Henri Becquerel
Antoine Henri Becquerel ([ɑ̃ˈtwan ɑ̃ˈri bɛkəˈrɛl]; 15. joulukuuta 1852 – 25. elokuuta 1908)[1] oli ranskalainen fyysikko, joka muistetaan parhaiten spontaanin eli luonnollisen radioaktiivisuuden löytämisestä vuonna 1896. Becquerel palkittiin löydöstään Nobelin fysiikanpalkinnolla vuonna 1903 yhdessä Pierre ja Marie Curien kanssa. Henri Becquerelin mukaan nimettiin aktiivisuuden SI-mittayksikkö becquerel (Bq), joka kuvaa hajonneiden ytimien lukumäärää yhden sekunnin aikana.
| Henri Becquerel | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. joulukuuta 1852 Pariisi, Ranska |
| Kuollut | 25. elokuuta 1908 (55 vuotta) Le Croisic, Ranska |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
École Polytechnique École des Ponts et Chaussées |
| Instituutti |
Conservatoire national des arts et métiers École Polytechnique Pariisin museo |
| Oppilaat |
Marie Curie  |
| Tutkimusalue | fysiikka |
| Tunnetut työt | Radioaktiivisuus |
| Palkinnot |
Nobelin fysiikanpalkinto (1903) |
 Nimikirjoitus |
|
Elämä
muokkaaNuoruus
muokkaaBecquerel syntyi Pariisissa tieteilijätaustaiseen sukuun. Hänen isänsä, Alexandre Edmond Becquerel, oli soveltavan fysiikan professori, jonka tutkimukset koskivat pääasiassa auringon säteilyä ja fosforesenssia. Becquerelin isoisä, Antoine César, taas ansioitui sähkökemistinä. Hän keksi menetelmän, jolla metalleja voidaan elektrolyyttisesti erottaa malmeista.[2] Becquerel kävi lukiota Lycée Louis-le-Grandissa valmistuen ylioppilaaksi vuonna 1872.[3]
Ylioppilastutkintonsa jälkeen Becquerel jatkoi opiskeluitaan arvostetussa École Polytechnique -korkeakoulussa kahden vuoden ajan. Vuodesta 1874 lähtien Becquerel opiskeli itsensä insinööriksi École nationale des ponts et chaussées'ssa, missä hän päätti tutkintonsa kolme vuoden jälkeen. Opintojensa ohessa Becquerel teki töitä Ranskan tiehallinnossa. Tavallisen insinöörin asemassa hän teki töitä tiehallinnossa vuoteen 1894 saakka, jolloin hänet ylennettiin yli-insinööriksi (ingénieur-en-chef). Vuonna 1876 Becquerel sai ensimmäisen akateemisluontoisen viran vanhasta opinahjostaan École Polytechniquesta, jossa hän oli apulaisopettajana kunnes vuonna 1895 hänet nimitettiin samaisen korkeakoulun fysiikan professoriksi. Aiempaa professorikokemusta Becquerel oli saanut seuratessaan isäänsä Conservatoire national des arts et métiers'n soveltavan fysiikan professorina vuonna 1878, mitä aiemmin hän oli ollut assistenttina.[1][2] Ennen Écolen professuuria Becquerel oli ehtinyt hankkia itselleen tohtorin arvon (1888) tutkielmalla, joka koski valon absorboitumista kiteisiin. Aihevalinta oli melko luonteva, sillä hänen isänsä oli aiemmin tutkinut aktiivisesti aihealuetta löytäen muun muassa viitteitä valosähköisestä ilmiöstä.
Aikuisikä
muokkaaEcoléssa hän tutki pääosin fosforensenssiin liittyviä ilmiöitä ja löysi vuonna 1896 radioaktiivisuuden. Becquerel toimi jäsenenä monissa akateemisissa yhteisöissä. Hän oli jäsenenä muun muassa Accademia dei Linceissä, Ranskan tiedeakatemiassa ja Berliinin kuninkaallisessa akatemiassa. Becquerel kuoli melko nuorella iällä Le Croisic'ssa vuonna 1908.
Becquerel oli kahdesti naimisissa. Ensimmäisen kerran Becquerel meni naimisiin vuonna 1874 Lucie Zoé Marie Jaminin kanssa, joka kuitenkin kuoli neljä vuotta myöhemmin maaliskuussa. Avioliitosta syntyi kuitenkin yksi poika,Jean Becquerel, joka tunnetaan niin ikään fyysikkona.[4] Toisen kerran Becquerel avioitui Louise Désirée Lorieuxin kanssa vuonna 1890. Jälkimmäisestä avioliitosta ei syntynyt lapsia.[3]
Radioaktiivisuus
muokkaaVäitöstyössään Becquerel oli tutkinut valon polarisaatiota, fosforesenssia ja valon absorboitumista kiteisiin. Uraanisuolojen tiedettiin tuolloin säteilevän (fosforesenssi), kun niihin kohdistettiin valoa. Häntä kiinnosti tietää oliko röntgensäteilyn ja fosforesenssin välillä jokin yhteys. Vuonna 1896 tutkiessaan isältään perimiensä uraanisuolojen fosforesenssia hän huomasi, että uraanisuolat itsessään aiheuttivat tummumia valokuvauslevyyn. Koska kaikki uraanisuolat aiheuttivat tämän ilmiön, pääteltiin pian, että sen täytyi olla uraaniatomin ominaisuus. Myöhemmin Pierre ja Marie Curie tutkivat Becquerelin havaitsemaa säteilyä ja totesivat sen olevan sähkömagneettista säteilyä.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Badash, Lawrence: Henri Becquerel Encyclopaedia Britannica. Viitattu 8.11.2008. (englanniksi)
- ↑ a b Henri Becquerel Nobel-säätiö. Viitattu 15. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ a b Henri Becquerel NNDB.com. Viitattu 15. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Henri Becquerel Pioneers of Nuclear Medicine. Radio Chemistry Society. Viitattu 25.7.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Henri Becquerel Wikimedia Commonsissa
- The Journal of Nuclear Medicinen julkaisema kirjoitus radioaktiivisuuden löydöstä (Becquerel)