Avaa päävalikko

Henry Wilson (sotamarsalkka, 1864–1922)

Henry Wilson

Sir Henry Hughes Wilson (5. toukokuuta 1864 Currygrane, Edgeworthstown, Longfordin kreivikunta, Irlanti22. kesäkuuta 1922 Lontoo)[1] oli brittiläinen sotamarsalkka. Hän oli merkittävä operaatioiden suunnittelija ensimmäisen maailmansodan alla ja aikana sekä pääesikunnan päällikkö vuosina 1918–1922. Sotilasuransa jälkeen Wilson loi myös lyhyeksi jääneen uran unionistisena poliitikkona. Hänet salamurhattiin poliittisista syistä.

UraMuokkaa

Wilson aloitti sotilasuransa vuonna 1882 Irlannin miliisijoukoissa.[2] Hän osallistui sotaan Burmassa 1885–1887 sekä buurisotaan Etelä-Afrikassa 1899–1901, minkä myötä hänet ylennettiin majuriksi.[3] Vuosina 1907–1910 hän toimi Camberleyn yleisesikuntakoulun johtajana, minä aikana hän pyrki luomaan hyvät yhteistyösuhteet Ranskan armeijaan, erityisesti ranskalaiseen kollegaansa Ferdinand Fochiin. Myös maailmansodan aikana yhteistyö ranskalaisten kanssa sujui häneltä hyvin. Vuosina 1910–1914 Wilson toimi sotaministeriön sotilasoperaatiojohtajana, ja laati suunnitelmia brittiläisen siirtoarmeijan lähettämisestä Ranskan avuksi, mikäli sota syttyisi Ranskan ja Saksan välille – siitäkin huolimatta, että Ranskan ehdoton tukeminen ei ennen sotaa ollut suosittu ajatus Britannian johdossa. Maaliskuussa 1914 Irlannissa sattuneen Curraghin välikohtauksen yhteydessä Wilson tuki upseereita, jotka kieltäytyivät kukistamasta Irlannin itsehallintolakia vastustaneiden unionistien odotettua kapinaa.[1][2] Tämän vuoksi häntä ei maailmansodan syttyessä nimitetty brittiläisen siirtoarmeijan esikuntapäälliköksi, vaikka sen komentaja John French olisi halunnut hänet. Tehtävään nimitettiin Archibald Murray.[2]

Maailmansodan puhjettua Britannian hallitus päätti Wilsonin suunnitelman mukaisesti viedä joukkonsa sotimaan Ranskaan ranskalaisten rinnalle, vaikka ylipäällikkö kannatti hyökkäystä saksalaisten kimppuun Belgiassa.[1] Sodan alkupuolella Wilson toimi neuvonantajana ja sittemmin brittien yhdysupseerina Ranskan armeijan päämajassa. Hänet ylennettiin tänä aikana kenraalimajuriksi ja kenraaliluutnantiksi.[2] Wilson oli myös vuoden ajan rintamakomentajana johtaessaan neljättä armeijakuntaa länsirintamalla joulukuusta 1915 joulukuuhun 1916. Tuona aikana saksalaiset onnistuivat valtaamaan hänen joukoiltaan Vimyn harjanteen alueen lähellä Arrasia. Syyskuussa 1917 Wilson siirtyi kotimaahan itäisen puolustusalueen komentajaksi ja hän ystävystyi pääministeri David Lloyd Georgen kanssa.[1] Lloyd George järjesti hänet marraskuussa 1917 ympärysvaltojen ylimmän sotaneuvoston jäseneksi.[2] Viimeisen sotavuoden aikana Wilsonista tuli pääministerin lähin neuvonantaja sota-asioissa, ohittaen pääesikunnan päällikkö William Robertsonin sekä Ranskassa olevien joukkojen ylipäällikön Douglas Haigin. Helmikuussa 1918 Lloyd George nimitti Wilsonin esikuntapäälliköksi Robertsonin tilalle, ja yhdessä he tukivat Ferdinand Fochia ympärysvaltojen ylipäälliköksi.[1][2]

Wilson ylennettiin sodan jälkeen sotamarsalkaksi ja korotettiin baronetiksi.[1] Hän toimi Pariisin rauhankonferenssissa Britannian valtuuskunnan johtavana sotilasasiantuntijana, mutta hän ajautui nyt erimielisyyksiin Lloyd Georgen kanssa.[2] Wilson ei hyväksynyt hallituksen Irlannin-politiikkaa, sillä hän vastusti Irlannin itsenäisyyttä. Kun Lloyd George ei halunnut nimittää häntä jatkokaudelle esikuntapäällikkönä, hän jätti palveluksen helmikuussa 1922, samalla kun hänet valittiin parlamentin alahuoneeseen konservatiivipuolueen edustajana Pohjois-Irlannin North Downista. Wilsonin poliittiset esiintymiset Britannian ja Irlannin yhtenäisyyden puolesta nostattivat irlantilaisnationalistien vihan. Kesäkuussa 1922 kaksi Irlannin tasavaltalaisarmeijan jäsentä murhasi hänet kotiovellaan, kun hän oli palaamassa päivällistilaisuudesta.[1][2] Häneltä ei jäänyt perillisiä.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Sir Henry Hughes Wilson, Baronet (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 18.1.2014.
  2. a b c d e f g h Sir Henry Wilson (englanniksi) Firstworldwar.com. Viitattu 18.1.2014.
  3. Nordisk familjebok (1921), s. 595 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 18.1.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa