Avaa päävalikko

Henning Karström

suomalainen biokemisti

Henning Mauritz Karström (10. toukokuuta 1899 Urjala1. joulukuuta 1989 Tukholma, Ruotsi)[1] oli suomalainen biokemisti. Hän oli Nobel-palkitun A. I. Virtasen lähin työkumppani, joka oli kehittämässä AIV-rehua. Karström teki rehun kehittämisessä ratkaisevan tutkimuksen, joka varmisti tarvittavan pH-arvon. Hän jäi 1930-luvulla kuitenkin varsinaisen tutkimustyön ulkopuolelle, kun Virtanen joutui siirtämään hänet vastaamaan AIV-rehun patenttihakemuksista. Uskoontulonsa ja patenttitaisteluiden takia Karströmin kiinnostus tiedeuraan alkoi hiipua, ja hän jätti Virtasen laboratorion vuonna 1946. Karström toimi myöhemmin kahden kristillisen koulun rehtorina ja oli aktiivinen kansanterveyden puolestapuhuja.

Henning Karström
Henning Karström.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 10. toukokuuta 1899
Urjala, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut 1. joulukuuta 1989 (90 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Instituutti Valion laboratorio, Kemiantutkimus-Säätiö
Tutkimusalue biokemia, maataloustiede

Nuoruus ja opiskeluMuokkaa

Karström syntyi Urjalassa vuonna 1899. Hänen isänsä suku oli lähtöisin Norjasta ja äitinsä suku Ruotsin Värmlannista.[2] Hän sai kotoaan perinnöksi kristinuskon ja koki jo nuorukaisena voimakkaasti uskon merkityksen, vaikka hän ei vielä nuorena uskonutkaan.[3] Hän oppi sekä suomen että ruotsin kielen.[2]

Karström liittyi lukion viimeisellä luokalla salaiseen tiedusteluosastoon, jonka tehtävänä oli seurata punaisten ja venäläisten liikkeitä. Sisällissota oli Karströmille raskas kokemus, sillä hän joutui huomaamaan, kuinka sota-aikana ihmisen moraalikäsitys höltyi. Karström oli mukana saaristolaisten neljännessä komppaniassa, joka etsi punaisia Toijalan radalta. Loimaalla komppania joutui pieneen kahakkaan, ja kerran Karström joutui osallistumaan neljä miestä ampuneeseen teloitusryhmään.[4]

Karström valmistui keväällä 1918 Turun ruotsalaisesta lyseosta vuoden 1917 joulutodistuksen perusteella, koska keväällä ei sodan takia voitu järjestää kirjoituksia.[4] Samana vuonna hän aloitti opinnot Helsingin yliopistossa.[2] Karström saapui Helsinkiin myöhässä eikä voinut aloittaa agronomin opintoja. Proviisorin avustuksella hän kirjautui opiskelemaan kemiaa. Opiskeluaikojen rankin kokemus oli vuoden 1919 espanjantautiepidemia, jonka aikana Karström joutui taudin takia sotilassairaala Tilkan ”kuolinhuoneeseen”.[4]

Karström valmistui maisteriksi 1924 ja otti professori Ossian Aschanin neuvosta yhteyttä A. I. Virtaseen, joka etsi nuorta apulaista Valion laboratorioon. Virtanen valitsi ensin Niilo Purasen, mutta vielä kesän aikana Puranen ilmoitti, ettei aio jatkaa laboratoriossa. Karström otti uudestaan yhtettä Virtaseen ja aloitti Valiolla elokuussa.[5]

TiedeuraMuokkaa

Karströmin opinnot olivat vielä kesken, kun hän aloitti Valiolla. Hänen väitöskirjansa valmistuminen viivästyikin, sillä hän avusti Virtasta laboratorion voisuola- ja rehututkimuksissa.[5] Hänestä tuli Virtasen lähin työkumppani, ja hän teki myös ratkaisevan tutkimuksen AIV-rehun kehittämisessä.[2] Karströmin kokeessa toukokuussa 1923 ratkesi, että tuorerehun pH:n tuli olla alle 4.[6]

Karströmin tieteellisesti tärkein henkilökohtainen työ oli hänen väitöskirjansa, joka valmistui lopulta 1930. Siinä hän tutki kolibakteerien sokeriaineenvaihduntaa. Vuonna 1965 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut Jacques Monod piti Karströmin entsyymitutkimuksia ”klassisina”.[7]

