuston painetut asiakirjat 1908 - 34 Kaupunginhallituksen mietinnöt 1908 Helsingin kaupunginarkisto. Viitattu 4.4.2023.
  2. a b c d Hesperian esplanadi, puistohistoriallinen selvitys (PDF) 2006. Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Viitattu 4.4.2023.
  3. Mäkinen, Vesa: Graafikkomestari suunnitteli Helsinkiin Hesperian kanavan mutta unohti piirroksen komeroon 50 vuodeksi – nyt hän haluaa puhaltaa siitä pölyt (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 17.5.2018. Viitattu 4.4.2023.