Henry L. Stimson

Henry Lewis Stimson (21. syyskuuta 186720. lokakuuta 1950) oli yhdysvaltalainen poliitikko. Hän toimi kahdesti Yhdysvaltain sotaministerinä, ensin William Howard Taftin ja myöhemmin Franklin D. Rooseveltn hallituksessa. Lisäksi hän toimi ulkoministerinä vuosina 1929–1933 ja Filippiinien kenraalikuvernöörinä vuosina 1927–1929.

Henry L. Stimson
Henry Stimson, Harris & Ewing bw photo portrait, 1929.jpg
Yhdysvaltain 46. ulkoministeri
Edeltäjä Frank B. Kellogg
Seuraaja Cordell Hull
Henkilötiedot
Syntynyt21. syyskuuta 1867
New York
Kuollut20. lokakuuta 1950 (83 vuotta)
Washington (DC)
Ammatti lakimies, sotilas
Puoliso Mabel White Stimson
Tiedot
Puolue Republikaanit
Uskonto Presbyteeri

ElämäkertaMuokkaa

Stimson syntyi New Yorkin kaupungissa 21. syyskuuta 1867.[1] Hän opiskeli Phillips Academy -koulussa Andoverissa, mistä valmistui vuonna 1884, ja Yalen yliopistossa, mistä valmistui vuonna 1888. Hän opiskeli jonkin aikaa myös Harvardin yliopistossa ja sai vuonna 1891 luvan lakimiehen toimen harjoittamiseen New Yorkin osavaltiossa.[2] Hän ystävystyi New Yorkissa Theodore Rooseveltin kanssa, sillä heillä oli paljon yhteisiä piirteitä.[3]

Vuonna 1906 presidentti Theodore Roosevelt nimitti Stimsonin piirisyyttäjäksi New Yorkin osavaltion eteläiseen piiriin.[1][4] Myöhemmin Roosevelt järjesti Stimsonin republikaanien ehdokkaaksi New Yorkin kuvernööriksi vuonna 1910, sillä Charles Evans Hughes ei halunnut pyrkiä kolmannelle kaudelle.[5] Stimson kuitenkin hävisi vaalit 65 000 äänen erolla demokraattien John Alden Dixille.[6] Seuraavana vuonna presidentti William Howard Taft nimitti Stimsonin sotaministerikseen.[1]

Stimson osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Yhdysvaltain armeijan riveissä. Hän toimi lopulta 31. tykistörykmentin päällikkönä.[1]

Presidentti Calvin Coolidge nimitti Stimsonin vuonna 1927 Filippiinien kenraalikuvernööriksi. Stimson pysyi tehtävässä vuoteen 1929 asti, jolloin hänestä tuli Herbert Hooverin ulkoministeri vuosiksi 1929–1933.[1]

Toisen maailmansodan alettua demokraattisen puolueen presidentti Franklin D. Roosevelt pyrki yhdistämään maata, joten hän nimitti tunnetun republikaanipoliitikko Stimsonin sotaministeriksi vuonna 1940.[1]

Sotaministerinä Stimson vastusti moraalisista syistä toisen maailmansodan loppupuolella Saksan ja Japanin terrori- ja palopommituksia. Hän myös arveli, että Yhdysvaltain ei Neuvostoliiton muodostaman uhan vuoksi kannattaisi tuhota Saksan teollisuutta täydellisesti. Myös ydinaseen käyttöön hän suhtautui kriittisesti.[1]

Stimson jäi Harry S. Trumanin noustua presidentiksi eläkkeelle 21. syyskuuta 1945, sillä tuli tämän kanssa huonosti toimeen. Hän kuoli Washingtonissa 20. lokakuuta 1950.[1]

BibliografiaMuokkaa

Lähde:[1]

  • American Policy in Nicaragua (1927)
  • Democracy and Nationalism in Europe (1934)
  • The Far East Crisis (1936)
  • On Active Service in Peace and War (omaelämäkerta, 1948)

LähteetMuokkaa

  • Fuess, Claude Moore: Political Episode: Henry L. Stimson and the New York Campaign of 1910. Proceedings of the Massachusetts Historical Society, 1944–1947. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i Simkin, John: Henry L. Stimson Spartacus Educational. 1997. Viitattu 7.2.2021. (englanniksi)
  2. Fuess 1944-1947, s. 392
  3. Fuess 1944–1947, s. 393
  4. Fuess 1944–1947, s. 394
  5. Fuess 1944–1947, s. 397–399
  6. Fuess 1944–1947, s. 402