Virtanen taisteli 1930-luvulla AIV-rehun ulkomaisen markkinoinnin puolesta ja joutui siirtämään Karströmin vuonna 1931 huolehtimaan patenttihakemusten paperisodasta. Hakemuksia oli jo lähetetty 15 maahan, eikä Karströmillä ollut enää aikaa omiin tutkimuksiinsa. Karström oli vuosina 1931–1935 Kemiantutkimus-Säätiön yliassistenttina, joten puhdas tiede olisi kuulunut hänen toimialaansa. Vuonna 1935 hänet siirrettiin Valion laboratorioon, jonka aloihin puolestaan kuuluivat AIV-rehun kehittäminen ja markkinoiminen.[8]

Karström omaksui 1934 syvän uskonnollisen elämänkatsomuksen[6] ja liittyi Adventtikirkkoon.[9] Samaan aikaan hänen kiinnostuksena tutkimustyöhön alkoi laantua, sillä häntä eivät varsinaisesti motivoineet jatkuvat patenttiriidat, paperityöt eivätkä arkiset rutiinit. Lisäksi monet hänen työtovereistaan eivät oikein ymmärtäneet hänen uskonnollisuuttaan.[10]

Adventtikirkko pyysi 1946 Karströmiä Toivonlinnan kristillisen opiston rehtoriksi. Biokemiallisen tutkimuslaitoksen kirjastossa pidettiin 29. marraskuuta Karströmin läksiäisjuhlat.[10] Karström hoiti silti edelleen vuoteen 1947 kemian dosentuuria Helsingin yliopistossa ja 1950–1958 Turun yliopistossa.[2] Hän sai vuonna 1979 professorin arvonimen.[1]

Kristillisten koulujen rehtorina ja kansanvalistajanaMuokkaa

Toivonlinnan rehtorina Karström toimi vuoteen 1961 asti, jolloin hän muutti Ruotsiin kristillisen Ekebyholmsskolan-koulun rehtoriksi.[2] Sieltä hän jäi eläkkeelle vuonna 1968.[9]

Karströmin periaatteisiin kuului raittius, ja A. I. Virtasen tavoin hän oli kansanterveyden puolestapuhuja. He kannattivat muun muassa presidentti J. K. Paasikiven ehdotusta kuntiin perustettavasta virasta kansan valistamiseksi.[2] Erityisesti eläkepäivinään Karström puhui ja kirjoitti ravitsemusasioista sekä varoitti rasvojen, lihan ja sokerin vaaroista.[9]

YksityiselämäMuokkaa

Karström oli naimisissa serkkunsa tyttären Kitty Nymanin kanssa. He olivat naimisissa 53 vuoden ajan vuodesta 1925 Kittyn kuolemaan asti.[7] Heidän ainoa poikansa teki itsemurhan hieman ennen kuin Kitty kuoli syöpään. Karström kuoli itse Tukholmassa vuonna 1989.[9]

Karström kirjoitti muistojaan koko elämänsä ajan. Aila Annala kokosi niistä muistelmateoksen, joka julkaistiin ruotsiksi vuonna 2013.[6] Suomeksi teos Kemistin elämäntarina – Henning Karström ilmestyi 2014.[11]

LähteetMuokkaa

  • Annala, Aila: Henning Karström oli AIV:n aisapari. Kemia, 2011, 38. vsk, nro 4, s. 54–56. Kempulssi Oy. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 29.9.2015.
  • Heikonen, Matti: AIV – keksintöjen aika. Helsinki: Kirjayhtymä, 1990. ISBN 951-26-3544-5.
  • Heikonen, Matti: AIV – isänmaan aika. Helsinki: Kirjayhtymä, 1993. ISBN 951-26-3860-6.
  • Leisola, Matti: Kemian tuntematon suuruus. Kemia, 2014, 41. vsk, nro 6, s. 52–55. Kempulssi Oy. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 29.9.2015.
  • Määttä, Vesa: Karström, Henning (1899 - 1989) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Perko, Touko: Mies, liekki ja unelma. Nobelisti A. I. Virtasen elämäntyö. Helsinki: Otava, 2015. ISBN 978-951-1-28786-5.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Määttä, Vesa: Karström, Henning (1899 - 1989) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c d e f g Annala, s. 55.
  3. Heikonen 1990, s. 46.
  4. a b c Leisola, s. 53.
  5. a b Perko, s. 99.
  6. a b c Annala, s. 56.
  7. a b Leisola, s. 54.
  8. Perko, s. 145.
  9. a b c d Leisola, s. 55.
  10. a b Heikonen 1993, s. 164.
  11. Leisola, s. 52.